Julkaistu: 2007-10-23T00:00:00+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Erich Hörtnagl
Kerrassaan kliseiseen perusideaan viimeistä työpäiväänsä tekevästä tanskalaispoliisista ennen paluuta kotimaahansa epäonnistuneen naissuhteen jälkeen yhdistyy Den som flykter ulvenissa ihan yhtä kliseinen pako mielisairaalasta. Jälkimmäistä väritetään kuitenkin mielenkiintoisilla norjalaisyksityiskohdilla – sairaalasta ottaa hatkat äitinsä surmannut mustiin pukeutuva pitkätukka Erkki Jorma (Kristoffer Joner). Valitettavasti elokuva ei intoudu yhdistelmäksi saatananpalvojan kirkonpolttoturneeta ja Juha Valjakan Suomen imagonkohotusrundia naapurimaassa, vaikka pian metsästä löytyykin Erkin jäljiltä kuokan naamaansa saanut mummo. Tanskalaispoliisimme haluaa hoitaa tämän keikan ennen lähtöään, lähinnä ärsyttääkseen paikkansa ottavaa norjalaispoliisia. Hommaan sotkeutuu lisäksi pankkiryöstö, jonka poliisi on lähellä estää, sekä rehevä psykiatri.
Leppoisaan norjalaiseen pikkukaupunkiin ja lähistön pelloille ja metsiköihin sijoittuva Den som flykter ulven on peruslaadukasta skandinaavielokuvaa, joka lukuisten kaltaistensa tapaan perustuu dekkariin (Karin Fossumin Ken suttaa pelkää). Parhaimmillaan elokuva on sijoittuessaan usvaisiin kesäyön hämäriin hetkiin lammen rannalla ja metsissä.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria