Ilja Rautsi

Southland Tales (2006)

Ohjaaja:

• Richard Kelly

elokuva arvostelu

Ohjaus: Richard Kelly

Richard Kellyn lynchmäisen mysteerisiä tyylikeinoja käyttänyt nostalginen aikamatkustustrippi Donnie Darko (2001) oli 2000‑luvun lupaavimpia debyyttejä. Varmoin ottein ja originellisti toteutettu pieni elokuva keräsi kulttimainetta, ja Kelly väänsi parin vuoden jälkeen selittelyjä lisäävän ohjaajan version, jota ei ole liiemmin kehuttu. Huonoja merkkejä näytti myös Tony Scottin Dominon (2005) käsikirjoitus, joka yritti piilottaa tulitikkuaskin kylkeen mahtuvan onnettoman juonen kronologiakikkailun ja mukanokkelan pop‑kulttuuridialogin peittoon. Kellyn toinen oma elokuva vetää silti maton pahasti miehen lahjoihin uskovien alta.

Southland Tales esitettiin vuoden 2006 Cannesin festivaaleilla ja sana levisi totaalisesta sotkusta. Kelly veti tuotoksensa takaisin ja leikkasi leffaa uuteen uskoon yli vuoden verran, lisäten siihen kertojanäänen, alkuselostuksen sekä erikoisefektejä. Lopputulos kestää kaksi ja puoli tuntia ja näyttää paljastavan Kellyn yhden hitin ihmeeksi – aiheena kun on Donnie Darkon lailla aikamatkustus ja maailmanloppu. Tyylitajusta tai koherenssista vain ei ole merkkiäkään.

Mosaiikkimainen sekasotku sisältää useita hajanaisia juonilankoja, joiden yhteydet paljastuvat loppuvaiheessa. Ohjaaja-kirjoittajan postmoderni tribuutti suosikkitaiteilijoilleen alkaa heti korkealentoisesti viittauksella T.S. Eliotin runoon, josta siirrytään Ilmestyskirjan siivittämänä mm. Philip K. Dickiin, David Lynchiin sekä Watchmeniin.

"Pääosassa" on jatkuvasti (ja ymmärrettävästi) hämmentyneeltä näyttävä Dwayne "The Rock" Johnson muistinsa menettäneenä toimintaleffatähtenä, joka kirjoittaa selittämättömiksi jäävistä syistä elokuvakäsikirjoitusta Buffy vampyyrintappajan esittämän pornotähden kanssa. Seann William Scott nähdään kaksosveljeksinä, ja kertojanäänenä toimii arpikasvoinen Justin Timberlake, joka saa osakseen sillisalaatin surrealistisimman kohtauksen: taustalla soi The Killers ja elokuvan jo valmiiksi hajonnut todellisuus muuttuu musiikkivideoksi Timberlaken huulisynkatessa biisin tahtiin.

Juonikuvio pyörii kummallisilla harhapoluilla, ja mukaan on haalittu muun muassa hölmön näköisellä vanhusmaskilla varustettu, neljännestä ulottuvuudesta houriva Kevin Smith. Oudoimpana roolituksena Christopher Lambert popsahtaa kuvaan pitkin elokuvaa jäätelöautosta operoivana asekauppiaana, jonka funktio on lievästi sanoen kyseenalainen. Tarinan keskiössä on uusi energiamuoto nimeltään nestekarma, josta voi jo päätellä missä sfääreissä kikkaillaan.

Hellästi sanottuna Southland Talesissa ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä. Rehellisempää olisi todeta sen olevan itsetietoisen tekotaiteellinen kasa käsittämätöntä paskaa. Sen etenemisessä on silti jotain hypnoottista autokolariaspektia. Koko ajan pahemmin omaan perseeseensä katoava tarina on pakko katsoa loppuun asti ihan vain uskoakseen sen olevan oikeasti olemassa.

Elokuva jakautuu kolmeen biisien mukaan nimettyyn jaksoon, jotka on numeroitu osiksi IV, V ja VI. Tähtien sotien tapaan ei silti ole luvassa esiosia, sillä Kelly pisti ne ulos sarjakuvamuodossa. Ensimmäisen lukeneena voin todeta, että kokonaisuus tuskin avautuu sen järjellisempänä esiosienkaan avulla.

Tämän sortin raivostuttava kikkailu huokuu Southland Talesin lähes jokaisesta osa‑alueesta. Kelly ei esittele hahmoja tai tarjoa oikeastaan mitään motiivia kenenkään toimille elokuvan aikana. Katkonaiset ja jaanaavat kohtaukset seuraavat toisiaan, eikä mikään tunnu liittyvän mihinkään. Kuin juttu tapahtuisi tyhjiössä. Itsetietoinen ja ‑tyytyväinen meininki operoi jossain hypertodellisuudessa, väläyttäen aina silloin tällöin merkkejä lahjakkuudesta.

Sisään on kuitenkin mahdoton päästä. Ainoa hupi tulee epäuskoisen päänpudistelun ohella loputtomien pop‑kulttuurireferenssien spottailusta. Ehkä Kelly teki sirpaleisen ja kaoottisen teoksensa tarkoituksenaan peilata nykymaailman hajanaista hulluutta. Lopputulos kuvaa kuitenkin pelkästään tekijänsä suuruudenhulluutta ja kaiken suhteellisuudentajun sekä maun menetystä. Se on malliesimerkki lahjakkuutta suuremmaksi kasvaneesta visiosta. Onkin pienoinen ihme, ettei apokalyptiseksi mediasatiiriscifikomediaksi tarkoitettu Southland Tales tuhonnut Kellyn uraa, vaan seuraava projekti on jo purkissa.