Julkaistu: 2009-10-24T18:44:11+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
"Ensin näit Saw'n ja Hostelin – nyt tulee Gag!"
Ingressissä mainittujen esikuvien jäljillä Scott McKinlayn ohjaamassa elokuvassa kuljetaankin, mutta muuten niistä ei samassa yhteydessä kannata puhua. Siinä missä esikuvilla on hyvät hetkensä ja oikea elokuvan toteutus, on Gag täyttää sontaa. Gag on myös vaikea laskea mukaan Saw'n (2004) tai Hostelin (2005) vanavedessä syntyneeseen gorno-genreen, sillä ei siinä juurikaan edes gorea ole.
Kaksi murtovarasta tunkeutuu taloon rahojen toivossa ja löytävät kellarista sidotun ja suukapuloidun miehen. Eipä aikaakaan kun he pääsevät osallisiksi mielipuolen kidutussessioihin. Siinä se. Elokuvan toteutus on korkeintaan Discovery-dokkarin dramatisoitujen osuuksien luokkaa. Näyttelijät lienevät lähinnä McKinlayn mukaan suostuneita kavereita. Hän itse esittää toista murtomiehistä. Hahmoja ei pohjusteta ennen tapahtumia yhtään mitenkään, joten eipä koko touhusta jaksa piitata tipan tippaa. Joitain juoniyllätyksiä on yritetty kehittää, mutta eivät ne tässä sotkussa mitään pelasta.
Vaikka koko elokuva pyörii yhdessä huoneistossa tapahtuvan kidutustouhun ympärillä, ei edes asiaankuuluvaa määrää verta tai suolenpätkiä ole saatu mukaan. Rahastakaan ei voi olla kyse, sillä mikä vaan kotimainen amatööriporukkakin saanee rankemman näköistä jälkeä aikaiseksi. Sinänsä mielisairasta sekoilu on alusta loppuun, mutta siihen se kutistuu. Vaikka elokuva kestää vain 78 minuuttia, on sen katsominen kokonaan kelaamatta lähes mahdoton urakka.
Gag on julkaistu Suomessa dvd:llä Future Filmin Dark Label ‑sarjassa.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria