Julkaistu:


The Notorious Bettie Page (Bettie Pagen tarina, 2005)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Mary Harron

Tämän sivuston lukijalle lienee turha selittää tarkemmin kuka on Bettie Page, joten en sitä nyt tee.

The Notorious Bettie Page kertoo kuuluisan pin‑up ‑mallin tarinaa aina siihen asti kun Page kääntyi kristinuskoa julistamaan – tosin kristitty hän oli koko uransa ajan ollutkin. Toisena pääteemana ohjaaja Mary Harron (Amerikan psyko) ja Guinevere Turner (Amerikan psyko, Bloodrayne) ovat käsikirjoituksessaan keskittyneet 50‑luvun vainoihin, jota aikuisviihde-yrittäjät joutuivat Yhdysvalloissa kokemaan.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Gretchen Mol saa elämäniloa huokuvassa, uskomattoman luontevassa roolissaan jopa unohtamaan alkuperäisen Bettie Pagen. Vaikka yltiöpositiivisuus alkaa elokuvan loppupuolella maistua jo hiukan teennäiseltä, loistaa näyttelijä varsinkin kohtauksissa joissa Lili Taylorin esittämä valokuvaaja saa kokemattomasta Bettiesta esiin miesten päät sekaisin saavan viettelijättären. Itse asiassa Mol on suurin yksittäinen syy, minkä vuoksi The Notorious Bettie Page jaksaa viehättää – huolimatta hyvästä, muttei loistavasta tarinasta ja sujuvasta ohjauksesta. Harronin kunniaksi voidaan lukea neutraali toteutus henkilöhahmojen suhteen, sillä ketään ei mustamaalata. Ei Pagea, pornokuvaajia tai pornon vastustajia. 1950‑luku näyttää ulkoisesti uskottavalta, ja Harron höystää kokonaisuutta vaihtamalla mustavalko‑ ja värikohtausten välillä kohtuullisen sulavasti.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Harronin ja Turnerin käsikirjoitus voisi mennä helposti metsään väärissä käsissä. Alkupään joukkoraiskaus – ja insestiviittaukset aloittavat tarinan suhteellisen raskassoutuisesti, joka antaa odottaa tunteisiin vetoavaa sosiaalipornoa. Näin ei kuitenkaan käy, vaan Page esitetään läpi elokuvan vahvana ja muiden ajatuksista vähät välittävänä, itsenäisenä naisena. Pagen vahva kristillisyys on läsnä alusta loppuun ja siitä ammentava elämänilonsa ei katoa vaikeinakaan aikoina. Ateistejakaan ei todennäköisesti Bettie Pagen kristinuskon kuvaaminen positiivisena asiana häiritse, sillä Pagen omintakeinen sielunelämä ja moraaliarvot ovat kuitenkin kontekstin huomioon ottaen varsin mielenkiintoisia yksityiskohtia, joka on käsikirjoituksessa otettu taidolla huomioon. Kuvaukset Pagen kotikaupungin ahdistavasta fundamentalistisuudesta eivät toki mairittele 50‑luvun Tennesseetä. Jännittävää on huomata yhtäläisyydet varsinkin pohjoisemman Suomen kärsimyksestä ponnistavaan uskovaisuuteen.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Vaikka The Notorious Bettie Page sisältää runsaasti Gretchen Molin paljasta pintaa, on ohjaaja Harron saanut tallennettua juuri sen mitä Bettie Pagestakin sanottiin: "When she's nude, she doesn't seem naked" – alastomuus on varsin luonnollista Molille eikä tunnelma ole lainkaan tahmainen. Varmasti aiheesta saisi aikaan sleazymmankin version, mutta elitisti ei tällä kertaa sellaista vaadi.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria