Mikko Koivisto

Shōjo Commando Izumi (Schoolgirl Commando Izumi, 1987)

Ohjaaja:

• Toshio Oi
• Morio Maejima

elokuva arvostelu

Ohjaus: Toshio Oi, Morio Maejima

1980‑luvun High School Action ‑televisiosarjojen eräänlaiseksi huipentumaksi muodostunut Shoujo Commando Izumi saapui Fuji TV:n ohjelmistoon kirjaimellisesti Sukeban Dekan vanavedessä; sarja aloitti samalla esityspaikalla kuin millä Sukeban Deka III: Romance of the Ninja Girls oli viikkoa aiemmin lopettanut. Alun perin projektia kaavailtiin peräti neljänneksi Sukeban Deka ‑sarjaksi, mutta ideasta luovuttiin ja Izumi päädyttiin toteuttamaan täysin omana kokonaisuutenaan. Konsepti oli hyvin samankaltainen, mutta aseet kuitenkin monta kaliiperia suuremmat.

Shoujo Commando Izumi asettaa riman korkealle heti aloituksellaan, jossa teini-ikäinen Izumi Gojo (Izumi Igarashi) raivaa tiensä ulos sotilastukikohdasta singon ja kommandotaitojensa avulla. Televisiohistorian hienoihin hetkiin kuuluva kohtaus Izumista lataamassa ja laukaisemassa kevyttä kertasinkoa päätyi myös jokaisen jakson alussa nähtäväksi introksi sekä kuolemattomaksi palaseksi japanilaisten koulutyttösankarien historiaa. Siksi onkin pieni pettymys, ettei kyseinen panssarintorjunta‑ase ole Izumin vakiotyökalu, vaan jatkossa turvaudutaan pääsääntöisesti itsepuolustuslajeihin sekä rautalangan ja rannerenkaiden luovaan yhdistelmään. Pyrotekniikkaa nähdään silti alkupään jaksoissa niin paljon, että monet Toein elokuvaproduktioista kalpenevat rinnalla. Myöhemmin räiskintä rauhoittuu, sillä budjettia on selvästi poltettu eniten alkupään jaksoihin.

Tarina seuraa Izumin paluuta arkeen sen jälkeen, kun hän on onnistunut pakenemaan hänet kidnapanneelta sotilasorganisaatiolta. Kahden vuoden vankeuden aikana Izumille tehtiin kokeita, tämän ruumista vahvistettiin tieteellisin menetelmin ja hänestä koulutettiin voittamatonta taistelukonetta. Nyt tämä samainen organisaatio on päättänyt pyyhkiä karkuteille lähteneen kokeilunsa elävien kirjoista. Izumi ei itsekään muistele menneitä hyvällä, mutta yrittää kuitenkin palata takaisin kouluelämään. Siihen on kaikki edellytykset, sillä lajityypin sääntöjen mukaisesti kouluviranomaiset eivät kysele oppilaiden taustojen perään, vaikka oppilaalla olisi teräskypärä päässään (Sukeban Deka II: Legend of the Girl in the Iron Mask, 1986) tai hän saapuisi kouluun helikopteriin kiinnitetyistä tikkaista roikkuen (Rebellion League of Girls in Sailor Uniform, 1986).

Yli satajaksoiseksi paisuneesta Sukeban Dekasta poiketen Shoujo Commando Izumia tuotettiin vain 15 episodia. Tekijät, joihin lukeutuu mm. lajityypin veteraanit Toshio Oi ja Morio Maejima, saavat jossain määrin syyttää itseään heikoista katsojaluvuista. Upeiden aloitusepisodien jälkeen tyydytään hiihtämään melko tuttuja latuja, eikä aiheen potentiaalia käytetä täysin hyväksi. Paluu kirkkaimmalle huipulle tapahtuu vasta aivan sarjan lopussa. Ymmärrettävästi joka jaksossa ei ole varaa rällätä helikoptereilla ja räjäyttää autoja, mutta se ei ole mikään tekosyy esitellä 1980‑luvun iltapukumuotia koulun tanssiaisten ympärille rakennetussa episodissa. Varsinainen kommandoilu jää turhan vähiin, mikä on erityisen harmillista siksi, että tekijöiltä olisi varmasti löytynyt rahkeita enempäänkin.

Sukeban Deka ‑sarjojen pienenä ongelmana oli, että sen tähdet eivät aina olleet yhtä notkeita kuin söpöjä. Shoujo Commando Izumissa tilanne on päinvastainen; Igarashi särkee sydämen vasta ajan myötä, mutta on toimintakohtauksissa odotettua pätevämpi. Näyttelijän voi tunnistaa omaksi itsekseen usean pienemmän mutta takuuvarmasti ruhjeita aiheuttaneen stuntin yhteydessä, vaikka perinteisesti pieni naarmu kasvoissa on merkinnyt idolille maailmanloppua. Tämän lisäksi Igarashi on löytänyt sopivan tuiman ilmeen kasvoilleen, ja saa jalkaansa taipumaan riittävästi luodakseen etäisen illuusion lähitaistelun hallitsemisesta. Kun tähän lisätään vielä rymistelyä taustoittava komea soundtrack, on tuloksena muutamia erittäin hienoja toimintakohtauksia

Ongelmia muodostaa kuitenkin aivan turhaan mukaan otettu Izumin kyky vapauttaa varastoidut yli‑inhimilliset voimansa taistelun tiukimmalla hetkellä. Lievää sci‑fi‑vivahdetta mukaan tuova elementti ei paranna mättöä, vaan pikemminkin latistaa sitä ajatuksen tasolla. Valtaosan Izumin taidoista olisi voinut selittää varsin uskottavasti hänen saamallaan sotilaskoulutuksella. Toinen taisteluja heikentävä seikka on ylikäytetty nykivä hidastusefekti, joka ei niinkään piilottele esiintyjien taitamattomuutta vaan päinvastoin heidän olemassa olevia taitojaan. Jälleen voidaan todeta, että Igarashi olisi kyllä selviytynyt taistelukoreografioista riittävän hyvin ilman kuvanopeuteen kajoamistakin. Efektiin tottuu ajan myötä, mutta sarjan eduksi se toimii vain muutaman kerran.

Noin puolesta sarjan musiikeista vastaa rock-yhtye A‑JARI, jota on aiemmin kuultu kilpailevan yhtiön Nippon TV:n Rebellion League of Girls in Sailor Uniformin ääniraidalla. Mielenkiintoisena valintana mukaan on otettu myös edellä mainitun sarjan teemakappale Shadow of Love, joka kuullaan ensimmäisessä jaksossa. Muutoin musiikit ovat pääosin uusia. Soundtrackin parhaista paloista on kuitenkin vastuussa Igarashi itse, sillä hänen esittämissään kappaleissa on huomattavasti enemmän potkua kuin A‑JARI:n sinänsä mukiinmenevissä hittibiiseissä. Tästä huolimatta Igarashista ei koskaan tullut täysipainoista pop‑tähteä, vaan hän loi 2000‑luvun alkuun saakka jatkuneen uran lähinnä televisionäyttelijänä. Koulutyttökommando Izumi jäi hänen uransa muistettavimmaksi saavutukseksi.

Hieman kauemmaksi uransa tähtihetkestä jää sivuroolissa nähtävä Takeo Chii. Retreat Through the Wet Wastelandissa (1973) jäätävään roolisuoritukseen yltänyt ja monissa muissakin saman aikakauden toiminta‑ ja rikoselokuvissa esiintynyt näyttelijä siirtyi 1980‑luvulla työskentelemään pääsääntöisesti television parissa. Shoujo Commando Izumissa Chii esittää koomisesti törmäilevää poliisia, joka rakentaa itselleen Zero Woman: Red Handcuffsin (1974) mieleen tuovat heitettävät käsiraudat. Roolin vähäpätöisyydestä huolimatta Chiin sählääminen on huomattavasti mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin Izumin shoujo-sidekickeinä nähtävien Yumi Tsuchidan ja Masami Katsuragawan täysin persoonattomat roolisuoritukset.

Toein ja Fuji TV:n kunnianhimoisesta yrityksestä yhdistää koulutytöt ja kommandotaidot jää pakostakin hieman karvas maku suuhun. Tulee silti muistaa, että kritiikki on annettu suhteessa sarjan taivaita kurottelevaan mutta osittain käyttämättä jäävään potentiaaliin. Konsepti itsessään on mitä mainioin, heikoimmatkin jaksot vähintäänkin kelvollisia, ja osa sarjan sisältämistä huippuhetkistä on suorastaan pakko päästä näkemään useammin kuin kerran. Lajityypistä kiinnostuneille Izumin seikkailut ovat takuuvarmaa joskin hieman alisuoriutuvaa viihdettä.