Ilja Rautsi

The Wackness (Poutapilvikesä, 2008)

Ohjaaja:

• Jonathan Levine

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jonathan Levine

Käsi ylös kuka on nähnyt liikaa amerikkalaisia indie-leffoja, joissa ulkopuolinen nuori mies oppii nukkavieruilta mutta symppiksiltä kummajaisilta elämän askeleet pilveä poltellen. Ysäriepookki The Wackness tallaa juuri tätä polkua, mutta armeliaasti ei sentään akustisen kitarajohtoisen biisivalikoiman taustoittamana. Ajan räppiin keskittyvän soundtrackin ohella slasher-helmestä All the Boys Love Mandy Lane (2007) vastannut nouseva kyky Jonathan Levine pitää ohjat sujuvasti hyppysissään, vaikka venyttää itse kirjoittamansa tutun tarinan yli turvallisen venymispisteen.

90‑luvun New Yorkissa pormestari Giuliani alkaa puhdistaa kaupunkia epätoivotuista elementeistä ja pilveä diilaava 17‑vuotias Luke (Josh Peck) lukeutuu juuri siihen osioon. Pojalla on muutenkin kuviot hakusessa kun koulu ei kiinnosta, vanhemmat rahavaikeuksissa ja psykiatrikin (Ben Kingsley) ottaa palkkionsa pilvenä. Sitten hurmaava tyttö vetää jalat alta ja hetken elämä on ruusuilla tanssimista.

Levine tasapainottelee mukavasti kepeän ja vakavan sisällön välillä, eikä epäröi asettaa hahmojaan nolon paljastaviin, aidonoloisiin hetkiin, joista etenkin Luken neitsyyden menetys jää mieleen. Peck on pääosassa vakuuttavan jähmeä ja naiivin epätietoinen kaikesta oman kokemuspiirinsä ulkopuolisesta, mutta hetkittäin paistaa liiankin selvästi läpi, että tässä on kaikki paukut mitä löytyy. Kingsley sen sijaan irrottelee herkullisesti sekakäyttävänä keski‑iän keskenkasvuisena. Levine irrottelee paikoin kerronnalla, väliin menestyksellä (valoina syttyvä jalkakäytävä), väliin harhalaukauksilla (alun räpvideofantasia).