Julkaistu:


The Bullet Train (1975)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Junya Satō

Junya Satōn sosiokriittinen The Bullet Train alkaa tutulta kuulostavalla koukulla. Yli tuhannen matkustajan henki joutuu vaaraan, kun luotijuna 109 Tokiosta kohti Hakataa aloittaa matkansa. Pian junan lähdettyä operaattori Kuramochin puhelin soi ja hän saa tiedon junan alle kytketystä pommista. Se on kytketty räjähtämään, jos vauhti laskee alle 80 km/h. Tästä alkaa hänen epätoivoinen taistelunsa ihmishenkien puolesta, mutta toisin kuin myöhemmissä plagiaatioissa, löytyy The Bullet Trainin fragiilein hahmo oikeuden väärältä puolen. Elokuvan viimeinen kuva poliisien jahtaamasta rikollisesta on kaikesta kirkkaudestaan huolimatta mieleenpainuvan traaginen.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Jos erehtyy luulemaan The Bullet Trainia Speedin (1994) kaltaiseksi toimintaelokuvaksi, tulee taatusti pettymään. Suurin osa elokuvan liki kaksi‑ ja puolituntisesta kestosta liikutaan junan ulkopuolella. Moninkertaisesti urallaan palkittu Ken TakakuraThe Yakuza (1974), Black Rain (1989) – näyttelee räjähteet junaan asettaneen kolmikon johtajaa Tetsuo Okitaa. Hänen tarinansa kerrotaan kohti kohtaloaan kiitävän luotijunan matkan ja rikollisten kiinnisaamiseksi käynnistetyn poliisioperaation lomassa. Hän huomaakin pian kuinka ihmisarvo hiipuu olemattomiin, kun se jää puristuksiin yhteiskunnan ja oman henkilöhistorian väliin.

Takakuran ohella elokuvassa nähdään myös toinen elokuvalegenda, Sonny Chiba, puettuna karatekan sijasta junankuljettajan univormuun. Vaikka hahmot eivät kertaakaan kohtaa toisiaan, toimii heidän keskinäinen kemiansa elokuvan eduksi. He molemmat näyttävät kameralle tällä kertaa herkemmän puolensa. Sisko katutaistelijan, Etsuko Shihomin, näyttäytyminen puolestaan kestää vain muutaman sekunnin. Niin ikään veteraaninäyttelijä Tetsuro Tamba on laskenut alas aseensa puhumattakaan Takashi Shimurasta (Seven Samurai, 1954), joten vaikka casting latautuu täyteen raivoisaa energiaa, fuusioituu väkivalta ihmiskehojen sijasta tarinan rakenteisiin.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Ohjaajana Satō aloittaa kerrontansa hyvin rauhallisesti, mutta tiivistää sitä loppua kohden ennen kuin päättää elokuvansa näyttävään visuaaliseen tehokeinoon. Viimeistään tämän jälkeen on helppo antaa anteeksi muutamat korkeintaan keskinkertaiset erikoistehosteet. Lopetus tuo tunnetasollaan mieliin itsensä Kurosawan mestariteoksen High and Low (1963) kuin myös, hieman yllättävää kyllä, Michael Mannin modernin elokuvan klassikon Heat (1995). Elokuvan lopussa huomaammekin kuinka oikeudenmukaisuuden molemmat puoliskot sekä Kuramochi että Okita tulevat petetyksi joko auktoriteetin, yhteiskunnan tai elämän itsensä vaikutuksesta.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Elokuvan keskeisiksi teemoiksi nousevat lopulta sankareiden antisankarillisuus, kauttaaltaan ihmisiä tuhoava väkivalta sekä ihmisten halu etsiä itselleen edes jonkinlainen mielentila, jossa olla ja elää. Itsekin yakuzojen parissa varttuneen Takakuran roolihahmo edustaakin kokonaisen sukupolven kadotettua unelmaa. Ilman hänen lukuisista kovanaamojen sävyttämistä elokuvistaan tuttua karismaa ja toisaalta ohjauksestaan The Silk Road (1988) tunnetun Satōn luovaa henkilöohjausta jäisi The Bullet Trainin ajatus pahasti puolitiehen.

Junaan sijoittuvat jaksot kun ovat kauttaaltaan elokuvan heikoimpia osioita. Kerronnan osalta keskeiseksi nousee myös Hachirō Aoyaman tunnelmallinen soundtrack.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Teemoiltaan eheä elokuva tahtoo hajota toisinaan pitkiin takaumiin. Vaikka The Bullet Train tavataan niputtaa 70‑luvulla kukoistaneisiin katastrofielokuviin, se parhaimmillaankin ainoastaan sivuaa suuronnettomuuden kuvausta.

Versioinfo (päivitetty: 13.3.2023)

The Bullet Trainista liikkuu kahdenlaista versiota. Amerikkalaista n. 115 minuuttia kestävää lyhyempää leikkausta kannattaa välttää jo koska kyseessä on kohtuullisen sietämättömillä ääninäyttelijöillä englanniksi dubattu versio. Lisäksi on poistettu lukuisia takaumia sekä kokonaisuudessaan junassa synnyttävän tytön tarina. Kannattaakin hankkia käsiinsä alkuperäinen n. 152 minuuttia kestävä japaninkielinen elokuva.

The Bullet Trainin kaikki Blu‑ray ‑julkaisut sisältävät elokuvan pitkän version. Näistä teknisesti paras ja kattavimmat ekstrat sisältävä on brittiläisen Eureka Entertainmentin vuoden 2023 julkaisu.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria