Jari Mustonen

La visita del vicio (The Coming of Sin, 1978)

Ohjaaja:

• José Ramón Larraz

elokuva arvostelu

Ohjaus: José Ramón Larraz

Emmanuelle-elokuvien kukoistuksen aikaan tuottaja José Frade ehdotti Larrazille voimakkaan eroottisesti latautuneen elokuvan kuvaamista. Tästä keskustelusta sai alkunsa upean melankoliseen maailmaan sijoittuva ja usein ohjaajan kielletyksi hedelmäksi luonnehdittu kulttielokuva La visita del vicio, joka tunnetaan myös hieman kuvailevammalla nimellä: Violation of the Bitch. Nykyään elokuva tunnetaan kuitenkin parhaiten nimellä The Coming of Sin. Rauhallinen, mieleenpainuva kitaran sointi ja elokuvan pääosassa nähtävä Lidia Zuazo antavat tälle mustalaisverta sisältävälle surrealistiselle kolmiodraamalle sen eksoottisen säväyksen, joka erottaa Larrazin kädenjäljen lukuisista muista Emmanuelle-variaatioista.

Tällä kertaa traaginen tapahtumasarja saa alkunsa kun tummahiuksinen, painajaisista kärsivä Triana (Zuazo) eräänä päivänä saapuu asumaan yksin elävän taiteilijan Lornan (Patricia Granada) luo. Ei mene aikaakaan, kun kaunottaret rakastuvat toisiinsa ja lankeavat kuumaan seksuaaliseen suhteeseen. Intensiivinen rakkaus saa kuitenkin hypnoottisia piirteitä, sillä Trianan painajaisissaan näkemä ja hänet jo kertaalleen lähes raiskannut mies – joka Trianan unissa ratsastaa alasti mustalla hevosella – niin ikään eräänä päivänä saapuu naisten keskelle sekoittaen pakan. Kohtalokkain seurauksin kolmikon tunteet nousevat pintaan niinä hiljaisina öinä, joina katseet ennakoivat tekoja.

Huolimatta tuntemattomista näyttelijöistä ja vain kolme viikkoa kestäneistä kuvauksista La visita del vicio erottuu edukseen 70‑luvun eroottisen elokuvan joukosta. Larraz käyttää maalaustaidetta syventämään tarinan heppoista rakennetta ja luo kertomuksen ylle täysin omanlaisen tunnelman, jossa merkittävän roolin saavat Trianan näkemät sensuellit unet. Elokuvan kuuluisin kohtaus, joka sinällään kuuluisi jokaista surrealistista elokuvaa käsittelevän teoksen kuvamateriaaliin, on otos jossa Triana on alasti ja polvillaan keinotekoisen hevosen kohdussa, siten että on painanut oman peräpäänsä hevosen vaginan tilalle ikään kuin odottaisi hevosen taakse ratsastavan mustan orin penetraatiota. Sofistikoituneena Larraz ainoastaan vihjaa lopulliseen tapahtumaan ennen kuin Triana jo herää tätä unestaan hiestä märkänä.

Itse asiassa yllä kuvaillun painajaisen voi nähdä metaforana Lornan ja mystisen miehen välille muodostuvalle suhteelle, joka uhkaa sulkea Trianan pois Lornan läheisyydestä. Sitäkin traagisempi on elokuvan lopetus, jossa sensuelli kuvasto päättyy pahaan todellisuuteen ja painajaisten takaa paljastuu niiden syntyvoimana toiminut salattu intohimo. Lopussa intohimon katse yhä elää. Lähes koko ohjaajan uransa Larraz oli kiinnostunut psykologisesta elokuvanteosta, mikä välittyy aina Deviationin rakenteesta La visita del vicion rauhalliseen tunnelmointiin. Elokuvan kaikista epätyydyttävintä antia ovat varsinaiset rakastelukohtaukset, kaikessa paljastavuudessaankin. Sen sijaan tapa, jolla ohjaaja rakentaa niukoista lähtökohdista mieleenpainuvan draaman jaksaa kiehtoa useammankin katselukerran.