Ilja Rautsi

Eastern Promises (2007)

Ohjaaja:

• David Cronenberg

elokuva arvostelu

Ohjaus: David Cronenberg

Kauhun ja scifin kentillä omaa älyllistä tietään kulkeneen David Cronenbergin ura otti uuden suunnan 2002 ilmestyneen, karun realistisen mielisairaskuvauksen Spider myötä. Spideria edeltänyt, väsähtänyt ja heti ilmestyessään vanhentunut virtuaalitodellisuushäröily eXistenZ (1999) osoitti kanadalaismaestron vanhojen teemojen kenties jo saavuttaneen luonnollisen päätöspisteensä. Väkivaltaa, identiteettiä ja perhettä amerikkalaisessa pikkukaupungissa käsittelevä A History of Violence (2005) jatkoi uuden polun kartoitusta ja nyt tulee vuorostaan Spiderin lailla Lontooseen sijoittuva alamaailmatrilleri Eastern Promises.

Kuten kaksi edellistä elokuvaa, myöskään Eastern Promises ei perustu Cronenbergin omaan käsikirjoitukseen. Tekstistä vastaa Stephen Frearsin Dirty Pretty Thingsin kynäillyt Steven Knight. Molemmat kartoittavat Lontooseen syntyneitä, maahanmuuttajien omia pienkulttuureita. Elinkaupan sijaan tällä kertaa on kyseessä venäläinen mafia.

Alkukohtaus näyttää heti, mitä on luvassa. Parturikampaamon leppoisa ilmapiiri ja arkinen keskustelu paljastavat altaan julman ja kylmän väkivallan kulttuurin. Itse juoni käynnistyy kun venäläinen teinityttö kuolee synnyttäessään tyttövauvan. Naomi Wattsin uskottavasti hauraana mutta päättäväisenä esittämä kätilö ottaa itselleen tehtäväksi selvittää mistä äiti tuli, voidakseen toimittaa vauvan perheensä luokse.

Tätä kautta mukaan sotkeutuu Viggo Mortensenin etäisen viileästi tulkitsema, itseään "kuskiksi" kutsuva Nikolai, äärimmäisen tehokas venäläisen mafian tappaja. Sisäpiirin vitsinä Mortensen näyttää aluksi mustassa puvussaan ja aurinkolaseissaan lähes täsmälleen samalta kuin vastaparinsa Ed Harris A History of Violencessa. Viaton Anna sotkeutuu tajuamattaan mukaan mafian sisäiseen valtakamppailuun selvittäessään kuolleen äidin mysteeriä. Mortensenin tyynen kuoren alla puolestaan näyttää koko ajan sykkivän jotain.

Cronenberg ohjaa tuttuun tapaansa hillityn harkitulla, lähes analyyttisella tyylillä. Rinnastus Annan perheen ja Nikolain "perheen" välillä syntyy kuin huomaamatta. Knight avaa alakulttuuria samaan tyyliin kuin Dirty Pretty Thingsissä, asteittain ja pienten, inhimillisten tekojen kautta. Cronenberg tuo pöytään tavan näyttää väkivalta äkkinäisen brutaalina, mutta samaan aikaan melkeinpä kliinisenä. Kun Nikolai leikkaa jäätyneen ruumiin sormia irti, herättää saksien puristuksessa venynyt liha puistatuksia vetäytyessään leikkuun jälkeen hitaasti takaisin kokoon.

Huippusuoritukseksi voidaan laskea höyrysaunaan sijoittuva tappelu, jossa alaston, kauttaaltaan venäläisillä vankilatatuoinneilla maalattu Mortensen rimpuilee henkensä edestä kahta veitsitappajaa vastaan. Taistelu on samaan aikaan nopea ja naturalistisen pitkitetty, ahdistavan piinaava ja dynaamisen iskevä. Se ei tunnu elokuvatappelulta, varsinkaan Mortensenin jättäessä kaikki tähti-imagoajatukset sinne mihin ne kuuluvat pätkiessään vastustajia veripäissään penis paljaana heiluen. Iskut tuntuvat ja tuskan aistii.

Elokuva ei tee kompromisseja hahmojen suhteen. "Pahikset" eivät ole samankaltaisia pulp-arkkityyppejä joita Cronenberg hyödynsi A History of Violencessa, vaan ihmisiä kaikkine hyveineen ja vikoineen. Vincent Cassellin totutun överisti vetämä perheen mustan lampaan rooli saavuttaa loppuun mennessä aidon inhimillisen kosketuspinnan. Tämä on paljon vaikeammin sulatettava ajatus kuin helpot pahat ihmiset ja antaa tapahtumille ja ratkaisuille painoarvoa.

Kaikesta huolimatta Nikolain pinnan alle olisi kaivannut osoitettavan hieman enemmän valoa. Etäännytys on tarinan puitteissa oikea valinta, mutta samalla se ryöstää loppuratkaisulta vaikuttavuutta. Elokuva ei koskaan saavuta sitä epätoivoista henkilökohtaisuutta, jota A History of Violence suorastaan pursui. Ainakin ensikatsomalta olo jää tietyiltä osin hieman epätyydyttyneeksi, mutta kuten Cronenbergin kohdalla lähes aina, Eastern Promisesin arvo todennäköisesti kasvaa uusintakatseluilla.