Ilja Rautsi

Big Bang Love, Juvenile A (2006)

Ohjaaja:

• Takashi Miike

elokuva arvostelu

Ohjaus: Takashi Miike

Takashi Miiken osakkeet nousivat tasaista tahtia läpi 90‑luvun ja supervauhdilla hittejä ja huteja tehtaillut mies saavutti laadullisen lakipisteen jossain 2000‑luvun taitteessa. Siitä eteenpäin onkin menty tasaista alamäkeä, ainakin festivaalitarjonnan perusteella. Miiken vahvuus ja heikkous on, ettei koskaan tiedä mitä hän tekee seuraavaksi, edes parastaikaa etenevän elokuvan sisällä. usein tuntuu, ettei ohjaaja itsekään osaisi sanoa. Lajityyppipastissit Sukiyaki Western Django ja Like a Dragon (molemmat 2007) piehtaroivat tässä taiteellisessa umpikujassa, jossa yritetään sekoittaa vakavuus leikkisään hölmöilyyn ja vetää hihasta uusia yllätyksiä niitä aktiivisesti odottaville faneille.

Molempia ennen valmistunut Big Bang Love, Juvenile A on kuitenkin enemmän Miiken pienemmässä taide-elokuvakarsinassa Izon (2004) kanssa. Tietoisen keinotekoisen näköisissä lavasteissa tapahtuva vankilahomodraama on brechtiläis-vontriermäinen itseriittoisa taideopiskelijatrippi, tai irvikuva sellaisesta. Cartman määritteli South Parkissa indieleffat lauseella "homocowboyt mussuttamassa vanukasta". Ang Lee sai cowboyt, mutta Miike ei ikävä kyllä tarjoile vanukasta.

Kaikkea muuta kyllä löytyy. Jossain varastossa kuvattu elokuva tapahtuu pääosin pimeydessä (oletettavasti koska pimeys on eksistentialistista) ja hahmot on valaistu pienillä keltaisilla spoteilla. Välillä heitä haastatellaan kuvaan kirjoitetuilla kysymyksillä. Toisinaan karun vankilan halki lentää herkästi perhonen. Ja mikä vielä parempaa, musiikkia ei käytetä.

Ehkä joku saisi kaikesta tästä aikaan merkittävän ja sisältörikkaan eteerisen tutkielman maskuliinisuudesta ja murhasta, jossa fyysisesti ja psyykkisesti kahlitut miehet löytävät sen kauniin perhosen sydämistään ja vapautuvat sisimmässään. Big Bang Love, Juvenile A ei näytä mitään oikeutusta toteutukselleen. Muoto ei tue sisältöä ja päinvastoin.

Miike vahvuudet ovat myös aina olleet räikeissä perversioissa ja niistä riemuitsevissa elämää kierommissa hahmoissa. Toisin sanoen – kaaoksessa. Hiljainen meditatiivisuus keinotekoisen riisutussa kontekstissa ei tarjoa hänelle mitään tarttumapintaa. Muotokikkailu ei myöskään tuo elokuvaan lisää tasoja vaan päinvastoin tekee tieten tahtoen selväksi materiaalin ohuuden. Big Bang Love, Juvenile A tapahtuu tyhjiössä, on taiteellinen tyhjiö ja siitä jää tyhjä olo. Ehkä tämä on sitä zeniä.