Ilja Rautsi

Acolytes (2008)

Ohjaaja:

• Jon Hewitt

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jon Hewitt

Tuoretta aussikauhua edustaa myös teinidraaman ja sarjamurhaajatrillerin välillä epätasaisesti ja ‑johdonmukaisesti sukkuloiva Acolytes. Teinipoika näkee metsäkävelyllään miehen hautaamassa ruumista ja värvää parhaan kaverinsa ynnä tämän tyttöystävän jäljittämään paikallisessa lähiössä asuvan murhaajan. Sitten kiristetään sarjamurhaajaa listimään kaveruksia kiusaava uusnatsiretale. Yllättäen seuraukset edustavat sitä vähemmän positiiviseksi luokiteltavaa laatua – myös elokuvallisesti.

Teininäyttelijät ovat luontevia ja kolmikon välinen dynamiikka kohtalaisen onnistuneesti pohjustettu. Ohjaaja Jon Hewittin musiikkivalinnat ja tunnelmanluonti menevät myös paikka paikoin nappiin, mutta Acolytesia vaivaa kauhunoviisin kirous: mitä pitemmälle tapahtumat etenevät, sitä epäuskottavammiksi ne muuttuvat. Elokuva tuntuu tapahtuvan tyhjiössä, missä teoilla ei ole mitään seurauksia tai sen suurempaa merkitystä.

Ääniraita on musiikkia lukuun ottamatta kliseisyyden riivaama. Hewitt ei viitsi tai osaa rakentaa kauhua vaan tyytyy pelkästään tauottamaan hiljaisuutta äkkinäisen kovilla ääniefekteillä, jotka saattavat satunnaisesti säikäyttää puhtaan teknisenä harjoitteena äkkinäisen äänen vaikutuksesta. Turruttava tekniikka kuitenkin kääntyy itseään vastaan jo toisella käyttökerralla. Lopun käänteissä tai sarjamurhaajan motiivien valottamisessakaan ei ole hurraamista. Juuri ja juuri siedettävä Acolytes ei niinkään vituta kuin unohtuu mielestä tasaisesti edetessään.