Mikko Kojo

Black Shampoo (1976)

Ohjaaja:

• Greydon Clark

elokuva arvostelu

"He's bad... he's mean... he's a loving machine! When he's mad... he's mean... he's a killing machine!"

Jopas jotakin, ihan heti ei uskoisi machobläkkärin sankariksi omaa hiushoitolaa pyörittävää kampaajaa. Black Shampoon päähenkilö Mr. Jonathan (John Daniels) on sen sijaan omaa luokkaansa ja eri maata (heteroa), ja jo alkutekstien aikana pelkällä hiusten pesulla saa valkoisen naisen haluamaan lihaksikasta kroppaansa.

Herra Jonathanin kampaamon muut miestyöntekijät sen sijaan ovat perinteisiä kikattavia homppeleita, joista ei ole oikeiden miesten hommiin (naisten tyydyttäminen, miesten hakkaaminen) alkuunkaan, vaikka lojaaleja ja rehtejä tyyppejä ovatkin. Tekijöillä ei kuitenkaan ole ollut kanttia laittaa näihin rooleihin pelkästään valkoisia, vaan molemmat rodut ovat tasapuolisesti edustettuina. Eihän idea heterokampaajasta toki ole ohjaaja-käsikirjoittaja Greydon Clarkin oma idea, vaan kyseessä on bläkkärivedätys Warren Beattyn tähdittämästä Shampoosta (1975), joka ilman black-etuliitettä ei herätä minkäänlaista kiinnostusta katsomiseen.

Jonathanin salonki tuntuu tosiaan olevan naisten suosiossa. Asiakkaita riittää myös oikeille stylisteille, vaikka etupäässä paikalle saavutaan hakemaan vähän toisenlaista hoitoa kuin Vidal Sassoonia. Aika ei tunnu riittävän kaikille asiakkaille, ja Jonathan joutuu tekemään vastentahtoisesti kotikäyntejäkin hiustenkuivaaja tanassa. Kyvykäs mies kelpaa niin äidille, tyttärelle ja tyttären kaverille, vaikka lopulta äiskä näyttääkin jälkikasvulleen, kuinka hommat hoidetaan.

Oriimme ongelmat muuttavat kuitenkin luonnettaan, kun salongin uuteen vastaanottovirkailijaan (Tanya Boyd) ihastunut rikollispomo vaatii naista takaisin hoteisiinsa, ja on valmis väkivaltaankin tavoitteensa saavuttamiseksi. Tässä vaiheessa elokuvaa Jonathan saa ensimmäistä kertaa mustaa naista, ja kyyti on sen verran kelpoa, että Mr. rakastuu välittömästi ja haluaa auttaa alaistaan, joka tosin näyttää aluksi palaavan suosiolla entiseen elämäänsä. Tämän varjopuoli on tosin afron suoristaminen, tyyliseikka, jota Jonathan ei alkuunkaan hyväksy.

Loppuelokuva keskittyykin kepeän seksikomedian sijasta enemmän Jonathanin ja rikollisten välien selvittelyyn, joka äityy varsin sadistiseksi ja loppua kohden moottorisahoineen suorastaan goreksi. Väkivaltamellastus ei kuitenkaan ole homman pihvi vaan hyvin annosteltu mauste. Muista mausteista kokki Clark käyttää etenkin Boydin paljasta takapuolta varsin isolla kauhalla.

Kuten yllä kuvatusta juonesta voi päätellä, ovat Black Shampoon perusasiat kunnossa. Tarjolla on runsaasti molempia eksploitaation peruselementtejä: seksiä ja lopulta väkivaltaa. Blaxploitaatio sen sijaan jää oikeastaan pääosan esittäjien rodun varaan. Rikollisliigastakin, joka koostuu about neljästä hengestä, yksi on musta.

Ohjaaja Clark olisi kuitenkin saanut käsikirjoittajakolleegansa Alvin L. Fastin kanssa kirjoittaa kässäriinsä muutaman sivun lisää. Nyt Clark joutuu turvautumaan perinteiseen venytystekniikkaan, ja jokainen kohtaus venytetään maksimaaliseen ja lievästi puuduttavaan pituuteensa. Mistään hidastempoisesta kerronnasta ei oikein voi puhua vaan pelkästä laahaavuudesta, mutta optimaalisella editoinnilla kesto olisi jäänyt noin 70 minuuttiin, mikä ei todennäköisesti olisi levittäjille kelvannut.