Ilja Rautsi

Kirkkoherra Määtän kiirastuli (1999)

Ohjaaja:

• Hannu Karpo

elokuva arvostelu

Ohjaus: Hannu Karpo

Aapelin novellilta kuulostavalla nimellä varustettu 13‑minuuttinen ohjelma lähtee liikkeelle tutun Asiaa ‑kaavan mukaan: kirjeen muodossa lähetetty hädänhuuto kansalaiselta tuo Karpon paikalle.

Raahelainen kirkkoherra Veikko Määttä napsahti Ruotsin puolella asuvalle naapurilleen kolmen vuoden vihanpidon jälkeen videokameran edessä, saarnaten vakaumuksensa voimalla miestä homoksi. Avunpyynnön lähettäneet naapurit eivät kuitenkaan suostu kameran eteen Karpon todettua aikovansa kuulla myös Määtän näkemyksen asiasta.

Onneksi Määtällä on oma videoarkistonsa, jossa naapurit koikkelehtivat röyhkeinä aitansa takana huudelleen herraa huoranpenikaksi. Myös osuus "Naapuritervehdys kirkkoherran vaimolle puusta käsin keskiyön auringon valossa" on juuri sitä mitä sanotaan – tervehdys koostuu pelkästä huora-huutelun loputtomasta toistosta. Kun poliisit saapuvat paikalle alkaa lentää kiviä ja hevosen paskaa.

Karpo on jälleen osunut ihmisluonnon kultasuoneen: vuosikausia kiusattu kirkkoherra napsahtaa vihdoin yhden kerran ja vääryyttä mielestään kokenut ökyperhe naapurissa hautaa sotakirveellä ainoastaan suhteellisuudentajunsa valittamalla aiheesta julkisesti. Kun paljastuu, että naapurisodan kiemuroista on jo tehty Ruotsin puolella oma puolituntisensa, ei voi muuta tehdä kuin passittaa pääkoppansa pöpelikköön ihmisen pökerryttävän mielenvikaisuuden edessä.

Yhteiskuntaan päästään käsiksi kun käy ilmi sekoperheen riehuneen jo vuosikausia paikallisten parissa, viranomaisten saamatta kahjoja kuriin räikeistä väkivaltaisuuksista huolimatta. Viisi perhettä on onnistuttu ajamaan pois yrityksissä kiristää kunnalta rahaa tontista. Näytön perusteella naapurikyräilyn maailmanmestaruutta tavoittelevan perheen sinnikkään rivo umpihulluus saa vapaasti kukkia lepsussa ruotsalaisessa oikeusvaltiossa ja on jälleen aika tuomita byrokratian pahantahtoinen tehottomuus.

Hieman huvittavasti viimeiset sanat kuitenkin vetoavat anteeksiannon puolesta, kun on ensin ihmetelty päät puhki miten yhteiskunta voi antaa tällaisten mätäpaiseiden muhia omissa mehuissaan. Vimmaisuudessaan tolkutonta kuvamateriaalia naapurin perheestä nähdään ikävä kyllä vain lyhyissä välähdyksissä, mutta jo nämä pienet viipaleet ovat omiaan aiheuttamaan epäilyksiä todellisuuden luonteesta sellaisena kuin sen on tottunut kokemaan. Pitempäänkin olisi viihtynyt, mutta ihmisen pohjaton pikkumaisuus saa lyhyissä pätkissä esittää elämänsä show'n.