Jari Mustonen

Time of Violence (1988)

Ohjaaja:

• Ludmil Staikov

elokuva arvostelu

Ohjaus: Ludmil Staikov

Bulgaria vuonna 1668. Pikkulapsena kotikylästään äitinsä luota kaapattu Karaibrahim palaa kotiseuduilleen janitsaarina. Nämä sulttaanin erikoisjoukkojen taistelijat olivat alkujaan kristittyjä lapsia, jotka kasvatettiin sulttaanin alaisuuteen. Kun Karaibrahim saapuu takaisin, on hänen ainoa päämääränsä käännyttää kotikylänsä ihmiset islamin uskoon. Ludmil Staikovin liki viisituntinen eepos vie yhteen maan lukuisista tragedioista, hetkeen jona ihmiset joutuivat hylkäämään traditionsa ja perintönsä vieraan kulttuurin edessä. Vieras uskonto saapui heidän luokseen heidän maanmiehensä käsissä.

Time of Violencen tarina perustuu Anton Donchevin vuonna 1964 julkaistuun maailmankuuluun romaaniin Vreme razdelno (Time of Parting; suom. Väkivallan pitkä varjo, Minerva Kustannus, 2007). Kumpikaan, Donchev ja Staikov, eivät halunneet luoda kertomusta suurin kontrastein, vaan pysyä sillä elämän vyöhykkeellä, joka ei moralisoi. Saadessaan vastaansa kotikylänsä maan perinteisiin vetoavan yhteisön ei Karaibrahim voi irtautua niistä fundamentalistisista juurista, joihin hänet on kasvatettu. Myös kyläläiset ovat pakotettuja elämään sydämeensä juurtuneesta kulttuurista - väkivalta syntyy tästä ideologian ja perinteiden välisestä ylitsepääsemättömästä kuilusta, jonka molemmin puolin ihmiset täyttävät oman elämänsä tarkoituksen.

Bulgarialaisten kohtalo on julma. Jo siksikin, että se on väistämätön. Karaibrahimin tarinan yllä leijuukin kysymys siitä, miten kenestäkään ihmisestä voi tulla tunnoton. Hänen antamansa määräajan jälkeen kylän nuoret naiset raiskataan ja vaikutusvaltaisimmat miehet teurastetaan kuin eläimet. Huolimatta elokuvan mittavasta kestosta, saa Staikov kertomuksen jännitteen kestämään aina elokuvan ensimmäisistä kuvista sen viimeiseen otokseen saakka. Karaibrahimin ja bulgarialaisten johtajaksi nousevan Manolin välille syntyy Mika Waltarin Johannes Angelosia (WSOY, 1952) muistuttava eeppinen vastakkainasettelu, jossa ideologiaa suuremmaksi voimaksi muodostuu lopulta ihmisen kyky uhrautua vapautensa puolesta.

Maaliskuussa 1988 nähtiin yksi Bulgarian odotetuimmista ensi-illoista, kun Time of Violence viimein avasi loppuunmyydyille saleille. Teknisesti moitteeton ja visuaalisesti voimakas kertomus teki silloin suuren vaikutuksen. Jos kyseessä olisi ollut kovin mustavalkoinen teos, olisi sen vetovoima hukkunut valmiiksi pureskeltuihin arvomaailmoihin. Sen sijaan elokuva herätti suuria tunteita maan historiasta, jonka monet olivat jo unohtaneet. Strategisesti tärkeän Rodópivuoriston autenttisilla tapahtumapaikoilla kuvattu Time of Violence vei maailmaan, jossa kansakunta löysi olemassaolonsa alistumalla häpäisyyn. Staikov haluaakin kysyä, mistä syntyi heidän perintönsä: kyvystä kuolla uskomustensa puolesta, vai halusta säilyä hengissä.

Niin henkinen kuin fyysinenkin väkivalta kulkevat mukana Staikovin kerronnassa. Kuten myös äidin rakkaus ja naisen intohimo; ne elämän lahjat, joiden parista Karaibrahim kasvatettiin ulos. Osittain todellisiin tapahtumiin pohjaava tarina kuvaa paitsi kansakunnan ajautumista ikeen alle, myös ideologioiden ihmisen tuhoavaa voimaa. Hajaannuksen aika, kuten kirjan alkuperäinen nimi osuvammin kääntyy, on lopulta tarina erosta.

Ajan saatossa mm. Carlo Ponti, Sergio Leone ja David Lean ovat halunneet tehdä filmatisoinnin Donchevin alkuperäisteoksesta. Bulgarian kansallisen television järjestämässä äänestyksessä vuosina 2008 ja 2009 kirja saavutti yleisöäänestyksen toisen sijan.