Mikko Koivisto

Sukeban Deka: The Movie (1987)

Ohjaaja:

• Hideo Tanaka

elokuva arvostelu

Ohjaus: Hideo Tanaka

Sukeban Dekan ensimmäinen elokuvaversio saapui valkokankaille muutamaa kuukautta toisen sarjan päättymisen jälkeen, kolmannen parhaillaan pyöriessä televisiossa. Yoko Minanaminon esittämä normaalielämään palannut Saki Asamiya eli Sukeban Deka II tempautuu sattumalta mukaan uuteen seikkailuun kun hän tulee pelastaneeksi Helvetinsaarelta paenneen miehen. Saarella toimii nuorisorikollisten ja häirikköoppilaiden ojentamiseen erikoistunut lukio, jota johdetaan armeijamaisin menetelmin. Todellisuudessa koulun mielipuoli johtaja suunnittelee vallankumousta, ja aikoo käyttää alistettuja oppilaita sen välikappaleena. Suunnitelman paljastuttua Saki kokoaa vanhan jengin koolle ja lähtee pelastusoperaatioon.

On hieman ironista, että Sukeban Dekan elokuvasovitukset ovat saaneet maailmalla näkyvyyttä samaan aikaan kun niiden pohjana olevat televisiosarjat – joiden näkeminen on välttämätöntä elokuvien ymmärtämiseksi – ovat jääneet tyystin vaille länsimaalaista levitystä. Toisaalta tämä saattaa avata toisenlaisia mahdollisuuksia nauttia elokuvista. Täysin tyhjästä ruutuun marssivat, jojoilla ja marmorikuulilla aseistautuneet koulutytöt sekä täysin selitystä vaille jäävät henkilöhahmojen väliset suhteet ja viittaukset tarjoavat ensikertalaiselle varmasti hämmentävän ja bisarrin elokuvaelämyksen. Juuri tällaisella imagolla japanilaisia kulttielokuvia länsimaissa usein markkinoidaan.

Sarjojen faneille ensimmäinen elokuva jättää hieman ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta on upeaa nähdä Minamino, Akie Yoshizawa ja Haruko Sagara jälleen yhdessä. Mukaan on otettu vielä kolmannen sarjan tähti Yui Asaka, sekä uutena ja turhana tuttavuutena Ayako Kobayashi soppaa entisestään sekoittamaan. Ongelma on vain siinä, että keitoksen potentiaalia hukataan tehokkaasti. Esimerkiksi sarjassa hurmannut Sagara on haaskattu pahoin; hänen mainio sukeban-esiintymisensä rajoittuu tällä kertaa muutamaan repliikkiin, ja kampauskin on väärä. Yoshizawa jää myöskin turhan vähälle huomiolle; katsoja saa olla tarkkana huomatakseen edes hänen käyttävän vakioasettaan plektroja. Asakan mukaanotto tuntuu melko turhalta, sillä hahmoa ei hyödynnetä oikeastaan lainkaan.

Yllättäen sivuhahmoista maukkaimmat kohtaukset ovat lohjenneet Sukeban Deka ‑järjestön kovapintaiselle isälle Kurayamille, jonka roolissa nähdään tuttuun tapaan Hiroyuki Nagato. Myös Sakin esimiehen Nishiwakin (Keizo Kanie) pieni rooli ilahduttaa. Muutoin kyseessä on puhtaasti Minaminon elokuva. Aivan kaikkea hänkään ei saa hahmostaan irti, sillä elokuvassa Sakista on tehty vähemmän karhea ja enemmän neitimäinen hahmo kuin sarjassa. Lisäksi päähenkilön ympärille on kirjoitettu liian monta näkyvyydestä kilpailevaa sivuhahmoa. On sääli, ettei käsikirjoitus mahdollisuuksista huolimatta pureudu syvemmin hahmojen välisiin suhteisiin. Varsinkin Asakan törmäämisestä täysin erilaisen profiilin omaaviin Sukeban Deka II ‑taistelijoihin olisi helposti saanut aikaan mielenkiintoista materiaalia.

Ei kyse silti ole lainkaan huonosta elokuvasta, vaan vertailukohta on vain ylettömän tasokas. Elokuva asettaa tähtäimensä huomattavasti alemmaksi tarinan osalta ja pyrkii vyöryttämään ruutuun televisiosarjoista tuttuja elementtejä melko irrallisena ja entistä yliampuvampana pakettina. Tuttujen hahmojen jälleennäkemisen riemun lisäksi tarjolla on monia hauskoja viittauksia ja yksityiskohtia, kuten alkuperäisen Sukeban Deka ‑mangan kirjoittaja Shinji Wada cameoroolissa jojokauppiaana, sekä uusi superjojo joka on niin voimakas, että sen käyttäjän on turvauduttava suojapanssariin estääkseen palautuvaa jojoa murskaamasta omaa rintakehäänsä. Ääniraidalla soi tuttuun tapaan Ichiro Nittan uusia ja vanhoja sävellyksiä. Minaminon esittämä teemakappale Rakuen no Door on myöskin hieno. Kokonaisuutena kyseessä on siis varsin viihdyttävä paketti, vaikka televisiosarjojen iskevyydestä jäädäänkin pahasti jälkeen.