Julkaistu: 2007-08-28T00:00:45+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Dror Shaul
70‑luvun israelilaiseen kibbutsiin sijoittuva riipaiseva kasvutarina Sweet Mud näyttää eron yhteisön korkeiden aatteiden ja inhimillisten vikojen välillä.

Ilman isää kasvaneen 12‑vuotiaan Dvirin (Tomer Steinhof) oletetaan käyttäytyvän kuin aikuinen, mutta häntä kohdellaan kuin lasta. Epätasapainoinen äiti, huoleton isoveli ja ankarat kasvattajat niin koulussa kuin työtehtävissä asettavat huomaamattaan liikaa pienen pojan kannettavaksi. Kibbutsin rauhanomainen idylli rakoilee suvaitsemattomuuden ja taustalla vallitsevan sota-aatteen nostaessa tasaisesti päätään.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Drod Shaul asettaa rinnakkain lapsuuden yksinkertaiset tarpeet ja aikuisten maailman harmaan sävyt. Alussa nähtävä suihinottokohtaus lehmän kera antaa olettaa hitusen räväkämpää menoa kuin lopulta on luvassa, mutta toimii silti hyvänä esimerkkinä valvojien tekopyhyydestä.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre