Tatu Piispanen

Born Invincible (1978)

Ohjaaja:

• Joseph Kuo

elokuva arvostelu

Ohjaus: Joseph Kuo

Täytyy tunnustaa, että tämän tekstin viimeisteleminen oli varsin vaivalloista. Hieman elokuvan katsomisen jälkeen aloitettu kirjoitustyö sujui mallikkaasti tasan siihen asti kunnes jäljellä oli enää tämä ensimmäinen kappale, mihin olin suunnitellut jonkinlaista kuvausta siitä, mitä elokuvassa tapahtuu. Hurrrrrrrrrr. Tyhjää päässä. Vaikka olen nähnyt Born Invinciblen ainakin kahdesti, minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mistä se oikeastaan kertoo.

En kuitenkaan usko tällä olevan paljoa merkitystä. Born Invincible on jonkinlaisen klassikon aseman saavuttanut, suurien studioiden ulkopuolella tuotettu kungfu-vyörytys vuodelta 1978 ja siinä tapellaan paljon. Itse asiassa liikaa, vaikka toiminnasta vastaa itse aikakauden nerokkaimpiin koreografeihin lukeutuva Yuen Woo‑ping. Elokuva joka tapauksessa alkaa hyvinkin muistettavalla demonstraatiolla superilkiö Chief Chinin (Carter Wong) taidoista, samalla kun vakava selostaja kertoo vahingoittumattomuustekniikka "Tai Chi'n" saloista. Chiniä mm. lyödään molemmille korville jättimäisillä piikkinuijilla, eikä hänen käy kuinkaan.

Alkua tasaisin väliajoin seuraavat lukuisat taistelut sisältävät runsaasti Yuen-klaanin stunttaamia hienoja flippejä, hyvää iskujenvaihtoa, kekseliäitä kuvakulmia ja monimuotoisia aseita, mutta eivät siltikään mitään niin muistettavaa, että yhtäkään niistä tulisi pidettyä sen kummemmin ihmeellisenä. Mielin määrin iskuja vastaanottamaan kykenevä pääpahis kun on vastuksena pitemmän päälle tylsä. Lisäksi ainakin arvostelukappaleena toimineessa M.I.A.:n "Kung Fu Connection" UK‑dvd:ssä kesken liikkeiden nähdään häiritsevästi hyppääviä leikkauksia, joiden tarkoitus tai syy jää pimentoon. Korostettakoon vielä, ettei elokuvan kohtuuttoman statuksen ansiosta lähinnä sen negatiivisiin puoliin keskittyvän avautumiseni ole tarkoitus pelottaa tiehensä reippaan hakkausviihteen arvostajia, sillä martial arts ‑elokuvana hoopoiluhuumoriton Born Invincible pärjää ihan kelvollisesti ja sen kungfu-kohtaukset ovat hyvin lähellä erinomaisia.

Ikävä kyllä pelkät taistelut eivät yksin voi olla elokuvan pääosassa, vaan niitä toteuttamaan tarvitaan näyttelijöitä. Tässä lepääkin Born Invinciblen heikoin anti. Alussa asiat ovat vielä mainiosti, kun hyvien puolella ottelevat Lung Fei ja lukuisista Shaw Brothers ‑sivuosista tunnistettava Alan Chui sekä pahojen riveissä Lo Lieh, Corey Yuen Kwai ja Yuen Woo‑pingin veli Yuen Shun Yee (mm. Dance of the Drunk Mantis, 1979 ja Dreadnaught, 1981). Todelliset ongelmat alkavat kun castin parempi puoli teurastetaan pois ja sankareiksi nousee valju Jack Long sekä varsinaiseen pääosaan Hongkong-historian karismattomimpiin pallinaamoihin lukeutuva Mark Long.

En ole ikinä pitänyt Carter Wongista ja tässä uransa ehkä maineikkaimmassa roolissakin hän on sama puusta veistetty "iso vesimeloni" (Bey Loganin kirjan Hong Kong Action Cinema mukaan Wongin stunt-miehiltään ansaitsema lempinimi) mitä kaikissa muissakin osissaan, nyt vain valkoisessa peruukissa köyhän miehen Pai Meina. Suoritus on silti varsin kohtuullinen, mutta voittamattomuustekniikan päihittämisyrityksiin kuuluva fataalin pisteen etsintä on nähty huomattavasti jännittävämpänä mm. tässä Wongin sidekickinä esiintyvän Lo Liehin bravuureihin lukeutuvissa Shaw Brothers ‑klassikoissa Executioners from Shaolin (1977) ja Clan of the White Lotus (1980).

Lopulta se on kuitenkin Mark Longin murusiksi tallatulle voileipäkeksille häviävä valkokangaspresenssi yhdistettynä miltei pysähtymättömässä runsaudessaan pian itseään toistaviin matsikohtauksiin, mikä tekee Born Invinciblesta huomattavasti kovaa mainettaan vähäisemmän teoksen. Se ei vedä vertoja Yuen Woo‑pingin ensimmäisille omille ohjauksille eikä muille samoihin aikoihin valmistuneille independent-kungfuille, joissa hän toimi koreografina ja jotka jäävät mieleen myös suurempien martial arts ‑kykyjen, etenkin potkuihme Hwang Jang Leen läsnäolon ansiosta: Snuff Bottle Connectionille, The Secret Rivals Part 2:lle tai Instant Kung Fu Manille (ensi-illat 1977). Ohjaaja/tuottaja Joseph Kuon filmografiasta taas kannattaa ennen Born Invinciblea ottaa haltuun samaan aikaan kuvattu sekä osittain samojen ongelmien kanssa kamppaileva The Seven Grandmasters (1978), josta on sentään saatavilla kunnollinen laajakangasversio.