Jari Mustonen

I miracoli accadono ancora (Miracles Still Happen, 1974)

Ohjaaja:

• Giuseppe Maria Scotese

elokuva arvostelu

Ohjaus: Giuseppe Maria Scotese

Joskus tosielämän tapahtumat ovat kuin suoraan elokuvista. Yksi ihmeellisimmistä selviytymistarinoista syntyi, kun 17‑vuotias saksalainen tyttö, Juliane Köpcke, nousi lentokoneeseen Jorge Chávezin kansainvälisellä lentokentällä, Perussa. Oli jouluaatto 1971. Matkaan hän lähti yhdessä äitinsä kanssa tavatakseen isänsä Amazon-joen vierellä sijaitsevassa pienessä satamakaupungissa Pucallpassa. Koko hänen elämänsä muuttui yhdessä hetkessä. Salama iski koneeseen. Juliane putosi kolme kilometriä alas maahan murtaen solisluunsa. Kaikki muut koneessa olleet menehtyivät. Todellinen selviytymistaistelu alkoi, kun hän heräsi tajuttomuudesta ympärillään läpikäymätön viidakko. Ilman ruokaa, vähissä vaatteissa ja totaalisen yksin alkoi hänen yhdeksän päivää kestänyt matkansa hyönteisten ja helteen uuvuttamana.

Oman erikoisen elokuvahistoriallisen kosketuksensa lennolle 508 antoi sen vain nipin napin missannut, tuolloin 29‑vuotias saksalainen ohjaaja, Werner Herzog, joka oli etsimässä kuvauspaikkoja elokuvaansa Aguirre, der Zorn Gottes (1972). Julianen ja Herzogin tiet kohtasivatkin myöhemmin 1999‑luvulla Herzogin ohjaamassa dokumentissa Julianes Sturz in den Dschungel (Wings of Hope), joka kertoo Julianen tarinan. Herzogia aikaisemmin aiheeseen tarttui Italian Monteprandonessa syntynyt ohjaaja Giuseppe Maria Scotese, joka toi kameransa – mm. Ernst Hofbauerin alppielokuvissa pätevöityneen – kuvaaja Giorgio Tontin kanssa Amazonille 70‑luvun alussa. Julianen rooliin palkattiin tuolloin 24‑vuotias Susan Penhaligon, joka myöhemmällä urallaan jatkoi uraansa niin brittiläisessä kauhussa ja draamassa kuin myös Paul Verhoevenin tuotannossa.

Scotesen ohjaama I miracoli accadono ancora (Miracles Still Happen) ei komeista alkuasetelmistaan huolimatta aivan lunasta lupauksiaan. Penhaligon on ollut lähes täydellinen valinta kantamaan kehollaan Julianen kokema kärsimys. Hän itse tekee myös elokuvan kaikki stuntit. Sen sijaan Scotese itse ohjaajana kärsii elokuvan niukasta budjetista eikä elokuvan eksoottinen, mutta niukka kuvamateriaali oikein riitä tarinan syventämiseen. Sinällään lupaavasta seikkailuelokuvasta muodostuu lopulta filosofinen matka nuoren tytön pään sisälle ilman sen suurempaa jännitettä. Se on harmi, sillä muutamat kuvamateriaaliin liitetyt luonto-otokset paljastavat hukatun potentiaalin ja sen kontekstin, joka olisi voinut nostaa Scotesen vision lähemmäs muutama vuosi aiemmin ilmestyneen Walkaboutin (Nicolas Roeg, 1971) tasoa.

Uskollisena Juliane Köpcken tarinalle elokuva lukeutuu tunnelmaltaan 70‑luvun italialaisten viidakkoelokuvien positiivisimpiin inhottavuuksien jäädessä lähinnä Julianen haavoihin munansa laskevien toukkien varaan. "Tämä tyttö kävelee ulos viidakosta repeytyneessä minihameessa yksi sandaali jalassaan", kuvailee Herzogin dokumentin apulaisohjaaja Herb Golder Köpcken koettelemusta. Oman sanomansa 70‑luvun ilmapiiristä tarjoaa Scotesen elokuvalleen valitsema nimi "ihmeitä tapahtuu yhä". Kokonaisuudessaan I miracoli accadono ancora näyttää kauniin kuvan maailmasta suuren tragedian keskellä ja välittää onnistuneesti haluamansa tunnelman. Susan Penhaligon ohella elokuvan hyväntuulisuuden kiteyttää italialaisen Marcello Giombinin luoma komea soundtrack.