Ilja Rautsi

I Was a Man (Olin mies, 1967)

Ohjaaja:

• Barry Mahon

elokuva arvostelu

Ohjaus: Barry Mahon

Elokuva alkaa lääkärin tieteelliseksi tarkoitetulla jaarittelulla, jossa repliikkejään paperilta lukevalta näyttävä rillipää luennoi epävarmasti sopertaen seksuaalisesti poikkeavista. Kohtapuoleen saadaan kohtaus, jossa miespäähenkilö tiirailee kaihoisasti vaatekaupan ikkunan läpi naisten hepeniä. Kertojanäänikin kuulostaa Bela Lugosilta – sen on pakko olla Glen or Glenda (1953), Ed Woodin syväluotaavan psykedeelinen katsaus ristiinpukeutujan hämmentyneeseen sielunelämään. Mutta ei, kyseessä on jotain vähemmän tunnettua, mutta omalla tavallaan yhtä kaunista.

Pääasiassa 60‑luvulla vaikuttaneen sexploitaatio-erikoismies Barry Mahonin ohjaama ja tuottama I Was a Man on harvinaista herkkua siinä mielessä, ettei siitä ole erityisemmin kopioita liikkeellä. Itse tuotos on melko tavanomaista tissien liittämistä "rankkaan" aiheeseen, jota ollaan käsittelevinään vakavissaan kallisarvoisia minuutteja kestävissä jaanaavissa kohtauksissa. Lisäkiinnostusta Suomen yleisölle syntyy päähenkilön amerikansuomalaisuudesta ja melko lailla käsittämättömästä matkasta Helsingin naistenklinikalle peniksen irrottamisoperaatiota varten. Reissulta tallentuu myös kuvaa 60‑luvun Helsingin keskustasta. Ratikkapysäkillä kameran eteen eksyvä hämmentynyt mummo on jo itsessään pääsylipun arvoinen.

Kim Kansasin vaiherikkaan elämän aineksista kasaan koottu dokumentaarisuuteen puolivillaisesti pyrkivä elokuva seuraa Kansasin itsensä esittämää Anssia hänen tylsien arkirutiiniensa ponnettomassa ruljanssissa. Anssi työskentelee laivakokkina tosimiesten keskuudessa ja koittaa epätoivoisesti vältellä heidän seuraansa vapaa-ajallaan, kun muu miehistö lähtee naisia iskemään. Anssi kun on syntynyt hermafrodiitiksi ja tuntee olevansa enemmän nainen kuin raavas mies. Hän haikailee leikkauksesta ja koettaa jatkuvasti keksiä tekosyitä ympärillään pörräävien nuorten naisten lähentelyistä kieltäytymiseen. Elokuvan mukaan keski-ikäisellä etenkin on vetoa.

Nautinnonhaluiset nymfomaanipimut vainoavat Anssi-parkaa kaikkialla, rauhaa ei saa baarissa eikä edes kotona. Tämän katsauksen todellisuuteen mukaan kauniit ja solakat naiset eivät vain kerta kaikkiaan kykene pidättelemään itseään tarjotun tuopin häämöttäessä palkintona. Anssi tosin ei tarvitse sitäkään, sillä kulahtaneesta keski-ikäisestä olemuksestaan huolimatta hän on varsinainen tyttömagneetti. Kiehtovin iskuyritys koittaa Anssin kykkiessä rauhassa kotona; sisään saapuu (New Yorkissa kukaan ei lukitse oviaan) puolipukeinen hehkeä neitokainen (New Yorkissa kuljetaan asunnosta toiseen tissit paljaina), joka alkaa kiemurrella vaivaantuneen Anssin sohvalla, torjuen miesparan ehdotukset musiikinkuuntelusta ja vaatien Anssia "leikkimään postitoimistoa" hänen kanssaan. Mitä tarkoittaa "postitoimiston leikkiminen", kysyy tarkkaavainen lukija? Sama dilemma vaivaa myös elokuvan katsojaa, eivätkä kiusoittelevat vihjeet leikin luonteesta vie häntä minnekään. Siihen sisältyy jahtausta ja oletettavasti se johtaa lihallisiin iloihin. "Paketin toimittaminen perille" on epäilemättä jonkun joskus käyttämä eufemismi isin ja äidin juna menee tunneliin ‑toimille, mutta kyllä tässä kaivattaisiin jo postipalvelun ammattilaista ratkomaan näitä universumin semanttisia mysteerejä.

Ei liene liian suuri paljastus kertoa, että tämän jälkeen Anssi muuttuu Ansaksi ja Kansas pääsee ansaitsemaan mannansa merkillisellä komiikkaan tähtäävällä yökerhoaktilla. Elokuvan yleisluonteen sanelemana tätä edeltää noin 5–7 minuuttia kestävä vatsatanssishow, josta yleisö elokuvassa on hieman enemmän haltioissaan kuin yleisö kalseassa todellisuudessa. Kansasin käsittämättömät horinat Pariisista ja Billy Wilderin Irma la Douce ‑elokuvasta (1963) ovat kuitenkin omiaan palkitsemaan koomaan vajoamisen vaaran.

Outoa kyllä, Suomi-linkit eivät jää päähenkilöön, sillä Mahonin elokuva näyttää muutamassa kohtauksessa aivan Aki Kaurismäen tuotannolta. Erityisesti yksin baarissa istuva, ainoan valonlähteen pehmeän hehkun kylvettämä Anssi – pieni kukkapuska edessään – sopertamassa hylättynä olutlasiinsa on aivan sitä itseään. Aika saattaisikin olla kypsä uusioversiolle, mikä tarjoaisi Kaurismäelle tilaisuuden tarttua seksuaalisuuden teemoihin suorasukaisemmin kuin häneltä on tottunut odottamaan. Siitä vaan transubaareja syynäämään, Aki!

Kansas itse oli pettynyt valmiiseen tuotokseen (vaikka sitä voi olla vaikea käsittää Mahonin maineen huomioon ottaen – Kansasin lienee ollut lähes pakko tietää kenen kanssa oli tekemisissä) ja etenkin sen tissivenkoiluun, mutta kävi silti aikoinaan Suomessa markkinoimassa löyhää biografiaansa. Mieheltä löytyy myös omakustanteena julkaistu omaelämäkerta Juopa (1971).

I Was a Man on loputtomasta katsojan aivoenergian imemisestään huolimatta kuitenkin sexploitaatiota paremmasta päästä, eli minuutteja jatkuva rämpiminen tylsyyden ahjossa palkitaan tasaisin väliajoin kiiltävällä käsittämättömyyden helmellä, oli kyse sitten kaurismäkeläisyydestä, Irma La Doucesta tai postitoimistosta. Anssin (eli Kimin) varmasti vaikea elämä on kätevästi trivialisoitu sarjaksi hämyisiä tissinheiluttelutuokioita yhdistettynä noloihin ja huonosti lausuttuihin repliikkeihin sekä absurdin surrealismin saralla erittäin palkitseviin tajuttomuuksiin.