Julkaistu: 2007-08-28T00:02:30+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Andrew Parkinson
"Kuin Ken Loach ‑elokuva David Cronenbergin ohjaamana...", ilmoittaa festivaalin katalogi. Pikemmin kuin Cronenberg-elokuva naiseuden mysteeriin törmänneen 13‑vuotiaan runopojan ohjaamana.
Dawn (Jody Jameson) pakenee itsemurhaa yritettyään lapsuuden maisemiin, pieneen kaupunkiin meren rannalla. Haahuiltuaan perheen vanhassa, autiossa talossa sietämättömän kauan nainen menee rannalle ja löytää sieltä pinkin pitkulaisen lihaklöntin, jonka keskellä on vaginamainen aukko. Toiveikkaasti nimetty Dawn antaa vahapaakulle tekohengitystä ja se alkaakin hieman korista. Kun mollukkaa hieroo sensuellisti, alkaa se erittää nestettä, jonka hurmeiseen maisteluun Dawn jää koukkuun – vaikka siitä tulee jälkikäteen paha olo. Eli jos on sattunut kuulemaan ulkoisesta kovalevystä, niin tässä olisi nyt ulkoinen vagina. Sitä on kiva hieroa ja bonuksena omaansa voi nyt myös nuoleskella ilman akrobaatin venymisvalmiuksia. Elokuva ei kerro tuleeko ulkoisen vaginan tökkimisestä huonon olon lisäksi myös karvoja käsiin ja sokeaksi, mutta olettaisin niin. Ja varokaa naiset: jos harrastatte syntiä miehen kanssa, tulee ulkoinen vagina mustasukkaiseksi. Silloin sen aukosta ryömii esiin lonkero, joka imee ukosta mehut ja jättää jälkeensä pelkän kuivuneen luurangon. Jonka Dawn kärrää ostoskärryillä rannalle ja polttaa tuhkaksi yhdellä tulitikulla.
Kaunis ja koskettava elokuva masturbaation vaaroista. Jos Nainen vai artisokka esittäisi kalkkunakauhua, Venus Drowning olisi päävetonaula.
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Maa
Genre
Kategoria