Sakari Määttä

La casa del tappeto giallo (The House with the Yellow Carpet, 1983)

Ohjaaja:

• Carlo Lizzani

elokuva arvostelu

"I confessed. I had no more reason to live. It's impossible to fight jealousy."

Useista poliittisesti kantaaottavista elokuvistaan tunnettu italialainen ohjaaja/käsikirjoittaja Carlo Lizzani ohjasi pienimuotoisen draamajännärin La casa del tappeto giallo kuuden vuoden hiljaiselon jälkeen (edellinen ohjaus oli Corinne Cleryn tähdittämä Kleinhoff Hotel vuodelta 1977). Monikerroksisesta käsikirjoituksesta vastasi mm. pariin Armando Crispinon gialloon tarinaa kynäillyt Lucio Battistrada sekä La casa del tappeto giallon tuottajanakin toiminut Filiberto Bandini, jonka kontribuutio tarinalle ei liene ollut kovin merkittävä. Tarina perustui Aldo Sellerin näytelmään Theatre at Home ja teatraalisuus näkyy myös lopputuloksesta, positiivisella tavalla.

La casa del tappeto giallossa on kaiken kaikkiaan vain neljä näyttelijää ja tapahtumat sijoittuvat melkein kokonaisuudessaan kerrostalohuoneistoon, jota asuttaa pariskunta Franca (Eric Rohmerin elokuvista tuttu ranskatar Béatrice Romand) ja Antonio (Vittorio Mezzogiorno). Leppoisaa avioelämää viettävä ja lapsen hankkimistakin suunnitteleva pari laittaa lehteen ilmoituksen, jossa myydään suuri ja arvokas keltainen persialaismatto. Matto on Francan äidin ja isäpuolen Erneston aikoinaan antama häälahja, mutta sopii kokonsa puolesta vain hädin tuskin huoneiston olohuoneeseen. Aamulla kiinteistön talonmies soittaa ja kertoo Antoniolle, että hänen autonsa on pysäköity väärin ja hänen pitää mennä siirtämään sitä. Franca jää yksin asuntoon ja pian ovikelloa soittaa jo ensimmäinen keltaisesta matosta kiinnostunut mies (roolissa mm. lukuisista Ingmar Bergmanin elokuvista tuttu maineikas ruotsalainen näyttelijä Erland Josephson).

Kaikki tuntuu aluksi olevan hyvin, mutta tuntematon mies onkin kiinnostunut maton ohella myös Francan henkilökohtaisista asioista. Määrätietoinen ja ärsyttävän kiero mies tietää matossa olevasta vanhasta veritahrasta ja murhasta, jonka seurauksena se on aiheutunut. Tuntemattomasta syystä Antonio viipyy ja vierailija ottaa huoneiston valtaansa toimien niin Francan kuin katsojankin täydellisenä harhaanjohtajana syytäen monenlaisia valheita totuuksien lomassa. Aiemmin todella hyvin valaistu ja kodikas huoneisto muuttuu tunkeilijan käsittelyssä pimeäksi ja klaustrofobiseksi loukoksi, josta pakeneminen on mahdotonta. Pakkomielteisesti käyttäytyvä tunkeilija pakottaa Francan kuuntelemaan oman tarinansa ja tunnustuksensa synnyttäen alati paisuvan ahdistuskierteen, joka kulminoituu impulsiivisena väkivallantekona ja Francan tajunnanmenetyksenä. Francan herättyä seuraa vielä elokuvan toinen "näytös".

La casa del tappeto giallon pääteemana on mustasukkaisuus ja sen kylkiäisenä tuleva pakkomielteinen omistushaluisuus. Elokuvan motiivina, eräänlaisessa sivustakatsojan roolissa on keltainen matto, jolla on tarinassa suuri vertauskuvallinen merkitys. Erittäin dialogipainotteinen ja yllättäviä käänteitä vilisevä tarinankulku koukuttaa katsojansa alusta lähtien ja etenee Lizzanin ohjauksessa mestarillisen sujuvasti. Näyttelijöistä erityisesti Erland Josephson suoriutuu todella hyvin ja ilman hänen karismaansa kokonaisuus jäisikin varmasti huomattavasti vaisummaksi. Erityisesti elokuvan alkupuolta leimaa nyrjähtänyt ja pahaenteinen tunnelma, jota Stelvio Ciprianin välillä melkoisen minimalistinen pianomusiikki tukee hyvin.

La casa del tappeto giallo on alun perin tehty Italian televisiolle, mutta siitä huolimatta siinä on mukana häijyä ja veristäkin sadismia sekä sokerina pohjalla kohtaus, jossa vierailija piikittää itseään huumeruiskulla silmään lähikuvassa. Useita katsomiskertoja kestävästä elokuvasta ei ole virallista englantiystävällistä dvd‑julkaisua; sama ongelma on monien muidenkin Carlo Lizzanin elokuvien kohdalla.