Ilja Rautsi

The Informant! (Ilmiantaja!, 2009)

Ohjaaja:

• Steven Soderbergh

elokuva arvostelu

Ohjaus: Steven Soderbergh

Steven Soderberghilla on jo yli kymmenen vuotta ollut kova tahti päällä. Indie-esikoisellaan Seksiä, valheita ja videonauhaa (1989) läpimurron tehnyt älykköohjaaja onnistui luomaan uran itselleen howardhawksmaisena jokapaikanhöylänä, genreluokituksia uhmaten. Soderbergh vuorottelee megaluokan tähtiprojektien ja pienimuotoisempien taide-elokuvien välillä. Omat elokuvansa myös kuvaava ohjaaja on useimmiten kiinnostava, mutta harvoin säväyttävä (Trafficista on jo yhdeksän vuotta).

Viime vuoden taidekautta viidakossa kahden Che Guevara ‑elokuvan verran viettänyt Soderbergh kaipasi selvästi kaupallista menestystä. Tänä vuonna ohjaajalta nähdään kaksi elokuvaa, pornotähti Sasha Greyn tähdittämä pienimuotoinen draama The Girlfriend Experience, sekä se ison studion tapaus, vinksahtaneen hyväntuulinen pilkkakomedia Ilmiantaja!.

Ilmiantaja! alkaa tekstillä, jossa kerrotaan sen perustuvan tositapahtumiin, mutta tekijöiden muokanneen niitä draamallisista syistä – jälkihuomautuksena seisoo "Ettäs tiedätte". Sävy on alusta lähtien absurdin arkinen varman tyylitellyllä otteella.

Matt Damon esittää maissibisneksen kiemuroista ja kansainvälisestä hintakartellista FBI:lle raportoivaa biokemisti Mark Whiteacrea, jolla ei tunnu olevan kaikki palikat oikeissa lokeroissa. Hyväntuulinen Whiteacre kertoo ryhtyvänsä auttamaan liittovaltiota silkkaa hyvää hyvyyttään. Dorkasta miehestä, jonka paikoitellen hillitöntä tajunnanvirtaa kuullaan läpi elokuvan ääniraidalla, tehdään nimen mukainen ilmiantaja.

Mikään ei vain suju kuin pitäisi, koska kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä Whiteacre tekee agenttipuuhat omalla hömelöllä otteellaan ja puhuu mitä sylki suuhun tuo käytännössä jokaiselle tapaamalleen. Loppupuolella absurdit käänteet kasaantuvat jo liikaakin ja alkaa olla vaikea riemastua sinänsä toimivasta käsittämättömyyden runsaudensarvesta.

Soderbergh pitää sävyn pingotetun realistisena, mutta tyylittelee paikoin tarpeettomasti kameralla. Myös letkeä big band ‑musiikki ylikaupittelee ilman sitä paremmin sujuvaa komediaa. Ilmiantaja! jatkuu yli halukkuuden hykerrellä sen käänteille, mutta onnistuu näyttämään globaalin bisnesmaailman juuri osuvan typerässä valossa. Parasta elokuvassa on ehdottomasti Matt Damonin äärimmäisen vakuuttava show sisäiset ristiriitansa toisten harteille ulkoistavana hyväntuulisena kahjona. Damonin ajoituksen taju on tarkka ja ymmärrys draaman ja komedian yhtäaikaisesta kuljettamisesta moitteeton.