Julkaistu: 2009-05-06T12:23:17+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Guido Zurli
Italialaisen Guido Zurlin (Lo strangolatore di Vienna, 1971) ohjaama hallittu rikoselokuva Polizia selvaggia on italialais-turkkilainen yhteistuotanto. Zurlin ohjaajaura kesti vuodesta 1963 vuoteen 1994 saakka ja hän oli yksi harvoista italialaisista ohjaajista, joista oli aikanaan kysyntää turkkilaisten genre-elokuvien parissa. Elokuvien tekeminen Turkissa oli tuolloin halvempaa Italiaan verrattuna, mutta menestystä ei ollut helppo saavuttaa.
Polizia selvaggian kissa ja hiiri ‑leikin kissaa edustaa suoraselkäinen istanbulilaiskyttä Murat (Franco Neron vastaavien roolien maneereita hyvinkin pitkälle imitoiva Tarik Akan), joka genrelle tyypilliseen tapaan käyttää kovia otteita puhdistaakseen kaupungin kadut rikollisesta saastasta. Hiiren roolissa on pikkurikollinen Ahmet (Piero Fabiani), joka hieman naiivisti haaveilee isoista keikoista, joiden avulla rikastuminen johtaisi kohti helppoa gangsterielämän autuutta. Jokainen ryöstö ja näpistys tuntuu menevän totaalisen pieleen ja lopulta rutiininomaisen pikkukeikan epäonnistuessa kuolee Ahmetin ansiosta myös pari sivullista, joista toinen sattuu olemaan Muratin työkaveri. Ahmet pakenee paikalta ja myöhemmin huomaa saaliikseen saamansa salkun sisältävän tukuittain seteleitä. Paistaa se aurinko risupartaankin, vai paistaako?
Haaveenaan paeta maasta ja siirtyä eläkkeelle yhdessä rahasalkkunsa kanssa Ahmet väistelee poliisia ja joka puolelle asetettuja tiesulkuja parhaansa mukaan. Pakomatka vie hänet syrjäiseen kartanoon, joka toimiikin elokuvan toisen näytöksen tapahtumapaikkana. Ahmet ottaa talon asukkaat, sokeutuneen entisen urheilijan, hänen vaimonsa ja tyttärensä panttivangeiksi. Poliisin hengittäessä Ahmetin niskaan hänen hermoilunsa johtaa myös äkkipikaisiin ja brutaaleihin toimenpiteisiin.
Elokuvan luonne muuttuu suoraviivaisesti eteenpäin kulkevasta kissa ja hiiri ‑leikistä klaustrofobisempaan suuntaan à la Cold Eyes of Fear (Gli occhi freddi della paura, 1971) tai The House on the Edge of the Park (La casa sperduta nel parco, 1980), mutta valitettavasti myös elokuvan tehokkuus kärsii tämän ansiosta odotetulla tavalla ja palautuu ennalleen vasta loppunäytökseen.
Turkkilaisuudestaan huolimatta Polizia selvaggia on erittäin italialaistyylinen elokuva, joka olisi voinut syntyä Istanbulin kaduilla kuvattuja jaksoja lukuun ottamatta aivan yhtä hyvin Rooman "elokuvakaupungissa", eli Cinecittán studioilla. Zurli sai pienestä budjetista irti kaiken haluamansa, vaikka turkkilaisten kuvausryhmien toiminnassa korostuukin tietynlainen kömpelyys. Zurlin ohjaajaura jatkui kaksi vuotta myöhemmin toisella rikoselokuvalla Bersaglio altezza uomo (Target, 1979), jonka pääosaa näytteli maineikas ranskalainen eurocrimekasvo Luc Merenda.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria