Lasse Tapionsalo

The Hunting Party (Metsästys, 1971)

Ohjaaja:

• Don Medford

elokuva arvostelu

Ohjaus: Don Medford

Don Medfordin Metsästys on kerännyt mainetta yhtenä väkivaltaisimmista ja misantrooppisimmista westerneistä. Kaksi vuotta aiemmin valmistunut Sam Peckinpahin Hurja joukko (The Wild Bunch, 1969) toi amerikkalaiseen lännenelokuvaan realistisen oloiset luodinrepimät ja hidastetusti kaatuvat ruumiit. Sen seuraajiin Metsästyskin voidaan laskea. Se on kuvaus säälimättömästä ihmisjahdista, jossa ei jää epäselväksi kuinka tehokkaan kiväärin luoti vaurioittaa. Ja kuten todellisuudessa, uhri ei välttämättä kuole heti vaan saattaa hengittää pitkäänkin. Nykypäivän mitassa Metsästyksen verisyys ei enää ole niin brutaalia, mutta maineensa se on ansainnut ja tuskin jättää montaa katsojaa kylmäksi.

Oliver Reed esittää epämääräisten palkattujen asemiesten joukkion johtajaa, Frank Calderia, joka kaappaa opettajaksi luulemansa naisen (Candice Bergen) koulun pihalta oppiakseen lukemaan. Nainen on kuitenkin rikkaan ja kovaotteisen maanomistajan, Brandt Rugerin (Gene Hackman), vaimo. Ruger on juuri lähtenyt metsästysretkelle muutaman äveriään ystävänsä seurassa, kun saa tiedon vaimonsa kidnappauksesta. Aseinaan upouudet kiikaritähtäimillä varustetut kiväärit, joilla ampuu 800 jaardin päähän, Ruger seurueineen päättää lähteä ihmisjahtiin. Jahti alkaa eikä sääliä ole tarkoitus tuntea.

Pääasiassa televisiosarjojen ja ‑elokuvien parissa työskennellyt Medford ei valkokankaalle juuri ohjannut. Ei hän mestariohjaajien sarjaan Metsästyksenkään perusteella kuuluisi, mutta on onnistunut silti puitteissaan hyvin. Elokuvassa keskitytään onnistuneesti oleellisiin tapahtumiin, eikä ole yritetty maalailla mitään suurta lännenspektaakkelia. Tätä tukee Riz Ortolanin loistokas hillitty musiikki, jota käytetään säästellen.

Tarinan keskipisteenä toimii Oliver Reedin Frank Calder, eikä sivuhahmojen syventämiseen juuri aikaa käytetä. Tämä ei ole ollut tarpeenkaan esimerkiksi Rugerin joukoissa, joissa pelkillä kasvojen ilmeillä luodaan vaikutelma siitä, keille jahdin moraaliset ongelmat ja vaarat tulevat olemaan liikaa. Samaten kuin luodit, myös sisäiset ristiriidat repivät Calderin joukkoja, etenkin kun selviää että syy kasvavaan ruumislukuun on johtajan mukaansa nappaama nainen.

Perusluonteeltaan tarina on tyypillistä lännenkuvastoa aina Etsijöistä (The Searchers, 1956) alkaen. Rosvot tekevät aluksi tuhojaan tai kaappavaat jonkun ja sitten lähdetään perään. Poikkeavaa näkökulmaa tuo Metsästykseen tarinan kertominen pääasiassa jahdattavien puolelta. Lisäksi Rugerin hahmon vastenmielisyys ja hänen joukkionsa julma lahtausmeininki tuo sympatiat nopeasti altavastaajille. Näin käy myös Rugerin vaimolle, Melissalle, joka hiljalleen huomaa Frankin pehmeämmäksi ja miellyttävämmäksi kuin hänen väkivaltainen ja julma miehensä. Rugerille ei olekaan tärkeintä vaimon takaisin saanti, vaan se että hänen omaisuuttaan on loukattu. Hänen varpailleen hyppiminen on kostettava säälimättä viimeiseen mieheen. Frankin ja Melissan väliset kohtaukset tuntuvat paikoin muuhun meininkiin sopimattomalta, mutta hempeät ja humoristiset hetket rytmittävät toisaalta mukavasti muuten niin armotonta elokuvaa. Tarinan puutteena on nähtävä molempien päähenkilöiden eräiden ratkaisujen perustelemattomuus. Etenkin se miksi Ruger säästelee ja säästelee Calderin ampumista jää mietityttämään.

Karhean charmikas Reed on kuin kotonaan esittäessään kaiken kokenutta Calderia. Samoin kuin hahmonsa valloittaa Melissan sydämen, täyttää hän kuvan olemuksellaan. Reedin esitys nostaakin elokuvan vielä pykälän ylöspäin. Gene Hackman voitti samana vuonna Kovaotteisten miesten (The French Connection, 1971) "Popeye" Doylena Oscarin ja mainiossa vedossa hän on tässäkin. Reed nousee parivaljakon voittajaksi etenkin suuremman esiintymisaikansa vuoksi; tässä pelissä Candice Bergen jää enemmän nappulaksi, kuten Melissakin. Sivuosissakin on monia mainioita näyttelijöitä, mutta roolit eivät anna hirveitä mahdollisuuksia nousta esiin.

Kaikessa tinkimättömyydessään Metsästys on vaikuttava elämys ajojahdista halki preerian. Suurempaa näkemystä ei löydy, mutta tutkielmana mielettömyyden aiheuttamista teoista se on asiallinen. Vaikka ammuskelu on graafista ja raakaa, ei kuitenkaan tule vaikutelma pelkästä törkeydellä ratsastamisesta. Enemmänkin brutaali realismi tuntuu osuvan katsojassa juuri sinne minne kuuluu. Metsästys on ehdottomasti turhan vähälle huomiolle jäänyt teos, muttei se silti lajityypin suurimpien klassikoiden joukkoon aivan yllä.