Ilja Rautsi

Ernest Goes to Africa (Ernest Afrikassa, 1997)

Ohjaaja:

• John R. Cherry III

elokuva arvostelu

Ohjaus: John R. Cherry III

Koripallokohelluksen jälkeen astumme Ernestin vaiherikkaaseen elämään hänen kaivatessaan katsojan henkisen terveyden kannalta pelottavaa asiaa: naista. Oletan seksuaaliaktin ainakin jollain tasolla kuuluvan kauppaan, joten mietitään hetki tilannetta. Ernest ja seksi. Kukat ja helvetin ruma mehiläinen. Ihan ensimmäiseksi tarvittaisiin pää‑paperipussiyhdistelmää, mutta sen lisäksi naisen pitäisi olla vähintään sokea, kuuro, tuntoaistinsa kadottanut, henkisesti jälkeenjäänyt ja tynnyrissä kasvatettu umpiluupää. Miten kukaan voi pitää Jim Varneyta seksuaalisesti vetoavana? Vastaukset (vähintään 100 sanaa) voi postittaa tavalliseen osoitteeseen. Henkilökohtaisesti minua vaivaa vielä ajatus, että jossain päin maailmaa on aivan varmasti yksi homomies, joka pitää Varneyta viehättävänä, mutta ei kuljeta yhtään pitemmälle tätä ahdinkoa kasvattavien mielikuvien polkua kuin on tarve.

Ja kuten nimikin sanoo, Ernest päätyy elokuvassa Afrikkaan, jossa tapaamme jälleen edellisestä osasta tutuksi tulleita rytmitajuisia neekereitä. Tällä kertaa he ovat myös kannibaaleja, onhan kyseessä perhe-elokuva. Ernestin vie Pimeälle Mantereelle monimutkainen tapahtumaketju, johon liittyy ilkeä roisto sekä hänen kadonneet timanttinsa. Ernestin jojo näyttelee myös odottamatonta osaa hulvattomassa myllerryksessä.

Koriskatastrofin jälkeen on kerrottava hyviä uutisia: Ernest sekoilee taas! Voi pojat, kuinka hän sekoileekaan. Elokuva sisältää ainakin kuusi kohtausta, joissa Varney sulloo ylimääräistä (ja löysää) ihoa pursuavan pärstäkertoimensa niin lähelle kameraa kuin vain suinkin voi, ääntelee kuin kiimainen simpanssi ja heiluttaa lerputtavia huuliaan säädyttömällä tavalla suhteettoman pitkän ajan. Näiden hetkien kliimaksi nähdään jo alkupuolella Varneyn iskiessä naamansa kiinni ikkunaan ja mussuttaen jotain käsittämätöntä. Paitsi että pärstä näyttää entistä irvokkaammalta, kameran läheisyydestä johtuen syntyy myös illuusio, että Ernest yrittäisi tunkeutua televisioruudun läpi suoraan katsojan olohuoneeseen kuin Ringissä konsanaan. Käsite on niin pelottava, että sen ajatteleminenkin saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä.

Jos joku on huolissaan, niin ei hätää. Ernest kiskoo tälläkin kertaa päälleen niskatukisen mummovaleasunsa. Kaikkeen jo tottuneena koin silti yllätyksiä, sillä käsikirjoittaja-ohjaaja-visionääri Cherry tuo tuotokseensa mukaan yhteiskunnallista kannanottoa maskeeraamalla päähenkilötomppelinsa intialaiseksi palvelijaksi. Rikkaiden ja köyhien suhteita ei liene koskaan kommentoitu yhtä hienovaraisesti kuin Ernestin madellessa nelin kontin lattialla sopertaen hassunhauskalla intialaisaksentilla isäntänsä suuruudesta.

Eikä siinä vielä kaikki. Korottaakseen panoksia alun painajaismaisista seksivisioista Cherry on kirjoittanut kohtauksen, jossa Ernestin on naamioiduttava haaremitytöksi pelastaakseen potentiaalisen tyttöystävänsä ulkomaalaisjulmurin kynsistä. Klassisen väärinymmärryskomedian perinteitä noudattaen ilkimys alkaa tietysti vokotella Ernestiä innoissaan tämän ronskeista otteista. Varney näyttää hieman pöhöttyneeltä ABBAn naislaulajalta, jonka toiseen ranteeseen on ruiskutettu heroiinia ja toiseen testosteronia noin 40 vuotta ja sitten heitetty alas korkealta kalliolta. Mies suutelee Ernestiä. Miksi minä tarvitsen näitä kuvia päähäni?

Muuta mainitsemisen "arvoista": melkein koko elokuvan varastaa kohtaus, jossa miehen olisi tarkoitus ajaa autoa – jonka rattia herra käänteleekin antaumuksella – mutta sivuikkunasta harvinaisen selkeästi näkyvä staattinen tausta ikään kuin hieman rapisuttaa illuusion toimivuutta. Ja Ernest murhaa kultakalansa jätesilppurilla elokuvan alkuvaiheessa. Ikään kuin tämä ei vielä riittäisi, hän tapattaa kaksi miestä ampuen strutsinmunia heidän naamalleen isojen rintaliivien avulla autotakaa-ajon tiimoilla, suistaen kaaran jorpakkoon. Herra pahisherra pistää tosin paremmaksi hautaamalla kaksi autosta selvinnyttä apuriaan kaulaa myöten hiekkaan ja hihkuen innosta lemmikkisarvikuononsa rynniessä raukkojen yli. Niin, kuten sanoin, tämä on perhe-elokuva. Perhe-elokuva hassutellen sekoilevasta sarjamurhaajasta nimeltä Ernest.

Ernest Goes to Africa on pätevästi (= kamera on päällä) videolle tallennettu järkyttävyys, joka saa kenet tahansa täysjärkisen ihmisen kyseenalaistamaan universumin perustotuuksia. Siinä ei ole lähtökohtaisestikaan mitään järkeä, mutta silti Cherry & Co. onnistuvat elokuvan edetessä sekoittamaan pakkaa jatkuvasti oudommaksi ja etovammaksi. Saastaa, paskaa, ongelmajätettä…vihatulla lapsella on monta nimeä. Mutta Ernest sekoilee, Ernest sekoilee vallan julmetusti – pisteiden on siis pakko olla korkeita.