Julkaistu: 2006-02-14T00:00:00+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
A Better Tomorrow II:n ja The Killerin välissä valmistunut Just Heroes ei ole kadotettu klassikko, vaan syystäkin vähälle huomiolle jäänyt John Woon kukoistuskauden vähäpätöisin ohjaustyö.
A Better Tomorrow II:n (1987) ja The Killerin (1989) välissä valmistunut Just Heroes on John Woon ylittämättömän kukoistuskauden 1986–1992 tuntemattomin teos. Valitettavasti kyseessä ei kuitenkaan ole mikään puutteellisen levityspolitiikan jalkoihin hautautunut kadotettu klassikko, vaan syystäkin vähälle huomiolle jäänyt Woon Hongkongin "Heroic Bloodshed" ‑jakson vähäpätöisin ohjaustyö.
Tsui Harkin tuottama Just Heroes syntyi hyväntekeväisyysprojektina taloudelliseen ahdinkoon ajautuneen ohjaajalegenda Chang Chehin auttamiseksi, Changin itse toimiessa projektissa vastaavana tuottajana. Koska suunnilleen jokainen Hongkongin filmiteollisuudessa vuonna 1989 työskennellyt oli jonkinnäköisessä velassa koko sikäläisen toimintagenren aloittaneelle Changille, saatiin Just Heroesiin todellinen paraatillinen tunnistettavia näyttelijöitä, suurin osa Shaw Brothersin entisiä kungfu-suuruuksia. Monet mukana olleet tekivät töitä ilmaiseksi tai minimaalisella korvauksella.
Pääasiallisesti ohjauksesta vastaavat John Woo (joka omien sanojensa mukaan ohjasi suunnilleen 80 prosenttia elokuvasta) ja Wu Ma ovat kumpikin entisiä Chang Chehin apulaisohjaajia. Lisäksi vaille virallista krediittiä jääneet päätähdet Danny Lee ja David Chiang ohjasivat muutamia kohtauksia.
80‑luvun lopulla purkitettu, supertähditetty John Woo ‑triad-ammuskelu ei kuulosta konseptilta, jolla voisi rysäyttää kovin syvälle persreikään, mutta Just Heroes onnistuu viihdearvojen teurastamisessa miltei yhtä hyvin kuin pukumiesgangsteriensa päiviltä päästämisessä. Aikalaiskatsojatkin tajusivat tämän nopeasti ja Just Heroes floppasi taiteellisen rintaman lisäksi myös lippuluukuilla. Chang Cheh ei päässyt enää koskaan kunnolla takaisin jaloilleen, vaan tyytyi ohjaamaan minibudjettisia tappeluhalpiksia tuntemattomien näyttelijöiden kanssa.
Just Heroes kertoo hitaasti aukenevan, Shakespeare-vaikutteisen (hohhoijaa!) tarinan triad-perheen keskinäisistä kärhämistä Ison Pomon (Chao Lei) joutuessa murhatuksi. Pomo on määrännyt jatkajakseen kalastajaksi hiljentyneen, mutta kyvykkään Wain (David Chiang), mutta Wain kieltäytyessä kunniasta organisaation sihteeri (Wu Ma) valehtelee johtajuuden määräytyneen Soulle (Danny Lee), jättäen kokeneemman Tain (Chen Kuan‑tai) äkkipikaisine apureineen (Stephen Chow) kakkosmieheksi. Kuka onkaan Pomon murhauttanut petturi? Palaako Wai vielä aseen varteen? Kuka ampuu kenet ja ketä se kiinnostaa?
Hauskinta ajanvietettä elokuvan alkupuolella on bongailla tuttuja kasvoja. Just Heroesia vaikuttavampi all‑star-kavalkadi Hongkong-tähtiä on sittemmin nähty ainoastaan Sammo Hungin hauskassa Millionaires' Expressissa (1986): aseet käsissä panee roiskien hämmentävä kirjo normaalisti nyrkinheilutuspuuhissa kunnostautuneita old school ‑nimiä John Cheungista Yueh Huaan. Näyttäytymässä pistäytyy myös kourallinen ohjaajia, esimerkiksi Shaw-tallissa koreografeina aloitelleet Yuen Woo‑ping ja Tang Chia. Huomionarvoista on myös nykyhetken kiistattoman Hongkong-komediakuninkaan Stephen Chow'n varhaisesiintyminen kriittisessä roolissa, vielä täysin vakavalla naamalla.
Tarinaa kuvannee parhaiten adjektiivi rutiininomainen. Mukana on monia elementtejä, joita Woo on näyttelijöineen saanut erinomaisesti toimimaan muissa elokuvissaan, mutta Just Heroesissa sisältö jää käänteiltään ennalta-arvattavan triad-valtataistelun tasolle, eikä päähenkilöistäkään muodostu millään tapaa muistettavia. Sivuosien mielenkiintoinen kansoitus ei paljoa lohduta, kun pääpariksi kehittyvän Danny Leen ja David Chiangin yhteispeli on täysin karismavapaata.
Raskassoutuisen vakavan elokuvan ainoaksi koomiseksi kevennykseksi nousee Wain kalakaupan apupoika, joka parodioi Chow Yun‑fatin A Better Tomorrow'n (1986) Mark Gor ‑hahmoa ihannoinutta nuorisoa intoilemalla tulitaisteluista, pukeutumalla aurinkolaseihin, pyörittelemällä suussaan hammastikkua, lainailemalla Woon läpimurtoelokuvan repliikkejä ja jopa kopioimalla Gorin tunnetun "aseita kukkavaaseissa" ‑kikan Just Heroesin lopputaistelussa. Apupojan avulla lopetukseen yritetään tuoda myös gangsterismin moralisointia typerän päälleliimatun tuntuisesti.
Roolituksen lisäksi elokuvan neljä toimintajaksoa ovat ainoa syy pysytellä hereillä, vaikkeivät mullistavia elämyksiä tarjoa nekään. Viimeisessä, reippaasti hidastuksia, palasiksi hajoavaa esineistöä ja hienoja tippumis-stuntteja peliin viiskaavassa massiivisessa tulitaistelussa Woo tuntuu joka tapauksessa viimein löytävän kultaisen kosketuksensa. Hahmoista ja heidän kuolemisistaan ei kuitenkaan jaksa vieläkään kiinnostua, joten hävityksen impakti jää ainoastaan pintapuoliseksi. Kuten koko Just Heroesista nauttiminenkin.
Just Heroes on julkaistu englanniksi tekstitetyllä Blu‑rayllä Hongkongissa, mutta levyn kuva vastaa vhs‑tasoa. Teknisesti parempi versio on ranskalainen dvd, joka on ilmestynyt Les associés ‑nimellä levitettävän Once a Thiefin (1991) bonuskiekkona. Dvd ei kuitenkaan sisällä englanninkielistä tekstitystä.
Arvostelukappaleena toimi MIA:n leikkaamaton brittläinen vhs, jolta löytyy laajakangaskuva ja joka sisältää moitteettomat remasteroidut tekstitykset. MIA on julkaissut elokuvan Englannissa myös laserdiscillä.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
choreographers
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria