Julkaistu: 2008-08-25T00:00:30+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Justin Chadwick

Henrik VIII:n hoviin sijoittuva epookkijuonitteludraama kertoo Boleyn sisarten tarinan. Lähtökohtana on 1500‑luvun Englannin naimaneuvottelut ja avioliitto naisten ainoana keinona edetä elämässä. The Queenin sekä The Last King of Scotlandin (molemmat 2006) kirjoittanut Peter Morgan kuitenkin epäonnistuu valitsemaan näkökulmaa sekä tarinaan että draamaan ja tv‑ohjaaja Justin Chadwickin käsissä lopputulos on sujuva mutta ulkokohtainen pukuloistoepookki, joka hieman raivostuttavasti vuoroin tekee päähenkilöistä juonittelijoita ja sitten kerjää heille sympatiakyyneleitä.
Natalie Portman ja Scarlett Johansson saavat siskoihin jotain eroa, mutta Eric Bana hukataan lähes totaalisesti kuninkaan pahvilta maistuvassa roolissa. Bana on lahjakas näyttelijä, mutta tuntuu lähinnä lavasteelta komeihin kostyymeihinsa sullottuna. Ajallisesti vuosia kattava tarina tuntuu huomattavasti pikaisemmalta eikä onnistu samalla tavalla valottamaan hallitsijoita ihmisinä kuin Morganin aiemmat, nekin jokseenkin vaillinaiset, elokuvat.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria