Ilja Rautsi

Snake in the Eagle's Shadow (Kotkan varjo, 1978)

Ohjaaja:

• Yuen Woo-ping

elokuva arvostelu

Ohjaus: Yuen Woo-ping

Nyttemmin enemmän taistelukoreografin urastaan tunnettu Yuen Woo‑ping on myös ohjannut vaatimattomat muutaman kymmenen elokuvaa. Vuonna 1978 ilmestynyt esikoisohjaus oli paitsi Yuenin, myös niihin aikoihin tuntemattoman Jackie Chanin läpimurto. Kumpikin on 90‑luvun lopun jälkeen tehnyt siirtoa Hollywoodiin pääasiassa vähemmän särmikkäiden projektien muodossa. Särmättömyydestä ei vuonna 1978 ollut havaittavissa merkkiäkään.

Kuten nimestäkin käy ilmi, elokuvassa on kyse kahden kilpailevan kungfu‑kuppikunnan välillä. Kotkan kynnet ovat vainonneet käärmetyylin harjoittajat maanpakoon ja jäljittävät viimeistä mestaria, kerjäläiseksi naamioitunutta Pai Cheng-tieniä (Yuen Siu‑tien). Tämä taas törmää sattumalta Chanin esittämään Chien Fuhun, joka on taistelukoulunsa siivoushommiin alennettu häpeäpilkku. Chien Fu auttaa mestaria, joka ystävystymisen jälkeen opettaa tälle käärmetyylin alkeet. Samaan aikaan kotkatyylin suurmestari, lordi Sheng Kuan (Hwang Jang‑lee), saapuu paikalle tappaakseen viimeisen vastustajansa.

Juoni on siis täyttä höttöä ja tapahtumat etenevät lähinnä tutulla hyväksi havaitulla keinolla: ihmiset törmäävät sattumalta toisiinsa juuri kun pitää. Tällähän ei tietysti ole minkään valtakunnan merkitystä, koska kiitettävän lukuisat ja tyyliltään ihastuttavasti varioidut mättökohtaukset sisältävät enemmän visuaalista runoutta kuin tusina sumuisten vuorten teenjuontidraamaa. Eritoten jakso, jossa Chan yrittää tavoitella riisikuppia mestarinsa otteesta, on puhtaan maagista katseltavaa. Chanin heitellessä pesurättejä lattiaa likaamaan pyrkivän opettajansa jalkojen alle taas liikkuu jo Chaplin-maaperällä. Huumorin taso on toki tuttua honkkarilaatua, eli hienovaraisuudessaan jossain Ernest goes Marx Brothers ‑tasolla.

Paitsi koreografia, myös nuori Chan on akrobatialtaan ja ajoitukseltaan hämmästyttävää katseltavaa. Ei todellakaan ihme, että miehestä kasvoi supertähti. Pelkkien sinänsä helvetin hienojen iskujen ja potkujen sijaan käärmetyyli on enemmän vastustajaa välttelevää tanssia, joka nyt vain sattuu usein päättymään siihen, että jännitetyt sormet musertavat vihollisen kurkkutorven.

Lopputaistelun mielettömät ääniefektit ja Chanin loikat ajavat jo hysterian partaalle ihastuttavassa mielisairaudessaan. Kuten niitä edeltävä kohtauskin, jossa kissa ja kobra taistelevat. Sittemmin itsensä telomisesta jo tavaramerkin tehneeltä Chanilta irtoaa myös hammas Hwangia vastaan kamppaillessa. Menoahan se ei tietysti hidasta, päinvastoin.