Ilja Rautsi

Il divo (Giulio Andreottin merkillinen elämä, 2008)

Ohjaaja:

• Paolo Sorrentino

elokuva arvostelu

Ohjaus: Paolo Sorrentino

Paolo Sorrentinon scorsesemaisen operaattinen elokuva Italian seitsenkertaisen pääministerin Giulio Andreottin korruptiosyytteiden täyttämästä urasta ja elämästä on yksittäisinä kohtauksina usein elokuvaa parhaimmillaan. Etäännyttävän mutta majesteettisen tunnelman luojana Sorrentino on suorastaan huikean lahjakas. Kuvien rytmitys ja musiikin käyttö tuovat Scorsesen ohella mieleen Quentin Tarantinon, vaikka Sorrentino tekeekin täysin erilaista elokuvaa. Toni Servillo ruumiillistaa kyttyräisen Andreottin fyysisesti suppuun kääriytyneeksi pirulliseksi neroksi, jonka motiiveista ja ajatuksista on vaikea ottaa selvää, mutta mahdotonta olla kiinnostumatta.

Il divo on upeaa katsottavaa ja koettavaa, mutta se tuntuu myös tapahtumiltaan ja etenkin hahmoiltaan turhan monimutkaiselta. Tyyppejä vilahtaa kuvassa esittelytekstein varustettuna niin tiuhalla syötöllä, että aivot ylikuormittuvat jo muutamassa minuutissa – etenkin jos Italian poliittinen historia ei ole ennalta tuttua. Katsojan aliarvioiminen teknisellä tasolla ei ole Il divon ongelma. Enemmän vastakarvaan haroo se, ettei suurimmalla osalla mielettömällä tykityksellä esitellyistä hahmoista ole mitään sijaa koko muussa elokuvassa esittelykohtauksen jälkeen. Henkeäsalpaava elokuvallisuus tempaa mukaansa, mutta sisällöllisesti Sorrentino ei ensimmäisen 20 minuutin jälkeen varsinaisesti tarjoa mitään uutta, vain lisää sitä samaa. Tyylistä nauttiville Il divosta siis muodostuu jumalalliset pari tuntia, mutta kokonaisuudesta muutakin kuin huikeaa tyylitajua kaipaavat jäänevät ihmettelemään, mistä ihmeestä kaikessa oli oikein kysymys.