Julkaistu: 2008-08-26T09:17:31+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: J.A. Steel
Muutamia vuosia sitten ohjaaja J.A. Steel eli Jacquelyn A. Ruffner lähestyi allekirjoittanutta pienen budjetin elokuvansa, Third Societyn, tiimoilta ja Elitististä löytyykin sekä ohjaajan debyytin arvostelu että haastattelu. Vaikka Third Societyssa olikin hetkensä, veivät sekä heikko kerronta että kehnot näyttelijät pohjan sen mahdollisuuksilta.
Third Societyn arvostelu loppui sanoihin "jäämme mielenkiinnolla odottamaan Warrior Entertainmentin seuraavaa tuotosta". Nyt tämä tuotos on saapunut ja hip hei, kerronnassa on selvästi parannusta. Valitettavasti melkein kaikilla muilla osa‑alueilla onkin sitten sen edestä taannuttu.
Salvation kertoo kunnianhimoisen tarinan kahdesta kuolemaan tuomitusta temppeliritarista, joiden sielut jäävät taistelemaan hyvästä ja pahasta. Hyvä ritari (J.A. Steel) ottaa huostaansa prätkäjengin raiskaaman ja murhaaman 8‑vuotiaan tytön sielun. Tyttö (tai sielu) kasvaa temppeliritarin huomassa aikuiseksi naiseksi (tai sieluksi) ja tämä pääsee viimein kostamaan prätkäjengille karmean kohtalonsa.
Kuten jo synopsiksesta huomaa, ei Steel ole päästänyt itseään helpolla. Tarinaan keskittyminen on ilmeisesti vienyt aikaa näyttelijäohjaukselta, sillä Salvationia ei voi nauramatta katsoa. Tietyissä kohtauksissa näkee selvästi myös näyttelijöiden virneet, vaikka kohtausten pitäisi kaiken järjen mukaan olla vakavalla naamalla esitettyjä. Yli‑ikäisen prätkäjengin uskottavuus on samaa tasoa kuin Lapinlahden Lintujen Hurjat-sketsissä, ja aneeminen alisuorittaminen aiheuttaa vain myötähäpeän sekaista ihmetystä.
Toiminta-akselilla ei suju sen paremmin. Miekkataistelut suoritetaan niin hitaasti, että voisi kuvitella katsovansa aloittelevia larppaajia. Koska näyttelijät eivät ole halunneet ymmärrettävästi satuttaa toisiaan, olisi leikkaajan tehtävänä ollut editoida kohtaukset ripeämmiksi. Ainakin jos loogisesti ajattelee. Leikkaukset ovat läpi elokuvan tuskallisen pitkiä. Kuvauksessa on edistytty Third Societyn ajoilta ja sen suunnitteluun on käytetty aikaa. Hyvä kuvaajakaan ei voi kuitenkaan tehdä mitään lavasteille ja maisemille, jotka eivät juuri inspiroi katsojaa. Vuosisatojen takaiset linnatkin taitavat olla huvipuistojen rekvisiittaa.
Saatekirjeessä ohjaaja epäili elokuvansa olevan roskaa. Tällainen rehellisyys lämmittää mieltä, joten puolikas tähti napsahti arvosanaan pakollisen yhden lisäksi. Pari muistamisen arvoista asiaa kannattaa myös ottaa huomioon. Filmstew-sivusto muistutti artikkelissaan kriitikoiden olleen tylyjä Roger Cormanille tämän ensimmäisten parin tusinan elokuvan ilmestyttyä. Steeliä onkin ehditty tituleerata naispuoliseksi Cormaniksi, joten toivotaan parasta ja jätetään Salvation odottamaan otollisempia aikoja. Ehkä sitäkin osataan tulevaisuudessa arvostaa, mutta nyt se on jokseenkin mahdotonta.
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria