Antti Tohka

Heavy Metal in Baghdad (Heavy Metal Bagdad, 2007)

Ohjaaja:

• Suroosh Alvi
• Eddy Moretti

elokuva arvostelu

Ohjaus: Suroosh Alvi, Eddy Moretti

Lyhyttukkaisia, Slipknot, Metallica ja Children of Bodom ‑paitaisia nuoria miehiä katsellessa ei heti ensimmäisenä mieleen juolahtaisi, että nyt on kyse todellisista underground-metallisteista. Ennen Yhdysvaltojen viimeisintä hyökkäystä Irakiin 2003, heavy metallin harrastaminen Irakissa oli tarkkaa puuhaa. Hyökkäyksen jälkeen se muuttui hengenvaaralliseksi. Heavy Metal in Baghdad on dokumentti Irakin kuuluisimmasta ja ainoasta hevinbändistä Acrassicaudasta. Se on myös dokumentti nuoruudesta, joka pitää elää keskellä sotatilaa. Maailmassa, missä elämän ja kuoleman välisen rajan ylittäminen on käynyt epäkiinnostavaksi rutiiniksi jokapäiväisen kurjuuden keskellä.

Ärhäkän kaupunkilehti Vicen tuottama elokuva alkaa vuonna 2002, juuri ennen maan raunioittanutta hyökkäystä. Näemme joukon nuoria heiluttamassa päätänsä karheasoundisen yhtyeen ympärillä. Ymmärrettävistä syistä dokumentin teko jäi sillä kertaa tekijätiimiltä kesken.

Palattuaan maahan vuonna 2006 tilanne on länsimaisille elokuvantekijöille vieläkin kiperämpi, englantia puhuvat toimittajat ammutaan tai räjäytetään kappaleiksi aina tilaisuuden tullen. Kansainväliset uutistoimistot käyttävät paikallisia toimittajia, mutta Vicen kaltaisella marginaalilehdellä ei ole kiinnostusta moiseen lällyilyyn. Tapahtumat keskittyvät aluksi yhtyeen keikkajärjestelyihin, joissa pääpaino tuntuu olevan sillä, ettei kukaan räjäytä muutaman uskaliaan katsojan keskellä pommia. Konsertin aikana yleisön riemu on kaiken pelon keskellä suurta – nyt on se hetki kun maailman paskuus unohtuu. Hieman konsertin jälkeen Acrassicaudan jäsenet siirtyvät yksi toisensa jälkeen Syyriaan pakoon, jossa heviskene on Irakiakin olemattomampaa. Syyriassa irakilainen on alinta kastia. Marginaalista siirrytään siis äärimmäiseen marginaaliin.

Yhtye yritetään kuitenkin pitää lannistavissakin olosuhteissa kasassa. Nuorille muusikoille ei ole muuta elämää kuin Acrassicauda. Lopulta yhtyeen surkeaan tilanteeseen etsitään ratkaisua Vice-lehden avustuksella. He päätyvät levyttämään syyrialaiseen studioon, jossa ei todellakaan ole aiemmin työskennelty tämän kaltaisen musiikin parissa.

Erittäin vaativissa olosuhteissa kuvattu Heavy Metal in Baghdad on guerilla-elokuvateon merkkiteos. Se on kiinnostava katsaus todelliseen alakulttuuriin ja ikävän pessimistinen dokumentti Irakin nykytilasta. Yhtye, jonka ainoa poliittinen teko oli Saddam Husseinin erinomaisuutta hehkuttava kappale konserttiluvan saamiseksi, ei voi kasvattaa tukkaansa, koska se olisi liian vaarallista.

Tällä hetkellä yhtye nauttii maansa kohtaamasta vapaudesta Turkissa, jossa käsittääkseni hevifaneja ei automaattisesti teloiteta saatananpalvojina. Siellä ei myöskään moshaamista tulkita juutalaiseksi rukoiluriitiksi...