Ilja Rautsi

Fyra nyanser av brunt (Ruskean neljä sävyä, 2004)

Ohjaaja:

• Tomas Alfredson

elokuva arvostelu

Ohjaus: Tomas Alfredson

Ruotsalainen Killinggänget-koomikkoryhmä on tullut Suomessa tutuksi lähinnä myötähäpeäisen hauskalla mokumentilla Haku päällä Tallinnassa, jossa miesjoukko menee hakemaan itselleen vaimoja Virosta, surkuhupaisin seurauksin. Pienen ihmisen heikkouksiin keskittyvä elokuva on kuitenkin pelkkä pintaraapaisu verrattuna ryhmän viime vuonna valmistuneeseen esikoispitkään elokuvaan Fyra nyanser av brunt.

Ruskean neljä sävyä ovat: 1. Haudan takaa tarinaansa kertova hevosmiljonääri, jonka perhe kokoontuu tämän hautajaisia varten kokoon. Kolmen naisen kasvattama vainaja keräsi vaimoja koko ikänsä ja valittelee kolmen poikansa tylsyyttä samalla kun kertoo katuvansa ainoastaan sitä, ettei hänellä ollut kahdeksaa penistä. 2. Keski-ikäisen taikuripariskunnan yhteiseloon ilmestyy särö vaimon ihastuessa jatkuvasti virnuilevaan folkewestmäiseen tyhjäntoimittajaan nimeltä Perikles. Samalla parin omaa hotelliaan johtava poika ajautuu kriisiin äitinsä virnuilevasta uskottomuudesta. 3. Eläinkrematorion vastaanottovirkailijana toimiva mies joutuu hirveään onnettomuuteen ja asettaa perheensä kriisitilaan. 4. Kokkausryhmänä kokoontuva neljän hengen joukko, joka pui enemmän omia naurettavia ongelmiaan kuin valmistaa ruokaa.

Tarinoilla ei ole mitään juonellista yhteyttä, mutta toisiinsa limittäin nivottuna ne avaavat kristallinkirkkaan näkymän nykypäivän ruotsalaisen sielunmaisemaan. Kestoltaan massiivinen elokuva (192 minuuttia) on sisällöltään vähintään yhtä kunnianhimoinen, neljän tarinan kattaessa kaiken kipeääkin kipeämmistä perhesuhteista elämää absurdimpaan pikkumaisuuteen, itsensä hyväksymiseen, menneisyyden syntien sovittamiseen ja todellisen kommunikaation vaikeuteen. Näin muutaman puolen mainitakseni. Ryhmän huumori on niin mustaa, että sille nauramisesta tulee välillä paha olo - etenkään kun ei muutakaan voi. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään kepeä komedia, jossa naureskellaan säälittävien ihmisten kustannuksella, vaan myötäelävä läpileikkaus ihmisyyden perimmäisestä banaaliudesta, sen hirvittävyydestä ja kauneudesta. Kohtaus saattaa hypätä uskomattoman hauskasta järkyttävän koskettavaan täysin äkkiarvaamatta. Tomas Alfredsonin koruttomasti ohjaama ja koko ryhmän käsikirjoittama tragikoominen mestariteos on niin todellinen, että useimmat kirjoittajat ja näyttelijät voivat vain haaveilla sen saavuttamasta resonaatiosta katsojan sisimmässä. Yksittäisiä roolisuorituksia on turha nostaa esiin, koska kaikki ovat juuri sitä, mitä pitääkin.

Fyra nyanser av brunt esittää omaan vaivattoman oloiseen tapaansa arjen nurjan puolen kaikessa loistossaan. Miltä tuntuu olla perheessä, mikä sitoo sen yhteen, mikä on isän rooli, kuka kantaa vastuun, miten keskustella tasavertaisesti, miten pitää suhde elossa, kannattaako se pitää elossa, miten kuolema vaikuttaa ihmisiin... lyhyesti sanottuna; mistä kaikessa on kyse? Miltä tuntuu elää? Mitä merkitsee olla ihminen?

Jos vertauksia olisi pakko tehdä, voisi sanoa Fyra nyanser av brunt olevan kuin Ingmar Bergmanin ohjaama ja Studio Julmahuvin käsikirjoittama versio Todd Solondzin Happinessista. Killinggängetin elokuva vain on täyttä itseään, niin sisältörikas, röyhkeän vaatimattomasti toteutettu ja lattialle naurattavasta penkkiin draamallaan naulitsevasta kulkevalta sävyltään varmaotteinen, että sen jälkeen keskiverron elokuvan hahmot tuntuvat paperisen latteilta ja epäuskottavilta. Fyra nyanser av brunt näyttää ns. tavalliset ihmiset kaikessa kurjuudessaan ja loistossaan, kääntämättä katsetta kainoudesta tai muuttumatta osoittelevaksi tai tekopyhäksi. Jos tätä elokuvaa parempi määritelmä tragikomedialle keksitään, voinemme turvallisesti olettaa Ilmestyskirjassa kuvailtujen tapahtumien koittaneen ja heittää pyyhkeen kehään.