Julkaistu:


Starship Invasions (Isku avaruudesta, 1977)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Ed Hunt

Ed Huntin King of the Streets (1985) on jonkinasteinen yhdistyneen hörhöyden klassikko: Huntille ei riitä pelkästään Jeesus tai ufot, vaan kristus saapuu avaruudesta. Hänen nimensä on Buddy ja hän tulee pelastamaan slummien arjalaiset pahoilta mustilta huumekauppiailta. Vaan eipä mitään, osasi Hunt aiemminkin. Samaan aikaan kun Italiassa Al Bradley iskosti halvoilla kierrätysvisioillaan maksavan yleisön mieleen hieman toisenlaista tähtien sotaa, nappasi Hunt ö‑leffoihin jumittuneen tulevan Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II – Attack of the Clones, 2002) ‑tähden Christopher Leen telepaattiseksi pahiksekseen.

Lee on planeetastamme oman kansansa siirtokuntaa koko ihmiskunnan kustannuksella kyhäilevä kapteeni Rameses. Heti aluksi paljastuu, että ufojen kotiplaneetan aurinko on räjähtämässä "hetkenä minä hyvänsä" (Lee havainnollistaa tätä rannekellollaan, jonka punainen piste kuulemma laajenee, kun aurinko posahtaa), joten ihmisistä – jotka ovat avaruuskansan esi‑isiä – on päästävä eroon.

Valtameren alta löytyykin universumin Lajien Liiton pyramidi-tukikohta, jonka hyväuskoista henkilökuntaa Ramses hyödyntää. Merenalaiset kohtaukset on kuvattu maan päällä pimeässä, savu saa ilmentää veden liikettä. Leen joukko on pukeutunut mustiin haalaritrikoisiin, jotka huipentuvat papilliseen hattumuodostelmaan. Kokonaisuus tuo mieleen lähinnä Vatikaanin jumppatiimin. Lajien liittolaiset puolestaan uskovat sinivalkoisiin haalareihin, jotka miehillä menevät suoraan persvakoon ja naisille taas muodostavat haaraväliin ns. camel toen. Pyramidiväellä on myös isot pallopäät, jotka ovat usein toiselta puolen paksumpia. Heitä palvelevat hopeiset androidit, jotka eivät pysty taivuttamaan jäseniään ja näyttävät keskiaikaisen kidutusvälineen ynnä futuristisen dildon pumpattavalta yhdistelmältä.

Mainitsinko jo, että avaruusväki puhuu ainoastaan telepaattisesti?

Äänisuunnittelijan unelma; tuottajan märkä uni säästöistä; jo valmiiksi vatikaanikamelinvarvasverkkareilla nolattujen näyttelijöiden painajainen. Leetä kävisi sääliksi, ellei naurattaisi niin mahdottomasti. Visionääri Huntille etu lienee tietysti ollut siinä, että "dialogin" voi kirjoittaa vaivatta uusiksi huulisynkasta huolehtimatta.

Ei niin, että maestro audiopuolen hienouksista muutenkaan olisi kiinnostunut. Draamakohtaus? Letkeää lounge-musiikkia. Jännitystä? Letkeää lounge-musiikkia? Romantiikkaa? Guess what?

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Vastassaan kapteeni Rameseksella ja teletapeilla on Napoleon Solo, eli ufoista kiinnostunutta astronomia tasaisella kasvonilmeellä tyypittävä Robert Vaughn. Hänen teoriansa mukaan 1900‑luvun ensimmäisen kolmanneksen suurin tieteellinen kysymys oli suhteellisuusteoria, toisen kolmanneksen atomivoima ja viimeisen ufojen mysteeri. Se on TIEDETTÄ, ihmiset! Proffa teorioi myös, että jos tieto ufoista paljastuisi maan kansalle, johtaisi se globaaliin itsetunto-ongelmaan, koska tieto kehittyneemmän olennon olemassaolosta olisi sietämätöntä.

Leen sitten lennättäessä hopeista kiekkoalusta maapallon ympärillä ampumassa ihmisten aivoihin itsemurhasäteitä alkaa jatkuvasti harkiten ja tasapainoisesti käyttäytyvän Vaughnin vaimo valittaa tälle parisuhteen laatuajan kärsivän hänen ufopakkomielteestään. Lounge-musan velloessa taustalla Vaughn koppaa rouvan syliinsä pelimiehen ottein…mutta voi, Lajien Liitto tulee noutamaan hänet pois. Tämä kolmiodraama miehen, naisen ja intergalaktisten telepaattisten kaljupäiden välillä on Huntin mieleenpainuvampia saavutuksia niin dialogin kuin toiminnankin tasolla.

Hyvin säilynyttä priimakalkkunaa edustava Starship Invasions sijoittuu hienosti Ed Woodin ja Bradleyn välimaastoon. Kaikille näille oman tiensä kulkijoille on yhteistä paitsi kyvyttömyys näyttää ihmisten välistä vuorovaikutusta ja viehtymys kiehtoviin kiiltäviin kokovartalounivormuihin, myös pohjaton usko siihen, että kohtaukset, joissa noihin asuihin verhotut pallinaamat seisoskelevat minuuttitolkulla vilkkuvien paneelien edessä käsittämätöntä jargonia töksähdellen puhuen (tai ajatellen) olisivat jollain tasolla toimivia tai mielenkiintoisia.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria