Ilja Rautsi

Il paese del sesso selvaggio (Mies syvästä joesta, 1972)

Ohjaaja:

• Umberto Lenzi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Umberto Lenzi

(Arvostelu perustuu Night Visions – Back to Basics 2007 ‑festivaalilla esitettyyn versioon, josta puuttui yksi filmikela.)

Alussa ilmoitetaan kyseessä olevan autenttinen kuvaus Thaimaan ja Burman rajamaastosta vielä löytyvien alkukantaisten heimojen elämästä. Ahaa, kyseessä ei siis ole elokuva vaan antropologinen tutkielma. Tämä kannattaa pitää mielessä.

Ennen italoelokuvan varsinaista viidakkokannibaalibuumia valmistunut Man from Deep River näyttää kuinka leppoisaa hippimeininkiä elo viidakossa oikein voi olla. Alussa Ivan Rassimovin (mm. veitsivainoaja All the Colors of the Darkissa) rennosti esittämä valokuvaaja katsoo blondin tyttöystävänsä kanssa thaiboxingia. Blondi ilmoittaa sen olevan tyhmää ja kävelee pois, palaamatta koskaan elokuvaan. Blondille irstaasti virnuillut Bangkokin Charles Bronson tulee myöhemmin baarissa heiluttelemaan veistä Rassimoville ja saa maksaa siitä hengellään. Valokuvaajamme ottaa hatkat viidakkoon, kohti jo esiteltyä Thaimaan ja Burman rajaa...

Antropologiset tutkimukset käynnistyvät jo ennen alkuasukkaiden kuvaan tuloa. Paikallinen väestö näyttäytyy hyväntuulisesti virnuilevina sekä äärimmäisen avuliaina simppeleinä höntteinä – tällaista on ulkomailla vinosilmien parissa. Jonkin aikaa veneiltyään Rassimov joutuu alkuasukkaiden vangiksi sammakkomiesasussaan. Miehen riippuessa näin räpylät jalassa puusta verkossa, ihastuu paikallinen maskaralla varustettu neito häneen (fetissinsä kullakin). Rassimovin henki säästetään ja hän joutuu mm. pyydystämään kilpikonnia pakon alaisena.

Näillä main filmistä uupui yksi kela, joka esitettiin kuitenkin huomaavaisesti videoprojektiona – mitä nyt tykki suostui esittämään köykäisen vhs‑kuvan ainoastaan mustavalkoisena. Tämä itse asiassa lisäsi autenttisuutta arkistomateriaalimaisuudellaan, eikä esimerkiksi kohtaus jossa villit vuorotellen naivat samaa tyttöä tuntunut lainkaan eksploitatiiviselta. Tuollaista se vaan on viidakossa.

Ennen pitkää Rassimov hyväksytään heimoon (luonnollisesti kidutuksen kautta) ja hippimeno voi alkaa. Kiehtovista rituaaleista voisi mainita naimisiinmenoa edeltävä testin, jossa neljä miestä puristelee sokoksi joutuneen naisen tissiä ja tämän tulee tietää, kuka heistä on tuleva aviomies. Suosittelisin ehdottomasti menetelmän käyttöön ottoa myös Suomessa, jos nyt ei ehkä kirkkohäissä niin vähintään kuitenkin siviilivihkimisessä. Myös hedelmöityshoidot voisivat saada uutta pontta alleen elämysmatkoina, mikäli siirryttäisiin metodiin jossa naruista kudottu nukke asetetaan alastoman naisen vatsalle, leikataan sitten elävä käärme kahtia ja vuodatetaan vähän verta päälle.

Eikä sille mitään voi: kun katsoo hidastetusti viidakossa tukka tissien päällä hulmuten säntäileviä hihittäviä tyttöjä, tulee pakosti mieleen että on tehnyt vääriä valintoja elämässään. Aiemmin mainitsemani hippihenki syntyy juuri tästä koko elokuvassa vallitsevasta hyvän meiningin fiiliksestä. Jossain toisessa teoksessa eläinten graafinen tappo ja kannibalismi (pitäähän primitiivivilleillä olla rumempia ja julmempia vihollisia...) saattaisivat ahdistaa, mutta Man from Deep Riverissä kaikilla on niin ison osan ajasta aivan mahdottoman hauskaa ja letkeää, ettei siitä osaa edes lievästi pahastua.

Apua tarjoaa myös Lenzin yllättävän dynaaminen ohjaus ja eloisa kuvakerronta. 2.35:1 ‑suhde on osattu käyttää hyödyksi ja kun hienoissa kuvissa vielä tapahtuu käytännössä koko ajan jotain mielenkiintoista, ei voi pahemmin valittaa, etenkin kun taustalla raikaavat rennon svengaavat luritukset. Usein naureskeleva Rassimovkin on kuin Tarzanin hintelä mutta jäntevä pikkuveli.

Jos pitäisi valita suosikkikohtaus, niin itse päädyn hetkeen, jossa Rassimov selittää mielitietylleen sivistyneestä maailmasta ja mainitsee autot. Mitä ne ovat? "Eräänlaisia laatikoita jotka tuottavat ääntä." Hmm, mitäs sanoo Wikipedia? "Auto on pyörillä liikkuva useimmiten henkilöiden kuljetukseen tarkoitettu itsenäisesti liikkuva laite." Ei, tiukan paikan tullen turvautuisin ehdottomasti Rassimovin tulkintaan.