Lasse Tapionsalo

Les pétroleuses (Öljyä, pimuja ja roistoja, 1971)

Ohjaaja:

• Christian-Jaque
• Guy Casaril

elokuva arvostelu

Ohjaus: Christian-Jaque, Guy Casaril

Brigitte Bardot ja Claudia Cardinale olivat yksiä aikansa seksikkäimpiä naisia valkokankaalla. He pääsivät ottamaan mittaa toisistaan Christian-Jaquen ohjaamassa elokuvassa Öljyä, pimuja ja roistoja eli Teksasin äkäpussit. Ohjaajana aloitti Guy Casaril, mutta puikkoihin siirtyi pian Christian-Jaque. Öljyä, pimuja ja roistoja oli jo 30‑luvulla aloittaneen pitkän linjan tekijän viimeisimpiä töitä. Vaikka arvostettujakin töitä filmannut Christian-Jaque ilmeisesti teki tässä vaiheessa mitä sai, on ote kokeneen ammattimainen. Alun spagettiwesternejä henkivä kohtaus ja sitä seuraavat toiminnalliset junajaksot ovat hyvinkin komeaa katsottavaa ja saavat toivomaan, että herra olisi päässyt tekemään genreen jokusen vakavahenkisemmänkin teoksen.

Elokuvassa ovat vastakkain Claudia Cardinalen esittämän Marien johtama neljän veljen farmarijoukko ja Brigitte Bardotin Louisen eli Frenchie Kingin neljän sisaren rosvojoukko. Tapahtumat sijoittuvat ranskalaisten perustaman teksasilaiskaupungin ympärille, mutta ranskalaisuus ei menossa mitenkään erityisesti näy alkupuolen ruokapuheita lukuun ottamatta. Sattumien jälkeen Marie saa selville, että naapurissa sijaitsevalla Pikku P:n tilalla on öljyä. Samaan aikaan Louise löytää omistuskirjan kyseiseen tilukseen ja päättää asettua siskoineen sinne. Nokkapokka voi alkaa. Romanttisia juonenkäänteitäkin voidaan viritellä, sillä naapuriin ilmestyvät neitoset luonnollisesti kiinnostavat Marien veljiä ja lisäksi kaupungin pöhkö sheriffi haikailee vuorollaan kummankin perhettään johtavan kaunottaren perään.

Kokonaisuudessaan käsikirjoitus jää turhan köykäiseksi, mikä on harmillista, sillä aineksia tekijätiimissä ja näyttelijöissä olisi selvästi ollut paljon parempaankin. Huumoripuoli pesee kyllä suurimman osan italialaisten tehtaan komediallisista westerneistä, mutta ei silti erityisesti säväytä. Eniten naurua väännetään Bonnie and Clydesta (1967) tutun Michael J. Pollardin esittämästä tohelosta sheriffistä. Varsin hyvin nämä pikkuhassut roolit sopivat miehelle, joka sittemmin esitti Lucio Fulcin I quattro dell'apocalissen (1975) juoppoa. Naiskauneutta elokuvassa riittää ja esitellään kiitettävästi, vaikkei varsinaista alastomuutta kauheasti ole. Bardot'n ja Cardinalen lisäksi koko Louisen sisarussarja on täynnä erittäin suloisia neitosia. Elokuva on myös oikeastaan girl powerin juhlaa, sillä naiset tuntuvat olevan ainoita kyvykkäitä hahmoja ja miehet lähinnä pompoteltavia tunareita.

Bardot vetäytyi vain pari vuotta tämän jälkeen valkokankaalta, mutta minkäänlaista väsymistä näyttelemiseen ei ole nähtävissä. Sekä hän että Cardinale silminnähden nauttivat rooleistaan, jotka sallivat heille vapautunutta irrottelua. En tiedä miten naiset ovat tosielämässä toisiinsa suhtautuneet, mutta filmissä tuovat toisilleen dynaamisesti toimivan vastinparin. Eikä ole ulkonäöissäkään mitään moittimista, vaikka ihan nuoruuden kukassa ei kumpikaan enää ole, Bardot'n ollessa 37‑ ja Cardinalen 33‑vuotias.

Öljyä, pimuja ja roistoja lienee tehty osin toisintamaan Louis Mallen Viva Marian (1965) suosiota, jossa Bardot'n vastinparina esiintyi Jeanne Moreau. Aivan yhtä kiinnostavaan lopputulokseen ei ole päästy, mutta riittävän sympaattiseen että elokuva kannattaa katsoa. Kokenut Christian-Jaque hallitsee työnsä ja pääparin into vie köykäistä tarinaa tarpeeksi vetävästi eteenpäin.