Ilja Rautsi

Jurriset liikenteessä (2007)

Ohjaaja:

• Hannu Karpo

elokuva arvostelu

Ohjaus: Hannu Karpo

Karpon 24‑vuotinen katsaus Suomen kansallisurheilun – eli rattijuoppoilun – jännittävään maailmaan alkaa tilastojen luettelemisella ja järjen perään kuuluttamisella. Paljon muuta ei sitten olekaan luvassa, toimittajan mission ollessa lähinnä pöyristyä. Syyt ja seuraukset ovat muille, Karpo kaipaa sosiaalipornoa. Räksyttävä lopputulos on oikeastaan pitempi versio Ansatiestä.

Kostea koostematka alkaa Vantaan yöstä 1986, kun Karpo tunkee kameran keskelle kolaritilannetta toisensa perään ja tiukkaa änkyräkännisiltä urpoilta loogisia vastauksia toilailuihinsa. Kukas sen kuorman nyt vie kun näin kävi? Onko se sama että ihmisiä kuolee? Karpo on TYRMISTYNYT. Seuraa sarja kuvia kolareista: verta, sirpaleita ja vanhan viinan haju runnotuissa ruhoissa.

Jotain on tehtävä kun nimismiehetkin huutavat kovemman kurin perään. Sitten ajellaan Sodankylän raitilla ja taustalla Petelius/Kalliala raikaa nunnuka nunnuka lai lai lai laa Karpon ladellessa tiukennettuja rangaistuksia rattiröpöttelyistä. Miten ne saadaan ruotiin?

Selvää vastausta ei pysty tarjoamaan entinen rattijuoppo, joka puhua tilittää valaistumisen hetkestään. Syitä tai seurauksia ei kuitenkaan mietitä, mutta jostain syystä naisen osoite näkyy selvästi poliisin lomakkeista.

Tekstiplanssi julistaa minkään yhteiskunnallisen pohdinnan sijaan, että "rattijuopolla on aina ollut tuhannet erilaiset kasvot". Kaiken kattava turmeltuneisuus on tullut jo selväksi, mutta kansa rakastaa nyyhkytarinoita ja Hannun hihasta löytyy sellainen. "Rattijuoppo tuhosi talon" ‑teksti herättää yksinkertaisessa toteavaisuudessaan itkua pusertavan mummelin todistajanlausuntoon yhdistettynä mielikuvan Godzillan kokoisesta juoppohirviöstä, joka tsunamin lailla laskeutuu ja tuhoaa kaiken edestään. Todellisuus on kuitenkin kossua hörppivä ahavoitunut viiksekäs pörröpää, jonka surumielisten labradorin noutajan silmien takaa paljastuu vain säälittävän mitätön tyhjyys.

Ohjelmassa on tiettyä ristiretkellistä pyhää vihaa Karpon kaivaessa esiin toinen toistaan törpömpiä ihmisraunioita ja tiukatessa näiltä syytä käytökseensä. Muuta vastausta ei jurrisilta junteilta yllättäen löydy kuin täysin katsojan luettavaksi jäävä ihmisen näennäisen pohjaton tyhmyys yhdistettynä aimo annokseen itsepetosta. Juhannuksena veneillä, talvisin moottorikelkalla – kansa kännää läpi vuoden ja Karpo syynää pahimmat esimerkit hämmästeltäväksemme, syyllistäen selviytyneet ja pilkaten tempauksiinsa kuolleita dorkia sankarivainaja-nimittelyllä.