Julkaistu:


Young Love (2001)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2.5/5

Ohjaus: Arto Lehkamo

Arto Lehkamon naurettava teinirahastus Young Love on yksi kaikkien aikojen pöyristyttävimmistä kotimaisista elokuvista. Jukan (Joonas Nordman) ja häntä ratkaisevalla tavalla vanhemman kuvankauniin Johannan (Saija Lentonen) suhteesta kertova elokuva olisi sensuurin puitteissa hankala olla poliittisesti epäkorrektimpi.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Murkkuikäinen Jukka tirkistelee kameransa läpi vastapäätä asuvaa tyttöä, jota juoppo isäpuoli tietysti hakkaa. Valokuvaharrastus saa yllättävän käänteen, kun Johanna huomaa pikkupervon puuhat ja yllättää hänet ns. kamera ojossa. Koska mitään järkevää moraalista opetusta on ohjaaja Arto Lehkamon kaltaiselta visionääriltä turha toivoa, Jukka ja Johanna päätyvät harrastamaan alastonkuvausta "koska sittenpähän on vanhempana muistelemista". Katsoja on kiitollinen päästessään ihastelemaan Lentosen täyteläisiä bosia, muuten koko homma alkaa jo ensimmäisillä minuuteilla nolostuttamaan.

Vauhtiin päästään, kun Jukka huomaa lehdessä mallikilpailun ilmoituksen, johon hän tietysti päättää ilmoittaa Johannan "managerin" ominaisuudessa. Pekka Lukan esittämä homoseksuaali (myös kommunisti) kuvisopettaja tukee oppilastansa ja lainaa hänelle studiotaan. Tietysti HOMON kanssa hengaaminen on aika riskaabelia peliä. Tätä mieltä ovat kaikki, ja Jukka joutuu koulukiusatuksi. Onneksi myöhemmin (AIDS:iin) kuoleva HOMOKOMMUNISTI­kuvaamataidonopettaja hylkää toveri Leninin ja löytää Jeesuksen juuri ennen viimeistä henkäystään.

Tätä suhteellisen mieletöntä tapahtumaketjua ohjaaja kuvaa making of ‑dokumentissa sanoin "onneksi sain lopussa hieman omiakin ajatuksiani mukaan elokuvaan". Kyllä tällaisen aatteellisuuden edessä Oscar-akatemiakin olisi saletisti polvillaan. Koska tässä tuli jo ihan tarpeeksi elokuvan biiffiä spoilattua, en viitsi kirjoittaa Jukan ja Johannan suhteen myöhemmistä kiemuroista tai muustakaan elokuvan loppupuolen päräyttävästä materiaalista (katsokaan myös poistetut kohtaukset täydellisen wtfigo-tunnetilan saavuttamiseksi).

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Tekniseltä toteutukseltaan Young Love on yllättävän ammattitaitoista (osa tiimistä oli tässä yhteistyöprojektissa ulkomaalaisia). Näyttelijät ovat tällaisessa taideteoksessa innokkaita kesäteatteriharjoittelijoita, joiden amatöörimäinen sympaattisuus tukee oivasti elokuvan sisällön henkistä vammaisuutta. On kyllä suhteellisen käsittämätöntä, että Young Loven kaltainen elokuva on ollut levityksessä muuallakin kuin valtakunnansalien valkokankailla. Kaipa tällekin on jotain levitystukea kaikenmaailman muiden tukien päälle annettu. Toivottavasti se kourallinen katsojia, jotka näkivät taideteoksen elokuvateatterikierroksella, ymmärsivät kokemuksensa ainutlaatuisuuden.

Versioinfo (päivitetty: 31.1.2023)

Paras saatavilla oleva versio elokuvasta on Sandrew Metronomen julkaisema dvd. Levy sisältää elokuvan lisäksi Näin tehtiin elokuvaa ‑dokumentin, poistettuja kohtauksia ohjaajan kommentein sekä Aika-yhtyeen (nyk. Aikakone) musiikkivideon "Hear me now".

Teoksen tiedot:

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria