Ilja Rautsi

Diary of the Dead (2007)

Ohjaaja:

• George A. Romero

elokuva arvostelu

Ohjaus: George A. Romero

George A. Romero teki zombeista tähtiä kuuluisalla trilogiallaan Night of the Living Dead (1968), Dawn of the Dead (1978) sekä Day of the Dead (1985). Romero ei tyytynyt "pelkkään" kauhuun vaan käytti laahustavia eläviä kuolleita yhteiskunnallisen kommentoinnin välineenä. Neljännestä osasta "Twilight of the Dead" oli pitkään puhetta, kunnes lopulta projekti materialisoitui tasan 20 vuotta edellisen osan jälkeen. Land of the Dead oli potentiaalistaan huolimatta kuitenkin pettymys. Romeron aina räikeä ja suorasukainen kantaaottavuus oli muuttunut päälle liimatun oloiseksi, yksioikoisen puusilmäiseksi horinaksi, eikä vanha maestro enää saanut ruoskittua kerrontaansa kunnon kierroksille.

Ikään kuin todistaakseen yhä pystyvänsä samaan kuin uudet tulokkaat, Romero on jälleen tarttunut toistuvaan aiheeseensa. Tällä kertaa samalla metodilla kuin espanjalaisduo Jaume Balaguerón ja Paco Plazan [Rec] (2007), eli naamioiden elokuvansa dokumentiksi. Sen sijaan että näyttäisi mestarin päihittävän oppipoikansa, tuntuu Diary of the Dead humalaiselta sedältä, joka tanssien lippis väärinpäin sukujuhlissa yrittää todistaa puhuvansa samaa kieltä kuin nykynuoriso, päätyen lopulta sopertamaan itsekseen nurkkaan virtsan tahratessa housujen etumuksen.

Muoto on yhtä kuin tarina ja tällä kertaa mediakriittisyyteen pyrkivä zombilahtaus yrittää umpimielisesti vakuuttaa katsojalle halvalla digikameralla kuvatun kömpelön materiaalin kommentoivan tätä nykykulttuuria jossa niinku YouTubeen laitetaan kaikkea ja sit sitä voi myös manipuloida. Joukko college-nuoria kuvaa kauhuelokuvaa opintopisteiden toivossa kun televisio toitottaa kuolleiden heränneen eloon. Sitten etsitään sukulaisia, ajellaan ympäriinsä ja ammuskellaan zombeja. Ja dokumentoidaan kaikki pakkomielteisesti.

Vanhan koulukunnan genrefanit voivat löytää hieman tyydytystä siitä, että Romeron zombit ovat yhä ulisevia laahustajia. Siihen riemu sitten lakkaakin, koska muuten tarina on se sama (hauska tappaa) vanha tuttu, vaikkei enää jatkakaan aiempaa sarjaa. Romero yrittää elävöittää materiaaliaan lisäämällä siihen kertojanäänen, joka vuoroin selittää leikanneensa materiaalin (ja lisänneensä siihen musiikkia sekä pelottavia ääniefektejä, koska haluaa... pelottaa katsojia) ja vuoroin kommentoi tapahtumia. Tässä Romero menee ehkä pahiten metsään. Sen sijaan että Diary of the Deadin teemat nousisivat tapahtumista ja teoista, valinnoista joita hahmojen näytetään tekevän ja niiden seurauksista, saadaan kärsiä angstisen runotyttömäisistä "filosofisista" pohdinnoista, joissa tavataan päin naamaa, mitä ohjaaja juuri nähdyllä materiaalilla tavoitteli. Elokuva ei kommentoi tällaista kerrontamuotoa, se on sitä – pahimmillaan. Lisäksi se on kömpelösti rakennettu, tylsä, sirpaleinen ja toivottoman naiivi.

Dawn of the Deadissa liikkumaan heränneet kuolleet ihmiset pyrkivät tekemään samaa kuin eläessään ja suuntasivat kohti ostoskeskusta. Yritän kovasti olla vetämättä ilmeisiä johtopäätöksiä Romeron tilasta, mutta samalla tavalla hän näyttää laahustavan kohti sitä, mitä ennen teki, pakonomaisesti ja vailla eloa. Mukana on silti yksi (lyhyt) hauska kohta ja monta graafista zombin listimistä. Katsokaa ne vaikka YouTubesta.