Ilja Rautsi

Jennifer's Body (Cheerleader helvetistä, 2009)

Ohjaaja:

• Karyn Kusama

elokuva arvostelu

Ohjaus: Karyn Kusama

Käsikirjoittaja Diablo Cody nousi hetkessä pinnalle Jason Reitmanin ohjaaman Junon (2007) ansiosta. Juno erottui maksavan yleisönkin silmissä edukseen jo tavaramerkiksi muodostuneiden pikkunokkelien ja lämminhenkisen nyrjähtäneiden amerikkalaisten nykypseudoindie-elokuvien massasta. Pieni yllätys on, että työstään Oscarin pokannut Cody ei seuraa palkittua teinirakkaustarinaansa salonkikelpoisella draamalla, vaan pirullisella kauhukomedialla.

Cody kuitenkin toi kauhumieltymyksensä ilmi jo Junossa, jossa päähenkilö bondaa pliisun perheenisän kanssa gore-innostuksen kautta. Lopputulos on kauhun, komedian ja kieli poskessa tehtyjen kunnianosoitusten suhteen tyylillisesti kohtuullisen lähellä James Gunnin Slitheriä (2006), joskin enemmän Codyn moneen otteeseen turhan tekonokkelan dialogifiltterin ("That's like, freaktarded") läpikäyneen teinidraaman muodossa.

Transformers-beibe Megan Foxin esittämä nimihenkilö on pikkukaupunki Devil's Kettlen kuumin pimu, joka hengaa yhä nörtähtävän lapsuuskaverinsa Needyn (Amanda Seyfried) kanssa. Kun "ison kaupungin" emobändi Low Shoulder tulee keikalle, raahaa Jennifer Needyn mukaansa. Keikkapaikka palaa maan tasalle ja bändi vie Jenniferin mukaansa. Kotiin päästyään traumatisoitunut Needy saa elämänsä säikähdyksen yltä päältä veressä olevan Jenniferin odottaessa häntä. Ja eipä aikaakaan kun kaupungin nuoria miehiä alkaa löytyä auki revittyinä pitkin metsiä, samaan aikaan kun Low Shoulderin törkypojat nousevat onnettomuuden varjolla tähdiksi. Miten Jennifer liittyy kaikkeen?

Kysymys ei ole suuri mysteeri elokuvan sisälläkään. Fox saa kirjaimellisesti tulkita naispaholaista ja tilanteesta irrotetaan muutamat hyvät naurut, lähinnä itseään alfauroksiksi luulevien jätkien piikkiin. Puhtoisia tyttöystävän rooleja tehneellä Foxilla ja muovisesta Mamma Miasta (2008) tutulla Seyfriedillä onkin silmin nähden hauskaa itselleen epätyypillisten rooliensa kanssa.

Ohjaaja Karyn Kusama muistetaan yhä parhaiten esikoisestaan Girlfight (2000) ja yritetään aktiivisesti unohtaa sitä seuranneesta scifianimaatiosovituksesta Aeon Flux (2005). Kusama jatkaa vahvojen naispäähenkilöiden linjaansa, mutta Codyn käsikirjoitus kaivaa maata halutun kuvan jalkojen alta. Jennifer (sekä Needy elokuvan edetessä) on hyökkäävän seksuaalisuutensa ja pohjattoman pahuutensa takia kävelevä kauhuklisee, itsenäisen naisen vääristynyt varjopuoli, jonka ainoa tehtävä on kastroida miehiä (enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti) ja tuhota ystävyyksiä.

Isoin hupi irtoaa melkeinpä emobändin odottamattomasta saatanallisuudesta. Vitsi paranee, koska siitä ei tehdä suurta numeroa. Tällaisia näiden bändin vain on oltava, sitä ei mikään muu selitä. Varsinaisen kauhuirrottelun veren vähyyttä sen sijaan saa ihmetellä, etenkin Codyn gore-fiilistelyn valossa.

Codyn teksti on dialogitasolla paikoin häiritsevän näppärää – näin itsetietoisten ihmisten kohtaloita on vaikea myötäelää. Juonen tasolla hänellä ei ole kuitenkaan mitään omaperäistä tai edes nokkelaa tarjottavaa, mitä Kusaman peruspätevä kerronta ei ainakaan piilota. Lopun käänne on sitä edeltäneen sisällön kannalta tuulesta temmattu ja viimeisen vitsin alleviivaaminen lopputeksteihin asti melko freaktarded.