Julkaistu: 2009-11-02T00:02:45+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Feng Xiaoning
Roland Emmerich voi heittää katastrofispektaakkelinsa jorpakkoon. Kiinasta kajahtaa kaikella puolueuskon lujittamalla vakaumuksella sen luokan riemastuttavan aivovammaista rymistelyä, ettei pelkillä pliisuilla tuhokuvilla enää pärjää. Kun tekijätkin kuvaavat tuotostaan maan ensimmäiseksi "superkatastrofielokuvaksi", ei voi muuta kuin polvistua puhemiehen suuren viisauden ääreen. Hän on pormestari.
Paikalliseen rannikkokaupunkiin sijoittuva Super Typhoon kertoo nimensä mukaisesti giganttisen taifuunin armottomasta iskusta, jota vastassa on ainoastaan kansantasavallan ylivertaisten virkamiesten loputon tehokkuus ja lainkuuliainen retoriikka. Päähenkilöinä nähdään vaimonsa lähisaarelle synnyttämään jättänyt mies, meteorologieksperttinainen, Uwe Bollin maailmasta karannut eurooppalainen säähörhö, koominen taskuvaras sekä ennen kaikkea kaupungin loputtoman urhoollinen pormestari (Gang Wu), jonka ideologisille edesottamuksille soisi syntyvän kokonaisen elokuvafranchisen.
Pormestari esitellään näyttämässä närhen munat taskuvarkaalle, menettämättä kertaakaan hyväntuulisuuttaan. Kun taifuunin uhka nousee, kutsuu hän paikalle meteorologiekspertin, joka sattuu olemaan miehen entinen opettaja. Dialogi polveilee totaalisen käsittämättömiä latuja kaksikon muistellessa lämmöllä ex‑oppilaan ilkikurisuutta ja sammakoita liitulaatikossa. Taustalla soi koskettava teema. "Faktoja" ladellaan. Ihmiselämä on korvaamatonta. Virkamies tekee kaiken kansan puolesta. Niin tekee meteorologikin. Myrsky on luokkaa 13. Sammakko on liitulaatikossa. Musiikki on koskettavaa. Ymmärtäminen on vaikeaa.
Välillä sekaan leikataan muisteloa 50 vuoden takaisesta taifuunia vastaan taistelemisesta, välillä sitä taas katsotaan vanhoilta nauhoilta. Pormestarin kasvoilla värähtää tuskin ilmekään, vaikka muut hänen ympärillään tunteilevat. Kaikki dilemmat puhutaan auki dialogissa töksähtelevällä muotokielellä, pitäen huolta tavallisen rivikansalaisen eli katsojan moraalisesta selkärangasta.
Kun synnyttävä nainen on kuolemassa verenhukkaan ja ensiapuhoitajan pitäisi tehdä verensiirto, toteaa alempi virkamies paniikissa, ettei sitä voi tapahtua koska verensiirto on laillista suorittaa ainoastaan verenluovutusasemalla. Pormestari toteaa lain olevan kansalaisia varten, ei päinvastoin. Äärettömässä oikeellisuudessaan hän ANTAA POIKKEUSLUVAN. Hoitsu itkee onnesta kuullessaan puhelimessa sanat: "Olen pormestari."
Pormestari myös pelastaa ihmisiä keskeltä myrskyä rekan alta ja juoksee hidastetusti läpi räjähdysten. Hän ei pelkää taistella haita vastaan koska on ollut "erikoisarmeijassa". Hän armahtaa kaikki synnit ja ratkaisee kaikki ongelmat. Hän on pyyteetön ylevä olento, joka on aina kansan asialla. Toivottavasti häntä esittää remakessa Nicolas Cage.
Super Typhoon on loputon riemusarvi. Dialogi vilisee uskomattomia lauseita, joita kömpelö käännös vain parantaa. Taustalla soi aivan koko ajan aivan sama teemamusiikki. Elokuvan edustama aikakäsityskin lienee syklinen, sillä "jättiaallot" pyyhkivät mennessään samat pienoismallit samoissa kuvissa aina vaan ja uudestaan.
Ai niin, Super Typhoon alkaa ja loppuu kamera-ajolla auringosta maahan ja Kiinaan halki avaruuden. Elokuvan nähtyään ei ole mitään vaikeuksia kuvitella tekijöiden olevan sieltä kotoisin.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Näyttelijät
Maa
Genre
Kategoria