Julkaistu:


The Cottage (2008)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Paul Andrew Williams

Putken kolmas ja viimeinen Englannin tuote oli riemastuttavin yllätys. Paul Andrew Williams teki itsestään kertaheitolla vakavasti otettavan elokuvantekijän riipaisevan todentuntuisella pienimuotoisella rikostrillerillä London to Brighton (2006). Jäljestä vakuuttuneet kriitikot odottivat seuraavastakin työstä jotain yhtä hienovireistä ja elämänmakuista. Williams osoittautuu kuitenkin hourahtaneemmaksi (lue: kiinnostavammaksi) tapaukseksi.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

The Cottage on nimittäin se elokuva, jonka Williams olisi halunnut tehdä esikoisenaan. Yhdessä yössä tapahtuva halpa genresekoitus on tyylillisesti ja sisällöllisesti harvinaisen kaukana London to Brightonista. Andy Serkis ja Reese Shearsmith ovat rikospomon teinityttären kidnapannut veljespari. Serkis on pätevä kovis, Shearsmith inisevä nössö. Syrjäkylän laitamilla sijaitsevalle mökille tytön vievä pari sotkee ensin lunnasvaatimuksen ja saa korealaiset palkkamurhaajat peräänsä. Tämä on pelkkää alkua koko ajan villimmäksi ja vetävän tyhmemmäksi karkaavalle tapahtumaketjulle, joka päättyy täysin eri tunnelmaan kuin alussa.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Tässäkin tapauksessa kyse on lopulta henkiinjäämiskamppailusta, vain hauskasta sellaisesta. Musta huumori muuttuu koko ajan mustemmaksi ja lopulta tyylipuhtaaksi kauhukomediaksi. Vankkana pohjana on käytetty klassisia Amicus-ajan brittikauhutuotoksia, Texasin moottorisahamurhia (1974) sekä sävyllisesti ennen kaikkea Peter Jacksonin varhaistuotantoa. Sympaattisten typerysten itse aiheuttama, koomisen tuskalliseksi muuttuva, noidankehä tuo myös mieleen Coenin veljesten tuotannon. Gore-leikki ja katsojan odotuksilla pelaaminen johtaa palkitseviin tuloksiin ja todelliseen hyvän olon lopetukseen.

Jacksonin tallista poimittu Serkis saa kiroilla ja väännellä kumista naamaansa tuskasta kärsiessään ääliöiden ympäröimänä käytännön miehenä. Yhtä lailla kauhuaineksia kieroon komediaan Herrasmiesliiga-sarjassa sekoittanut Shearsmith riehuu koko ajan ylinäyttelemisen rajalla, mutta pysyy uskottavana. Myös Hellraiserin Pinheadina tunnettu Doug Bradley piipahtaa pienessä roolissa. Ohjaaja-kirjoittaja Williams puolestaan pyörittää hulluksi eskaloituvaa tarinaansa ja veljesten suhdetta hienosti tvististä toiseen.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Tarkoituksella överiksi vetävän The Cottagen dannyelfmanmainen musiikki on ainoa moneen otteeseen ärsyttäväksi kasvava elementti. Jatkuva alleviivaaminen ei lisää hauskuutta, vaan syö sitä. Parista pienestä kauneusvirheestä huolimatta Williamsin yllätysveto on silti erittäin tervetullut, omintakeinen ja hauska sekoilu.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria