Ilja Rautsi

Super Monster (Rosvoalus Zanon, 1980)

Ohjaaja:

• Noriaki Yuasa
• Shigeo Tanaka

elokuva arvostelu

Ohjaus: Noriaki Yuasa, Shigeo Tanaka

"Gamera!

Gamera Gamera
Tsemppiä! Gamera, tsemppiä! Gamera, tsemppiä!
ma, ti, ke, to, ma, ti, ke to
Kuunvalon lävistää, tappava äänisäde
Äänennopeus-hirviö, tule koska vaan!
Välähti, väisti Go! Go! Go!
Älä päästä hampaistasi, heitä menemään!
Tsemppiä! Gamera, tsemppiä! Gamera, tsemppiä!"

Ote inspiraatiota itse kunkin elämänongelmiin tarjoavasta Gamera-marssista, jonka koskettavat sanat on suomentanut Heikki Valkama.

Alussa on vain avaruus. Sitten on vain Tähtien sodan aloituskuvan sellaisenaan kopioiva otos jättimäisestä avaruusaluksesta syöksymässä kameran ylitse. Rosvoalus Zanon uhkaa maata koska, no, koska Rosvoalus Zanon on paha. Ensimmäinen superuhka on säteitä nokastaan ampuva jättiläislentolisko Gaos. Maata voivat nyt puolustaa ainoastaan Tähtinaiset, toiselta planeetalta saapuneet kolme supervoimaista olentoa, jotka kykenevät muuttumaan trikooasuistaan normaali-ihmisten näköisiksi sarjalla intergalaktisia käsimerkkejä. He johtavat pientä eläinkauppaa vapaa-ajallaan.

Menoon mukaan liittyy autistisella innolla aivan kaikkeen ryhtyvä pikkupoika Keiichi (Koichi Maeda), Gameran fani numero uno. Hän on jopa säveltänyt syntikallaan yllä lainatun Gamera-marssin, joka kuullaan elokuvan aikana noin kuusi kertaa. Keiichi saa eläinkaupasta lahjaksi kilpikonnan, jonka hän äitinsä toiveesta vapauttaa luontoon ja jonka omasta puolestaan toivoo muuttuvan Gameraksi.

Pojalla on ilmiömäinen tsägä, sillä juuri näin käy. Gamera hyökkää Gaosin kimppuun, voittaa tämän, kohtaa toisen hirviön, voittaa tämän, kohtaa toisen hirviön... aina elokuvan loppuun saakka. Osin aiemmista Gamera-elokuvista leikattua animaatio/miehet kumipuvuissa ‑matsausta jaksottaa Zanonin pahan käskyläisen toivottomat yritykset tuhota Tähtinaiset. Joka välissä mukana myös Keiichin kiljumista ja yllättäen lisää syntsapimputusta, sillä Tähtinaiset käyttävät mystisiä voimiaan käsimerkkien ohella syntetisaattorin avulla. Lievätkö käsikirjoittajat polttaneet Gameran ulosteita vesipiipussa, en tiedä, mutta kova hinku olisi hankkia samaa kamaa.

Kiehtovia juonenkäänteitä: jossain vaiheessa paljastuu, etteivät Tähtinaiset saa koskaan käyttää voimiaan kenenkään tappamiseen tai edes vahingoittamiseen, edes puolustautuakseen. Tästä herää kysymys, mitä hyötyä heistä sitten täsmälleen ottaen tai oikeastaan millään tasolla on? Puolustusvoima, jonka ainoa vaihtoehto on hämätä vihollista viittomakoreografialla, ei kuulosta ainakaan maallikon korviin erityisen tehokkaalta.

Super Monster on juuri sitä, mitä nimessä seisoo: tolkuton läjä fantastisia jättimonstereita takomassa toisiaan tuomiopäivään saakka. Gamera itse on sympatiapisteissä suhteellisen lyömätön – on vaikea olla lapsenomaisella tavalla rakastamatta giganttista, lentävää, ahdistuneen norsun lailla rääkyvää kilpikonnaa, joka syöksee tulta suustaan ja rakettimoottoriliekkejä perseestään. Vastustajien kiinnostavuusaste vaihtelee hieman, mutta yksikään ei valahda latuskaksi.

Oikeastaan elokuvan ainoa ongelma sen lisäksi, että Keiichin haluaisi ampua haulikolla, on toiston määrä. Pakko se on myöntää, jossain vaiheessa tulee raja vastaan, montako kertaa peräkkäin jaksaa innostua kumiotuksien kamppailuista. Tähtinaisten käsimerkkiruljanssin toisto noin kymmenen minuutin välein saattaa myös syödä miestä, mutta itselläni lähes joka kerta täysin merkityksettömäksi osoittautuvan muutosprosessin trikooasuihin ja takaisin loputon töllötys alkoi saavuttaa jo mystisiä tasoja merkillisessä kiehtovuudessaan. Lopussa näytetään vielä anime-friikeille superjuna Galaxy Express 999, piirrosanimaationa ja ilman yhtään mitään syytä saati selvennystä.