Matti Erholtz

Vahsi kan (Turkish First Blood, 1983)

Ohjaaja:

• Çetin Inanç

elokuva arvostelu

Ohjaus: Çetin Inanç

Vahsi Kan on First Bloodista inspiraationsa ammentava turkkilainen toimintaelokuva, ryyditettynä ohjaajalle tyypillisillä elementeillä kuten puolialastomilla bimboilla, martial arts ‑taisteluilla ja yleisellä häröilyllä (= valezombeja, kädetöntä ja jalatonta torsoa esittävä kääpiö, pensaaksi naamioitunut Cüneyt Arkin jne.)

"Turkin First Blood" kertookin juonesta oleellisen. Metsään paennutta Cüneyt Arkinia etsiskelevät niin barettipäiset sotilaat kuin vahvasti aseistautuneet rikollisjengiläisetkin. Rambopuukko viuhuu eikä takaa-ajajista ole oikein vastusta juonikkaalle metsäsissille. Pöheikössä harhailee myös raiskaajiaan paennut kaunis Emel Tümer, jonka kanssa Cüneyt kokee koskettavan romanssin. Koko homman takapiruna tuntuu häärivän arpinaamainen, kaikki raajansa menettänyt mies, jolla on jotain hampaankolossa Cüneytia vastaan.

Cüneyt Arkin on taas erinomainen fyysisesti vaativassa roolissaan, mutta Vahsi Kanin vahvuuksiin lukeutuu ehdottomasti myös hänen ihastuttava vastanäyttelijättärensä. Tummatukkainen Emel Tümer on todella hemaisevan näköinen ilmestys ja osallistuu hyvällä asenteella absurdiin metsässä juoksenteluun. Cüneytin ja Emelin korven kätköissä hiljalleen kehittyvä suhde on Vahsi Kanin kauneinta antia, ja tarjoaa hektiseen menoon muutaman suvantopaikan. Jäyhä Cüneyt ei aluksi puhu ei pukahda, mutta ilmaisee tunteensa muuten, kuten askartelemalla hienot punaiset bikinit Emelin reissussa rähjääntyneen mekon tilalle (turha kysyä mistä sitä bikinikangasta keskellä metsää löytyi). Kun Emel nyrpistelee nenäänsä paistetulle kilpikonnanlihalle, lähtee Cüneyt heti ryöstöretkelle ja ojentaa hetken päästä kiitolliselle kaunottarelle ranskanleivän ja tomaatin. Eroottinen väreily on lähes käsin kosketeltavaa.

Joihinkin muihin ohjaajan teoksiin verrattuna Vahsi Kan on paljon viitseliäämpää työtä. Muista elokuvista lainattua materiaalia ei nähdä ja elokuvan rakenteessa on tietynlaista koherenssia ja logiikkaa. Kamera-ajojakin löytyy ja Necdet Tokin staccatoleikkaukset säväyttävät aina. Gore-efektit ovat alkeellisia mutta toimivia. Joten ihan pelkkänä kalkkunana ei Vahsi Kania voi missään nimessä pitää. Se on onnistunut toiminta/eksploitaatioelokuva, jonka perimmäisenä vetonaulana silti on se tietty turkkilainen mielipuolisuus, jota Çetin Inanç kanavoi persoonalliseen tyyliinsä.