Julkaistu:


Core of Corruption: In the Shadows (2009)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4.2/5

Ohjaus: Jonathan Elinoff

Core of Corruption: In the Shadows on "We Are Change Colorado" ‑ryhmän jäsenen Jonathan Elinoffin (RAW: Republicans Against the War, 2008) käsikirjoittaman ja ohjaaman viisiosaisen dokumenttisarjan ensimmäinen osa. Sarja itsessään keskittyy nimensä mukaisesti "korruption ytimeen", kulissien takana piilottelevaan eliittiin, joka väitteellisesti ohjaa globaalilla tasolla tapahtumien kulkua kansan katseilta suojassa.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Core of Corruption ‑sarjan ensimmäinen osa "In the Shadows" alustaa sarjan tulevia osia ja käsittelee laajalti mm. syyskuun 11. päivän tapahtumia katalyyttina sitä seuranneille edesottamuksille. Samaa aihetta käsitteleviä vaihtelevan tasoisia ja eri kulmista aihetta lähestyviä dokumentteja on tarjolla mielin määrin, mutta silti "In the Shadows" onnistuu koostamaan jo aiemmin nähdyistä ja muutamista harvinaisemmista uutispätkistä kiinteän ja informatiivisen kokonaisuuden. Vaikka dokumentin ensimmäinen osa on sisällön määrän ja laajuuden huomioiden melko hyvin tiivistetty, on sillä kestoa silti jopa kaksi ja puoli tuntia.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Salaliittoteorioiden perinteisistä aiheista käsittelyyn pääsevät muun muassa 11. syyskuuta tornien lähettyvillä kierrelleet räjähteillä lastatut pakettiautot, konekaapparit epämääräisine henkilökytköksineen, eri tiedustelupalvelujen osallisuus tapahtumiin, WTC‑tornien mahdollinen räjähdepurku, ja tornien tuhoa kuvanneet riemuitsevat israelilaiset. Loppupuolella nähdään myös netissä jo aiemmin laajalti kiertänyt – aiheen vakavuuden pois lukien surkuhupaisa – uutisreportaasi, jossa BBC:n reportteri Jane Standley raportoi päivän tapahtumia WTC 7 ‑torni taustallaan ja ilmoittaa kyseisen tornin sortuneen... ennen kuin se on sortunut. Uutislähetys katkeaa juuri ennen kuin torni alkaa viimein sortua (kohuinsertin johdosta BBC joutui jopa julkisesti kieltelemään osallisuuttaan minkäänlaiseen salaliittoon. Alkuperäiset tallenteet reportaasista ehtivät nekin "kadota", joten lähetyksen kulkua ei ole voitu jälkikäteen sen tarkemmin tutkia). 9/11 ‑aiheen ulkopuolelta läpikäydään myös liian lähelle "korruption ydintä" päässeiden henkilöiden salamurhia, operaatio "Able Danger", USA‑Pakistan ‑yhteydet ja erikoinen sattuma siitä kuinka The Lone Gunmen (2001) ‑sarjan pilottijakso ennusti WTC‑iskut.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Salaliittoteorioiden ja niistä kertovien dokumenttien kenttä on laaja ja kirjava. Se on täynnä kilvan toisiaan vääriksi osoittelevia vastateorioita sekä tarkoitusperäistä disinformaatiota. Kermana kakun päällä lepää aimo annos foliohattuolkinukkeja, joista yksi älyvapaimmista on kirjailija David Icken kirjoissaan esiin nostama reptiliaaniteoria. Siksi onkin virkistävää nähdä näinkin hyvin koossa pysyvä dokumentti, joka saa kaikkein skeptisimpien katsojienkin silmissä edes jonkinlaista lisäkredibiliteettiä siitä, että se pohjaa itsensä lähes kokonaan alkuperäisiin uutisvideomateriaaleihin dokumentaristien omien sepitteiden sijaan. Toki aina löytyy myös niitä katsojia, jotka kyseenalaistavat minkä tahansa näkemänsä materiaalin, jos sanoma ei vain yksinkertaisesti sovi yhteen heidän oman jo aiemmin muodostetun maailmankuvansa kanssa.

Olipa sisällöstä mitä mieltä tahansa, dokumentissa käsitellyistä asioista kannattaa joka tapauksessa olla tietoinen. Ja mikäli sisällön paikkansa pitävyyttä epäilee, niin ainakin lähdemateriaalin voi jokainen halutessaan itse varmistaa autenttiseksi ja aikoinaan tiedotusvälineissä pyörineeksi (ainakin niiltä osin kun materiaalit eivät vielä ole uutistoimistoilta päässeet katoamaan, tai julkista pääsyä niihin ei ole estetty). Toki aina aiheellinen kysymys kuuluu, kuinka subjektiivisesti esitetty materiaali on valittu, jotta se parhaiten tukisi dokumentin tekijän omaa agendaa ja maailmankuvaa? Ottakaa selvää, ja katsokaa itse – mediakriittisin silmin.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Vaikka "In the Shadows" keskittyykin käsittelemään kaikille aiheeseen jo aiemmin perehtyneille ennestään hyvin tuttuja aiheita, onnistuu se kuitenkin tuomaan palapeliin ihan kiitettävästi uusia palasia, joita muut samankaltaiset dokumentit eivät yhtä kattavasti ole käsitelleet. Ennen kaikkea Core of Corruptionin ensimmäinen osa toimii juuri tarkoitusperiensä mukaisesti, pohjustuksena ja mielenkiinnon herättäjänä tuleville enemmän paljastuksia lupaaville jatko-osille.

kuvituskuva i
kuvituskuva j

Ohjaaja Elinoff on tehnyt dokumenttisarjalle myös pienen 40‑minuuttisen pohjustusdokumentin, joka kulkee netissä nimellä Beginner's Guide for the New World Order. Minidokumentti selvittää taustoja kulissien takaisista vallankahvan henkilöistä ja kertoo lyhyesti mistä Core of Corruption ‑dokumenttisarjassa on kyse. Esikuvansa tavoin sisältönä käytetään eri uutiskanavien arkistovideoita, lopputuloksen ollen näin yhtä antoisaa katseltavaa kuin itse dokumenttisarjakin.

Täydennys (21.7.2023)

Viisiosaiseksi alun perin suunniteltu dokumenttisarja ei saanut lopulta minkäänlaista jatkoa ensimmäiselle osalleen. Käsikirjoittaja-ohjaaja Jonathan Elinoff keskittyy nykyisin pääasiassa ravintola-alalla työskentelyyn.

Teoksen tiedot:

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Säveltäjä

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria