Ilja Rautsi

Arskan paluu (1996)

Ohjaaja:

• Aki Gardemeister

elokuva arvostelu

Ohjaus: Aki Gardemeister

"Elämää suurempi elokuva, mestariteos mikä jokaisen on pakko nähdä."
☆☆☆☆
— USKO TAI ÄLÄ ‑lehti

Jos videon takakannessa komeilee näin majesteettisen ylistävä teksti, ja etukansi näyttää siltä, kuin ylempänä voi ihailla, on todellisen elokuvaharrastajan mielessä vain yksi kysymys: "Mitä Jeesuksen vittua?"

No, sitä nimenomaista itseään jumalallisen 20 minuutin edestä. Takakannen mukaan Arskan paluu on myös "Aki Gardemeisterin huikea esikoisohjaus, spektaakkeli hyvän ja pahan taistelusta. Gangstereista ja Herran soturista."

Arska (jatkuvasti painovoiman tai Saatanan sekaantumisen johdosta alas valahtavalla tekoparralla varustettu Matti Kivinen) on linnasta vapautuva entinen gangsteri, jonka kaverit jo odottavat häntä kotikylän pahamaineisella Tuska-klubilla. Klubin maine on ilmeisesti niin karmiva, ettei sen nimeä ole uskallettu kiinnittää ladonoveen muuten kuin tussilla räpelletyn paperilapun muodossa. Klubi tietysti saattaa myös joutua muuttamaan paikkaa poliisin vuoksi – emme voi tietää. Gangstereilla on kaikilla mustat aurinkolasit ja joukkion pomon mahaan on jäljestä päätellen sokea nelivuotias käynyt raapustamassa sarvekkaan pääkallon, kenties ilkimyksen nukahdettua paheidensa uuvuttamana.

Jengi jo hykertelee, mihin kaikkeen he nyt voivatkaan ryhtyä kun vanha kunnon pahis-Arska palaa. Mutta katso! Kun Arska tulee takaisin, on hänellä housuissaan Raamattu ja sielussaan herra. Tuska-klubin nurkassa mustassa viitassa ja sarvekkaassa kaasunaamarissa vääntelehtinyt Saatana katoaa heti kuvasta kuin ihmeen kaupalla! Totisesti on Jumalan Sanan voima ylivertainen!

Gangsterit nauraa räkättävät, imuroivat kokaiinia synnin täyttämiin nenäonkaloihinsa ja koettavat houkutella Arskaa takaisin riettaalle paheen tielle. Arska kuitenkin saarnaa entisten ystäviensä tekoja vastaan ja julistaa heille Jeesuksen rakkautta. Kääntyvätkö nuo ruojat? EI, he heittävät Arskan tekopartoineen ja Raamattuineen ulos Tuska-klubin tiloista! Arska jää maahan makaamaan, ymmärrettävän epätoivoisena.

Miljöö vaihtuu maalaistiestä vessaan ja Arska salaperäiseen mieheen, joka tuolla vessanpöntöllä kalsarit päällään istuu. Nokian kännykkä pärähtää, ja mitä seisookaan soittajan nimen kohdalla? Aivan, siinä lukee "JUMALA". Mies ryntää ulos vessasta housut kintuissa ja kalsarit yhä intiimipyhyytensä verhona, kipittäen suoraa päätä salaiseen piilopaikkaansa, jossa pukee päälleen virka-asunsa. Kyllä! Kyseessä on jo synopsiksessa mainittu Herran soturi! Uimahousut trikoidensa päällä, paksut lasit naamalla, huppu päänsä peittona ja mummon vanha ikkunaverho viittanaan! Totisesti Jumala saa aikaan Suuria niin perin vähäisistä aineksista. Herran soturi syöksyy auton katolla maaten, tarkoitan siis lentäen, Arskan luo ja tarjoaa apunsa. Nyt Arskalla on taas voimaa astua paheiden pesään.

Tällä välin gangsterit ovat suorittaneet nuhjuisen huumekaupan likaisen rastahipin kanssa, joka saastaisen lajityyppinsä tapaan petti heidät, ampuen yhden syntisistä kuoliaaksi heiluttamalla leikkipistoolia tämän edessä ääniraidalta kuuluvien pamausten tahtiin. Jumalattomat hipit, milloin ne oppivat tavoille?

Tähän angstin ja epätoivon täytteiseen tilaan saapuvat nyt Arska ja Herran soturi, joka säntää välittömästi Tuska-klubia riivaamaan palanneen kaasunaamari-Saatanan kimppuun. Kamppailu Hyvän ja Pahan välillä on liian eeppinen yhteen huoneeseen, ja taisto siirtyykin dynaamisesti niityille sekä talojen katoille. Arska kertoo entisille ystävilleen mahdollisuudesta syntiensä hyvittämiseen. Pahantekijät ymmärtävät tilansa vakavuuden ja kiistävät taivaspaikkojensa mahdollisuuden, mutta Arska ei luovuta, vaan tekopartansakin tippumisen uhalla lukee heille Raamatusta Jumalan rakkaudesta lapsiaan kohtaan. Arskan kertoessa heille Jeesuksen olevan yhä elossa, havainnollistaa ohjaaja Gardemeister tämän näyttämällä sillä hetkellä Herran soturin ylväässä mummon verho-viitassaan pyörimässä pellolla. Gangsterit ottavat Jeesuksen sydämeensä ja Herran soturi heittää Saatanan alas katolta, maailmassa on rauha ja kaikki hyvin. Tuska-klubi on muuttunut iloiseksi teehuoneeksi, jossa kuullaan Lauluyhtye Siipirikkojen menomusiikkia ohjaajan kuvatessa heidän jalkojaan, varmastikin näyttääkseen että ne ovat tukevasti maan pinnalla.

Lopuksi saamme vielä kuulla Arskan inspiroivan puheen Jumalan voimasta sekä nähdä Herran soturin syöksyvän voitonriemuisena pitkin asfalttia, lepuuttaen lentokykykään hyödyntämällä nerokkaasti skeittilautaa. Viimeinen opetus kuitenkin on vielä luvassa; soturi nimittäin törmää syöksyssään suoraan lyhtypylvääseen. Aivan, ylpeys käy lankeemuksen edellä. Aamen, herra Gardemeister, aamen.

Loppusanat: koska niinkin arvovaltainen julkaisu kuin USKO TAI ÄLÄ on myöntänyt Arskan paluulle mestariteoksen aseman sekä huikeat neljä tähteä, ei Elitisti voisi tuntea muuta kuin suurta häpeää ja alennuksen tilaa antamalla sille mitään vähempää arvosanaa. Näin katselukokemuksen haikeissa jälkitunnelmissa voi vain heittää muistojensa verkon elokuvan lopputekstien aikana soineen diskoihmeen päälle ja toivoa saavansa saaliikseen edes hitusen siitä loistosta, jota nuo taivaalliset soundit meille kurjille kuolevaisille maallisella taivalluksellamme tarjosivat.