Tatu Piispanen

Curse of the Golden Flower (Kultaisen kukan kirous, 2006)

Ohjaaja:

• Zhang Yimou

elokuva arvostelu

Ohjaus: Zhang Yimou

Zhang Yimoun onnistui jatkaa Ang Leen verrattain hienon, mutta yliarvostetun wuxia-hitin Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (2000) menestystä 2002 yhtä supertähditetyllä Herolla, joka tosikkomaisesta tylsyydestään huolimatta keräsi maailmalla edeltäjäänsä vertautuvan ihastuneen vastaanoton. Epäkiinnostavammin roolitetun Lentävien tikareiden talon (House of Flying Daggers, 2004) jätin väliin suosiolla. Samaan sarjaan yrittävässä Kultaisen kukan kirouksessa on kuitenkin kaksi asiaa, joiden takia sen näkemistä odotti miltei toiveikkaana: Chow Yun‑fat ja Gong Li.

Noin 35 miljoonan euron budjetillaan Kiinan kalleimman elokuvatuotannon tittelin lunastanut Kultaisen kukan kirous on muutamalla martial arts‑ ja sotakohtauksella höystettyä historiallista melodraamaa, jolla on juurensa 1930‑luvulla kirjoitetussa kiinalaisessa näytelmässä. Zhang Yimou on siirtänyt perhemurhenäytelmän Tang-dynastian aikaiseen keisarin hoviin.

Onnellinen perhe-elämä on jo lähtökohtaisesti tuomittu: keisarinnalla (Gong Li) on suhde keisarin edellisestä avioliitosta siinneen kruununprinssin (Ye Liu) kanssa ja keisari (Chow Yun‑fat) on alkanut salaa juottamaan keisarinnalle mielenterveyden vievää myrkkyä. Tilanne kärjistyy verisesti Keltapäivänkakkarafestivaalin aikana, kun toisiaan vastaan juonitteleva hallitsijapari panee suunnitelmansa täytäntöön. Asioita monimutkaistavat kolmen prinssin eriävät liittoutumisratkaisut ja kruununprinssin biologisen äidin salattu kohtalo.

Alkupuolellaan Kultaisen kukan kirous toimii melko hyvin. Elokuvan suhteellisuudentajuton prameus ja naurettavan giganttinen skaala vielä viehättää, sekä palatsin asukeiden salajuonten ja tarkoitusperien verkkainen paljastuminen luo epämiellyttävää jännittyneisyyden ilmapiiriä. Keisarin varjoarmeijan ensimmäinen hyökkäyssyöksy on 2000‑luvun siistein ninja-kohtaus, mutta valitettavasti tämän jälkeen elokuva kompastuu vierimään jyrkkää alamäkeä.

Suunnattomien cgi‑armeijoiden täydellisesti jännitteetön yhteen vyöryminen pullistaa spektaakkelin jo haukotuttavan paisuttelevaksi, ja tragedian purkautuessa vihdoin odotetunlaiseen päätökseensä olo on tunteiden tasolla turta kuin Chang Chehin paatoksellisiin hengenmenetyksiin päättyvissä taistelueepoksissa pahimmillaan. Vetiset silmät ja ylimystön kohtalot eivät resonoi katsomossa millään tavalla.

Mitä Chow Yun‑fatiin ja Gong Li'in tulee, molempien kiistatonta karismaa on mahdotonta täysin peittää, vaikka Zhang Yimou kovasti yrittääkin. Materiaalin köykäisyyteen nähden suoritukset välittävät sen mitä pitääkin, mutta jos tämän kaliiberin näyttelijöistä toisesta jää vahvimmin mieleen muutettu silmien väri ja toisesta kaula-aukko, hukatun potentiaalin käryn voi tuntea kitalaessa asti. Tunnelma palatsin pompöösistä kolkkoudesta olisi pystytty välittämään ilman samalla sanaparilla kiteytettäviä performanssejakin.

Kultaisen kukan kirouksen pukuloistoa, hiuslaitteita, kaula-aukkoja ja tietokoneella viimeisteltyjen lavasteiden överiyttä jaksaa ihastella suunnilleen ensimmäisen tunnin ajan, kunnes yhteenottovaihe romuttaa keisarillisen perheen lisäksi koko touhun uskottavuuden ja katsojan mielenkiinnon. Draaman alkaessa mättää ylitsevuotava visuaalinen runsauskin puhkeaa häikäisemään väärällä tavalla. Kultaisen kukan kirous on odotetusti samalla tavalla särmätön kuin Hero, mutta onnistuu suurien tunteiden välittämisessä ja toimintajaksojen intensiivisyydessä vielä kehnommin.