Julkaistu: 2005-10-26T00:01:00+03:00
elokuva arvostelu
Pari vuotta Wheels of Firen jälkeen tehtailtu Streets on Fire on eittämättä maailman tunnetuin skeittileffa ja se kaikista arvostetuin koko trilogiasta. Se esittää skeittausta löyhän juonen saattelemana, Jason Jessee on joutunut vankilaan skeitattuaan julkisella paikalla ja muistelee ja uneksii tietysti mistäpä muusta kuin lautailusta. Toisin kuin Wheels of Fire Streets on Fire ei etene segmenteittäin vaan hieman oikeiden elokuvien tapaan. Erikoisuutena on Jasonin uni joka on toteutettu savianimaationa! Aika harvinainen tehokeino skeittielokuvissa joka toimii piristävästi. Mukana on myös ikävämpiä unikuvia humalaisesta tuomarista sähkötuoliin mutta nämä kohtaukset on toteutettu perinteisin elokuvan keinoin.
Streets on Firessa näkyy parissa vuodessa tapahtunut Santa Cruzin maailmanlaajuinen breikkaus ja käytettävissä olevien rahamäärien kasvaminen, musiikkia löytyy isommiltakin nimiltä kuten pari raitaa Sonic Youthin Sister-albumilta sekä Black Flagia ja osa materiaalista on kuvattu Euroopassa ilmeisesti jonkin promokiertueen aikana. Puitteiden paranemisesta huolimatta tai ehkä juuri siksi meininki ei kuitenkaan oikein jaksa innostaa. Streets on Fire on melkoinen pettymys kaiken hehkutuksen jälkeen ja saa suorastaan haukotuttamaan kun samat temput ja spotit toistuvat uudestaan ja uudestaan eikä kokonaisuutta rikota tarpeeksi. Ehkä juuri tämän vuoksi osioihin jaetut skeittielokuvat toimivat niin hyvin, Streets on Fire kärsii tietystä hahmottomuudesta koska tasaisin väliajoin toiminnan katkaiseva vankilakuvaus ja skeittaus eivät suoranaisesti liity toisiinsa mitenkään.
Streets on Fire on enemmän oman aikansa lapsi kuin vaikkapa Wheels of Fire eikä se silti missään nimessä ole huono, minä vain näin sen ensimmäistä kertaa 15 vuotta liian myöhään eikä elokuvaa uskalla suositella juuri muille kuin 80‑luvulla lajiin hurahtaneille. Meille muille hauskinta on spottailla erilaisia lautailun kieltäviä liikennemerkkejä ja varoituksia joita Yhdysvallat tuntuu olevan täynnä. Ai että "skateboarding is not a crime"?
Kannessa mainitaan valmistumisvuodeksi 1988, lopputeksteissä 1989.
Elokuvan muut nimet
Maa
Genre