Julkaistu: 2008-04-14T10:43:26+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Uwe Boll
Böllin ja Bollin välillä aaltoileva tohtori Uwe on jälleen ajankohtainen kyseenalaisella julkisuudellaan; maailman huonoimmaksi ohjaajaksi tittelöity Herr Boll ilmoitti ivallisena vastauksena 18 000 elokuvafanin allekirjoittamaan, maestron varhaiseläkkeelle vetäytymistä vaativaan anomukseen, että tarvittaisiin miljoona nimeä ennen kuin hän harkitsisi asiaa. Optimismi on näemmä uusiutuva luonnonvara, sillä hakemuksen on tällä hetkellä allekirjoittanut vajaa 200 000 parempaa elokuvaelämää toivovaa.
Boll laati videovastauksen, jossa superauteur mm. haukkuu Michael Bayta vajaamieliseksi ja julistaa itsensä alan ainoaksi neroksi. Renessanssivisionääri ehtikin viime vuonna nikkaroida kasaan neljä elokuvaa ja näillä näkymin jatkoa on luvassa samaan tahtiin. Miljoona nimeä olisi siis toki komea saavutus, mutta pelkän vitsin tasolle jäävä. Ja hyvä niin, sillä ketä sitä muuten potkisi verbaalisesti kuin kaatunutta neliraajahalvaantunutta?
Masokismi saavuttaa Bollin elokuvia ihmetellessä taiteenlajin statuksen, tuotokset kun tuppaavat huononemaan yksi toisensa perään. Elämää karmeammilla videopelisovituksilla (House of the Dead, Alone In the Dark, Bloodrayne...) tuotemerkiksi itsensä lanseerannut Boll totesi, että häntä kritisoineet joutuvat nielemään loukkauksensa 60 miljoonan dollarin budjetilla varustetun Dungeon Siegen nähtyään – tämä on hänen uusi uljas askeleensa elokuvantekijänä. Koska mielihyväkeskukseni on epäkunnossa ja logiikka ynnä itsesuojeluvaisto eivät ymmärrä metaforisenkin auton alle jäämisen voivan satuttaa pysyvästi, tein mitä miehen on tehtävä ja tarkistin miten nextille levelille Uwe on loikannut.
Loikka on niin korkea kuin 60 miljoonalla pystyy, mutta tuttuun paskaläjään se päättyy. In the Name of the King: A Dungeon Siege Tale on kenties huonoin ja käsittämättömin Bollin päästä karannut "elokuva" johon minulla on ollut kyseenalainen ilo tutustua.
Romanian sijaan Itävallan ihme on päästetty Kanadaan kuvaamaan, mutta valtava määrä rahaa projektin takana antaa Bollille vain mahdollisuudet esitellä sotkuista tyyliään laajemmalla paletilla. Juonen etenemistä on lähes mahdotonta seurata, koska Boll tuntuu olevan täysin kyvytön leikkaamaan edes kahta peräkkäistä otosta yhteen niin, että niiden välille syntyisi ymmärrettävä yhteys. Toisinaan tekisi mieli kelata taaksepäin tajutakseen edes mitä oli tarkoitus tapahtua. Impulssia onnistuu kuitenkin välttämään, koska sen joutuisi tekemään n. joka toisen kohtauksen kohdalla – eikä jutussa silti olisi järkeä.
Nelituntiseksi kaavailtu fantasiaeepos kestää tuplamäärältä tuntuvat kaksi ja puoli tuntia. Jason Statham esittää farmaria nimeltä Farmari, jonka Hobittilasta pöllityn musiikin siivittämä farmailu keskeytyy sodan syttyessä. Ray Liotta on ilkeä nahkatakkinen velho, joka komentaa mystisin metodein örkkiarmeijaa. "Örkit" tosin on nimetty krugeiksi, mutta nokkelimmat saattavat havaita pieniä yhtymäkohtia Dungeon Siegen sateessa tapahtuvan sotakohtauksen ja Kahden tornin sateessa tapahtuvan sotakohtauksen välillä.
Burt Reynoldsin viikset esittävät kuningasta ja John Rhys-Daviesin parta nähdään hyvänä velhona. Itsensä käy nolaamassa myös Ron Perlman, kun taas Matthew Lillard on juuri kykyjensä mittaisessa projektissa. Mukana on myös homohaltian oloiseksi maskeerattu Bollin vakiokasvo Will Sanderson, jonka karismalle vetää vertoja ainoastaan lopun joukkokohtauksessa nähtävä kolmas krugi vasemmalta.
Eeppisellä nimihirviöllä varustettu kliseekimppu on kuin niiden tuhannella kirjoituskoneella varustettujen kuuluisten tuhannen apinan Shakespeare-potpuri yhdistettynä Timo Koivusalon vetämän kesäteatterin näkemykseen Sormusten herrasta. Ei kovin yllättäen megakalkkuna floppasi totaalisesti. Ja koska Itävalta korjasi lainsäädäntönsä porsaanreikiä, ei Bollin visioille enää löydy rahoitusta verovähennyksiä janoavilta firmoilta, jotka hieman Mel Brooksin The Producersin (1967) tyyliin hyppivät sitä suuremmasta riemusta, mitä huonommin sijoituskohde kansaa lippuluukuille keräsi. In the Name of the King: A Dungeon Siege Tale on siis yhden aikakauden loppu. Uwen uusia uria odotellessa...
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
choreographers
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria