Ilja Rautsi

Howl's Moving Castle (Liikkuva linna, 2004)

Ohjaaja:

• Hayao Miyazaki

elokuva arvostelu

Ohjaus: Hayao Miyazaki

Aloitetaan tunnustuksella: itse pääsin mukaan studio Ghiblin ja sen pääpiru Hayao Miyazakin satumaiseen tuotantoon melko lailla jälkijunassa vasta Princess Mononoken R&A ‑esityksen myötä. Siitä asti olen kuitenkin ollut myytyä miestä, sillä satumaisuudessaan, omintakeisuudessaan ja kaiken kattavassa loistokkuudessaan Miyazakin tuotokset pieksevät helpolla oikeastaan kaiken muun näkemäni animaatioelokuvan. Erityisesti vuoden 2001 Henkien kätkemä jätti suorastaan haukkomaan henkeään. Miyazaki on fantastisuuden runsaudensarvi ja miehen jokainen uusi elokuva varsinainen lahja taivaasta. Tämän häpeilemättömän nolon rakkaudentunnustuksen jälkeen on myönnettävä, ettei Liikkuva linna nouse maestron kahden viimeisimmän työn tasolle, mutta onnistuu silti paremmin kuin hyvin.

Sophie on perheensä hattukaupassa työskentelevä nuori tyttö, jonka Turhatar-noita taikoo vanhaksi mummoksi. Sophie karkaa kotoa pikkukaupunkia ympäröiville vuorille, jossa hän törmää Howl-velhon liikkuvaan linnaan. Piirteiltään kaunis, mutta sisältään kepeäkenkäinen Howl taistelee myös Turhatarta vastaan ja ottaa Sophien osaksi kotiaan. Samaan aikaan maan kuningatar hautoo sotaa ja vaatii valtakunnan velhoja ynnä noitia avukseen. Sophie koettaa löytää keinon muuttua takaisin omaksi itsekseen Howl'n yrittäessä olla sekaantumatta tuhoisaan sotaan.

Miyazakin Diana Wynne Jonesin romaanin pohjalta laatima käsikirjoitus on jälleen yksi lisä miehen kovasti suosimaan nuoren tytön näkökulmasta kerrottuun fantasiatuotantoon. Vaihtoehtoiselta steampunk-Englannilta höyryvoimalla lentävine valasmaisine ilmalaivoineen näyttävä nimetön maailma vetää jälleen kerran katsojan välittömästi sisäänsä, eikä paikasta haluakaan poistua edes lopputekstien pyöriessä haikean musiikin siivittäminä. Liikkuva linna vilisee pieniä ja lumoavan ihastuttavia yksityiskohtia, jotka eivät hukuta kokonaisuutta vaan rikastuttavat sitä. Itse linna on uskomaton luomus, jaloillaan tutiseva höyrypäästöinen linnake, joka vaikuttaa elävämmältä kuin monen länsimaisen animaation ihmishahmot. Jälleen suuria teemoja sodasta rakkauteen ja ulkomuodon merkityksettömyydestä vastuun ottamiseen näennäisen kepeämielisellä tyylillä käsittelevä Ghibli-elokuva on taas muodon ja sisällön täydellisyyttä hipova ristisidos. Miyazakin lahja on tehdä taikuudesta ynnä muista yliluonnollisuuksista niin luonnollisia ja tarinasta kuin itsestään eteenpäin soljuva, ettei merkillisimpiäkään käänteitä osaa kyseenalaistaa. Miyazaki ei saarnaa, vaan opettaa sanan parhaassa merkityksessä, antaen katsojan tehdä johtopäätökset näkemänsä pohjalta.

Jos elokuvassa on joku heikkous, niin se on selkeämmän rakenteen puute. Miyazakin maailmat ovat toki aina ylitsepursuavan rönsyileviä, mutta Liikkuva linna tuntuu paikoitellen jo hieman hajanaiselta kokonaisuudelta. Sophien kriisi jää myös tavallaan etäiseksi, sillä tyttöä ei vanhenemisdilemma pahemmin tunnu haittaavan, eikä siihen alun jälkeen juuri edes kiinnitetä varsinaisesti huomiota. Elokuvan yksi keskeinen teema on ulkokuoren ja sisäisen kauneuden välinen ero, mutta koska se ei näytä kiinnostavan ketään elokuvan hahmoistakaan, on katsojankin vaikea välittää. Alkuperäistä kirjaa lukemattomana on vaikea sanoa, kuinka paljon tästä on mukana jo alkuperäisessä teoksessa, vai onko Miyazaki vain sivuuttanut perinteisemmän draamarakenteen.

Liikkuva linna on pienistä puutteistaan huolimatta ehdottomasti vuoden animaatiotapaus ja maailma on taatusti rikkaampi paikka sen olemassaolon ansiosta. Elokuvan kritisointi jää auttamatta pienistä yksityiskohdista nipottamisen tasolle kokonaisuuden ollessa jälleen kerran täysin oma täyteläinen maailmansa. Studion animaattorit ovat taas panneet parastaan ja näyttävät perinteisen käsin piirretyn animaation (joka tosin sisältää tietokonetehostuksia) olevan edelleen elinvoimainen. Liikkuva linna on myös kiistämätön osoitus Miyazakin yhä vahvana jylläävästä luovuudesta.