Lasse Tapionsalo

Saturnin et le Vaca-Vaca (Pekka ja nokkaintiaanit, 1969)

Ohjaaja:

• Jean Tourane

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jean Tourane

Pekka ja nokkaintiaanit on valmistunut aikana, jolloin Jean Tourane teki Saturnin-ankanpojan (Suomessa Pekka) seikkailuista tv‑sarjaa. Elokuva vaikuttaakin pohjautuvan sarjan vakiintuneisiin kuvioihin, mutta lienee silti itsenäinen teos eikä kooste.

Filmi alkaa lupaavasti. Pekka on salaisella tehtävällä etsimässä pöhköintiaanien kadonnutta heimoa (suomenkielinen kertojaääni tosiaan puhuu pöhköintiaaneista vaikka videon kannessa lukee nokkaintiaanit). Tavoitteena olisi löytää heidän ihmeellinen juomansa. Pekan kotikylässä on nimittäin limonaditehtailijoiden välillä kova taisto käynnissä ja uutta myyntimenestystä kaivattaisiin. Intiaanit kyllä löytyvät, mutta muuten reissu on hukkaperä. Mutta löytyisikö salaisuus sukupuuttoon kuolleesta alkulehmästä? Limuvalmistajien välit kiristyvät...

Toisin kuin Pekka ja taikasauvassa, Pekka ja nokkaintiaaneissa eläimillä on eri äänillä puhuttuja vuorosanoja. Ratkaisu voisi äkkiseltään kuulostaa paremmalta, mutta ei sitä ole. Siinä missä biljardia pelaavat jänöt aiheuttavat kiinnostusta, paikallaan kökkivät eläimet, joiden suu vähän väpisee, eivät pidemmän päälle ole kovin mullistavia. Muutenkaan mitään uusia jippoja ei kauheasti ole, mutta sen verran kuitenkin että ihan mieluusti Pekka ja nokkaintiaanitkin katsoo. Näemme muun muassa marsujen orkesterin sekä metsurihommia tekeviä kaneja.

Tarinallisestikin Pekka ja nokkaintiaanit häviää Pekka ja taikasauvalle. Siinä missä se oli hieno fantasiasatu, on tämä sisällöltään aika lähellä perus lastensarjaa. Lavasteet ja pienoismallit ovat edelleen kuitenkin huolella tehtyjä, joskin nekin tuntuvat jotain menettäneen. Kenties tässä on standardi pienoiskylä, joka on kautta tv‑sarjan ollut käytössä, kun taas Pekka ja taikasauvassa on ainutkertaisemmin lavastettu kasvillisuuden keskelle.

Niin visuaalisesti kuin kerronnalisesti elokuva onkin parhaimmillaan alkujaksossa intiaanien mailla, johon on saatu enemmän sydäntä. Hetken jo ehtii odottaa Pekka ja taikasauvan veroisen seikkailun alkavan, mutta tarina latistuu Pekan palatessa kylänsä arkikuvioihin ja ‑juonitteluihin.

Pekka ja taikasauvan jälkeen katsottuna Pekka ja nokkaintiaanit tuntuu aika vaisulta kokemukselta, mutta arvelisin ensin nähtynä olevan kiinnostava nimenomaan eläinten roolien seuraamisen puolesta. Muuten se täyttää lähinnä intoa nähdä lisää Pekka-filmejä. Uudestaan näistä todennäköisesti palaa kuitenkin vain Pekka ja taikasauvaan. Lapsille voisi kuitenkin kuvitella molempien olevan oikein mukavaa viihdettä.